sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pieni teehetki

Vappu hujahti ohi juuri niin lupaavasti kuin toivoinkin. Juhlia, ystäviä, karaokea ja kuohuvaa – eikä edes kovin paljon sadetta tai hyytävän kylmää säätä! Myös miesrintamalla loppuviikko oli kaikin puolin onnistunut.

Tapasin kuin tapasinkin Lukiotutun vappupäivän piknikillä, ja kohtaaminen sujui lämpimissä merkeissä. Istuskelimme piknik-seurueessa, kilistimme vapulle ja juttelimme niitä näitä. Olin itse varsin yltiöpositiivisessa ja maailmaasyleilevässä mielentilassa (lue: nousuhumalassa), ja tuntui ainoastaan luontevalta, että Lukiotuttu nappasi minut kainaloonsa pitemmäksikin aikaa. Jälkeenpäin en oikeastaan muista kovinkaan paljon keskustelun sisällöstä, mutta iltapäivä oli hauska, ja sovimme näkevämme vielä viikonloppuna. 



Näin teimme. Eilen Lukiotuttu laittoi minulle viestin ja ehdotti iltateetä. Kutsuin miehen luokseni, siivosin kämpän, leivoin aivan kelvollista teeleipää ja pistin veden kiehumaan. 

Teenjuonti jäi kuin jäikin ihan vain teenjuonniksi: istuskelimme ja juttelimme liki kolme tuntia, puhuttavaa tuntui riittävän. Vaikka emme koskaan aiemmin ole olleet mitenkään erityisen läheisesti tekemisissä, olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että ajatuksemme tosiaan kulkevat melko samanlaisia reittejä. Puhuimmepa sitten politiikasta tai tulevaisuudensuunnitelmista, suurempia ristiriitoja ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt. Miehellä on ilahduttavan arvoliberaali maailmankuva, mutta samaan aikaan silti jalat tukevasti maan pinnalla. Hän on uskoakseni niitä ihmisiä, jotka voivat keskustella sujuvasti niin nanoteknologiasta, renkaiden vaihtamisesta kuin ihmissuhteista.

Pienistä merkeistä tulkitsin, ettei vierailu ollut luonteeltaan pelkästään kaverillinen, mutta kymmenen jälkeen mies teki oma-aloitteisesti lähtöä. Aika herrasmiesmäistä, oikeastaan: nämähän tosiaan olivat vasta toiset treffimme, jos nyt sitä sanaa voin käyttää. Halasimme pitkään. Mies silitti hiuksiani, antoi pusun poskelle. Kysyi, näemmekö seuraavallakin viikolla, tällä kertaa vaikka hänen luonaan. Sovimme näin. 



Kaikkien nettitreffien ja bilejatkojen jälkeen on oikeastaan hirvittävän virkistävää, että juttu etenee kerrankin muun elämän keskellä, pienin mutta varmoin askelin. 

Nettitreffeissä tylsää on parinhaun ilmeisyys ja toisaalta koko homman irrallisuus muista ihmissuhteista. Jos treffejä tulee useammat, on heti selvää, että kiinnostusta löytyy. Jännittävän sykähdyttävä "tykkääköhän, eiköhän se tykkää musta" -vaihe jää usein väliin, kun tuntemattomuudesta siirrytään suoraan vakavampaan tapailuun. Toisaalta nettituttuja tavatessa on vaikea hahmottaa, millainen toinen osapuoli on muissa sosiaalisissa tilanteissa. Aika moni ihminen nimittäin tuppaa olemaan melko erilainen kahden kesken kuin suuremmassa joukossa. Hauska ja puhelias nettituttu voikin paljastua suuremmassa porukassa hiljaiseksi syrjäänvetäytyjäksi, mukava ja sympaattinen mies ärsyttäväksi känniretostelijaksi. Tällä kertaa voin kuitenkin kerrankin ihan varmuudella sanoa, että mies on niin sanottu "hyvä tyyppi", sosiaalisena ja joviaalina tunnettu kaveri – ihminen, jota muut muistelevat lämmöllä myös jälkeenpäin. 

Bileseuralaisiin verrattuna plussaa taas on tietysti se, että juttu tosiaan etenee. Viestit vaihtuvat päivittäin, tapaamisen jälkeen suunnittelemme seuraavaa. Keskusteltavaa on selvinkin päin, eikä koko homma ole kiinni tulevan viikonlopun bileistä ja niiden jatkoista. Juhlista voi päätyä kotiin kenen tahansa kanssa milloinkin, mutta tällainen yhteydenpito on jo lähtökohtaisesti intensiivisempää ja nimenomaan yhdelle ihmiselle suunnattua.



Vaikka mitään suurempaa ei varsinaisesti ole vielä tapahtunut, minulla on outo varmuus siitä, että tässä on kyse jostain vakavammasta. Emme ole puhuneet meistä kahdesta vielä monikossa, mutta silti ajatus muiden tyyppien deittailusta tuntuisi tällä hetkellä hassulta. 

Siksipä olen hiljattain taas piilottanut nettideittiprofiilini. Miksi odottaisin viestejä, kun vastaukseni uusiin tapaamisehdotuksiin olisi jo lähtökohtaisesti kielteinen? Tinderiä en vielä ole poistanut, mutta enpä minä siellä toisaalta ole aikoihin kenenkään kanssa jutellutkaan – en edes selaillut profiileja. Mitä selittäisin, jos matchiksi tulisi yhtäkkiä vaikkapa Lukiotutun kaveri?

Juuri nyt on hyvä näin. En halua kiirehtiä, en syöksyä suin päin eteenpäin ennen kuin tiedän, että suunta on varmasti oikea. Silti luulen, että se on. 


CC-kuvat täältätäältä ja täältä