Suhdekarikon selviytymiskeinot

Lauantaiöisen suhdesokin jälkeen elämä palailee hiljalleen raiteilleen. Vielä sunnuntaina itku oli herkässä, ja edelleen henki salpautuu hetkeksi, jos erehdyn ajattelemaan Lääkäriä. Jollakin tavalla olotila on kuitenkin ollut enimmäkseen hämäävän normaali. Iloa tai ainakin jonkinlaista tukea ja lohtua suhdekriisin keskellä on tarjonnut monikin asia.

1. Keskusteluseura

Heti kriisiyön jälkeisenä aamuna laitoin viestiä parhaalle miespuoliselle ystävälleni Konsulttikaverille: Mitä teet illalla? Tarvisin ehkä juttuseuraa. Pian kävimme teekupin ääressä läpi, mitä oikeastaan olikaan tapahtunut ja miksi. Kuten aina ennenkin, Konsulttikaveri oli loistavaa keskusteluseuraa. Hän osasi kuunnella ja tukea, kysyä juuri oikeat kysymykset ja asettaa tapahtumat järkeviin mittasuhteisiin. Kuten hän sanoi: pahin on joka tapauksessa nyt ohi. Mikäli juttu päättyy lopullisesti, olen jo ehtinyt varautua siihen ja selvinnyt pahimman pettymyksen yli. Mikäli juttu jatkuu, asiat ovat jälleen hyvin ja pelkoni onkin ollut turha. 

Keskustelumme jälkeen olo oli huomattavasti helpottuneempi. Aallonpohja on jo saavutettu, nyt suunta on tavalla tai toisella ylöspäin. 

2. Perhe ja ystävät

Jos suhteen on pakko mennä katkolle, joulunaika ei välttämättä ole niin paha ajankohta kuin ensi alkuun kuvittelisi. Omalla kohdallani se tarkoittaa nimittäin reissua kotiseudulle perheen ja vanhimpien ystävieni lähelle. Omassa kämpässäni luvassa olisi varmasti yksinäisyyttä ja unettomia öitä. Tätäkin tekstiä kirjoitan kuitenkin lapsuudenkodissani lemmikkien ja television rauhoittavan taustahälyn ympäröimänä, perheeni keskellä. Tulevien päivien aikana näen myös parhaita ystäviäni, joiden seurassa itkukin kääntyy aina lopulta nauruksi, suru iloksi, tavallinen päivä ikimuistoiseksi. Vaikka yksi ihminen katoaisi elämästä, moni muu pysyy rinnalla.

3. Plan B

Vaikka tämä saattaakin kuulostaa erikoiselta näin pian kaiken jälkeen, viime päivinä minua on tietyllä tavalla lohduttanut myös tieto siitä, että maailmassa on muitakin miehiä. Useampi vanha tuttu on kysellyt viime päivinä kuulumisia, ja jälkikäteen huomasin, että samana yönä kun Lääkäri kertoi eksäongelmistaan, ensimmäinen nettideittikumppanini Rokkipoju oli taas kokeillut kepillä jäätä ja laittanut booty call -viestin, joka ei jättänyt paljoakaan arvailun varaan. Tässä vaiheessa olen tietenkin vain tauolla, enkä aio kehitellä mitään ylimääräistä ennen kuin tiedän varmuudella, mikä minun ja Lääkärin jatkostatus on. Sen kuitenkin tiedän, että jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa – ellei muuta niin ainakin yöllisiä visiittejä varten. Lohtu se on laihakin lohtu. 

4. Terve järki

Kun muu pettää, voin koettaa vedota sydämen sijaan järkeeni. Se sanoo näin: kaikesta huolimatta emme kuitenkaan ole tapailleet kuin puolitoista kuukautta. Lupauksia ei ole tehty, hammasharjoja ei ole vaihdettu, suhdestatusta ei ole muutettu. Mitä lyhyempi suhde, sitä nopeampi toipuminen. En ole rakastunut sydänjuuriani myöten, en edes ihastunut kunnolla ennen kuin vasta aivan hiljattain. Emme ole mikään rakkautta ensi silmäyksellä -pari, emme automaattinen match made in heaven. Kyllä siitä yli pääsee, jos tarpeen on – vaikka tahdon yhä antaa suhteelle mahdollisuuden, jos sellaisen vielä saan.

