Keskiviikkoillan sunnuntaimies

Viime sunnuntaina purin sinkkukerholle tuntojani:

Mä tarvisin sunnuntaimiehen. Sellaisen, jolle vois mennä juhlien jälkeen koomaileen ja syömään ja katsoon jotain turhia ohjelmia. Sellainen fiilis on nyt.

Ja kas vain, heti pari päivää myöhemmin alkaa näyttää siltä, että toiveeseeni onkin ehkä vastattu – omalla tavallaan. Ratkaisu löytyy yllättävän läheltä ja on nimeltään vanha tuttu Vakitapaus. 

Parin viikon takaisen kahvittelumme jälkeen arvelin, ettei homma jää vielä aivan siihen. Minulla on selvästi ennustajan kykyjä: eilen keskellä tavallista arki-iltaa sain kuin sainkin kutsun tulla saunomaan Vakitapauksen luokse. Mikäs siinä, ei minulla sen suurempia ollut ohjelmassa. 

Löylyt olivat hyvät, saunaoluen jälkeen terassilla seisoskellessa olo seesteinen. Söimme iltapalaa, katsoimme tv:tä ja kellon lähestyessä nukkumaanmenoaikaa sain odotusteni mukaisesti kuulla, että yöksikin voisi jäädä. Jäin. 

Aamulla heräsin auringonpaisteeseen, Vakitapaus oli jo lähtenyt töihin. Puhelimessa odotti viesti: En raaskinut herättää prinsessaa. Kotiin päin kävellessä taivas oli kirkas ja syyspäivä leuto. Ostin Lidlistä aamupalaleipää enkä onnistunut peittämään hymyäni. 

Jos jonain sunnuntaina kaipaan teeveenkatselu- ja krapularuokaseuraa, uskoisin taas tietäväni, kehen ottaa yhteyttä.