Vapaa, onnellinen

Huopatossutehtaalta päivää! Hiljaista on pitänyt, niin blogin kuin seuraelämänkin puolella.

Jostakin kumman syystä minua ei silti oikeastaan edes haittaa, että eron jälkeen olen saanut seuraa ainoastaan yhdeksi yöksi. Sen lisäksi takana on kolmet treffit ja tarkemmin määrittelemätön iltapäivä Vakitapauksen kanssa sekä mukavia viestejä deittipalveluissa ja WhatsAppissa. Suosikkityypiltäni Brittimieheltä sain jopa kortin, jossa luki selvällä suomen kielellä "<3:llä", ja kyllähän siinä omakin sydän väkisin hieman suli.

En tunne itseäni yksinäiseksi, en ainakaan vielä. Ystäviä on ympärillä ja miehiäkin silti sen verran, että mielenkiinto ja toivo pysyvät yllä. Juhliin lähden yhä toiveikkaana, vaikka palaankin kotiin yksin. Treffejä olen edelleen innokas sopimaan, vaikka pari edellistä tapausta eivät olekaan suuremmin sykähdyttäneet. Sinkkuelämää on takana vasta reilu kuukausi, mitä muuta tässä vaiheessa nyt olisi pitänytkään tapahtua? Luultavasti en olisi edes valmis sitoutumaan vielä sen suuremmin. Tietyllä tapaa nautin jälleen vapaudesta ja jännityksestä, uusien ihmisten mahdollisuudesta ja siitä, että voin antaa miesten tarjota drinkkejä ilman huonoa omaatuntoa.

Kämppäni on siistimpi kuin koskaan. Olen jälleen alkanut lukea aamulla sanomalehteä ja laihtunut pari kiloa ilman mitään ylimääräistä työtä. Iltaisin on taas aikaa kahlata romaaneja ja katsoa tv-sarjoja. Elämä tuntuu olevan järjestyksessä. Arkisilta kauppareissuilta kuljen kotiin kevein askelin. Kahlaan kumpparit jalassa lehtien seassa ja tunnen olevani onnellinen nytkin, onnellinen yksinkin. Hymyilen bussissa lauleskeleville pikkulapsille ja Silja Linen veikeälle mainoshylkeelle.

Näin sen mielestäni pitää ollakin. Kun on hyvä olla yksin, on helpompi olla myös kaksin.

Tällä hetkellä kiinnostavin suomalaisherra on edelleen toisessa kaupungissa asuva Tinder-tuttavuuteni. Mitä enemmän juttelemme, sitä enemmän yhteistä löydämme. Viestit saavat hymyilemään: niinpä, juuri noin minäkin ajattelen.

En koskaan aikaisemmin ole viestitellyt kenenkään deittituttavuuden kanssa näin pitkään ja aktiivisesti ilman ensimmäistäkään tapaamista, ja se alkaa hiljalleen huolestuttaa. Yleinen totuus on, että treffit pitäisi järjestää, kunhan lähtökohdat ovat suunnilleen kunnossa; pidempi viestittely synnyttää ainoastaan turhia mielikuvia ja odotuksia, jotka eivät välttämättä pidäkään paikkaansa tai täyty. Niin sanotaan. Silti haluan uskoa, että tässä voisi kenties olla ainekset johonkin suurempaankin. Tähän mennessä mikään ei ole viitannut siihen, että tyyppi olisi mitään muuta kuin olen ajatellutkin hänen olevan.

Vielä tämän viikon olemme molemmat kiinni eri kaupungeissa, mutta sen jälkeen aion vakaasti jatkaa aiempaa keskusteluamme mahdollisesta tapaamisesta. Jos ei nyt, milloin sitten? Selvää on, että molemmat ovat kiinnostuneita toisen Tinder-olemuksesta ja kirjallisesta ulosannista. Kaikki muu selviää kuitenkin vasta tavatessa.

CC-kuva täältä.