5. Erobiisit

Jos mikään ei auta, on parasta antaa surulle tilaa, velloa siinä hetki ja antaa sen sitten mennä ohi. Sopivan haikean ja itsesäälin täyteisen fiiliksen luomisessa auttaa tietysti asiaankuuluva nyyhkymusiikki. Sen ei tarvitse olla erityisen katu-uskottavaa tai tuoretta – pääasia on, että se herättää fiiliksiä juuri itsessä. Kokosin pienen Youtube-linkitetyn listan niistä kappaleista, jotka syystä tai toisesta puhuttelevat nyt minua. (Tekisin toistettavan Spotify-listan, mutta se ei taida onnistua anonyymisti, joten tähän on tyytyminen.)

Mew – White Lips Kissed

Emma Salokoski Ensemble – Veden alla

PMMP – Heliumpallo

Apulanta – Odotus

Jenni Vartiainen – Duran Duran

Dido – Here with Me

Howard Shore – Twilight and Shadow

Frou Frou – Must Be Dreaming

Coldplay – The Scientist

Vesala – Tequila

Schiller – Ein Schöner Tag

Metric – Collect Call

London Grammar – Nightcall

Ludovico Einaudi – Fly

Pariisin Kevät – Kevät

Zen Café – Huonot päiväsi

Yann Tiersen feat. Claire Pichet – Summer 78

Secret Garden – Nocturne

Rammstein – Wo Bist Du

CC-kuvat täältä, täältä ja täältä. 

26. treffikumppanini: huomaavainen lääkisopiskelija

Tämän postauksen piti olla kovin toisenlainen. 

Vain muutama päivä sitten kerroin siirtyneeni sinkkuudesta tapailuvaiheeseen, heränneeni vielä samana aamuna ihanan miehen vierestä. Tarkoitukseni oli kertoa tarina, joka alkaa ensimmäisistä treffeistä ja päättyy alkavan suhteen tyytyväiseen tasapainoon ja odottavaan onneen, tulevaisuuden lupaukseen, valoon pitkän pimeyden jälkeen. 

Niin kuvittelin kaksi päivää sitten. Viime yönä tarina taipui kuitenkin toiseen suuntaan. Äkkiarvaamatta, varoittamatta, olenkin jälleen tyhjän päällä.

Aloitetaan kuitenkin alusta. 

Lokakuun lopussa sain suosikkipalstallani Suomi24 Treffeillä mutkattoman mukavan viestin mieheltä, jonka nimeän opiskelualansa perusteella Lääkäriksi, vaikkei hän olekaan vielä valmistunut. Miehessä oli kaikki kunnossa: fiksu teksti, hyvä kuva, elämän palaset paikoillaan. Ikä tosin mietitytti aluksi: kaksi vuotta vähemmän kuin minulla, joka olen vuosikaudet julistanut kaikille, etten kiinnostu itseäni nuoremmista miehistä. Mitään muuta vikaa en kuitenkaan löytänyt, joten päätin antaa mahdollisuuden, astua itse määrittelemieni hölmöjen rajojen ulkopuolelle. 

Tapasimme kahvilassa. Aluksi juttu vaati vähän käynnistymisaikaa ja huomasin jännittäväni ja höpötteleväni liikaa tyhjyyttä täyttääkseni. Hiljalleen keskustelu alkoi kuitenkin sujua, ja lopulta poistuimme vasta kun kahvila sulkeutui. Halasimme, vaihdoimme numerot ja sovimme tapaavamme toistekin. Ikä ei tuntunut enää kovinkaan oleelliselta seikalta.

Seuraavilla treffeillä kävimme syömässä ja kuljimme merenrantaan. Täydeksi yllätyksekseni Lääkäri oli varautunut kävelyretkeemme: hän oli ottanut mukaan kaakaota ja pientä syötävää ihan vain treffejämme varten. Olin vaikuttunut ja ilahtunut. Olin jo melkein unohtanut, millaista on, kun toinen ihminen panostaa johonkin ihan vain minun vuokseni. Suutelimme ensimmäisen kerran, kävelimme käsi kädessä takaisin kohti keskustaa.

Seuraavalla viikolla mies pyysi minut luokseen syömään: itse graavattua lohta, täydelliseksi liekitettyä crème brûléeta. Juttu sujui, viini maistui, olin edelleen kovin yllättynyt ja onnellinen. Jäin yöksi. 

Sen jälkeen kaikki alkoi kulkea omalla painollaan: tapasimme muutamia kertoja viikossa, katsoimme leffoja sängyssä, laitoimme ruokaa ja kävimme katsomassa, kun kaupungin jouluvalot sytytettiin. Opin Lääkärin ovikoodin, totuin siihen että hän otti äänekkäästi tikittävästä pöytäkellostani paristot yöksi pois. 

En rakastunut välittömästi ja päätä pahkaa – en ollut aivan heti varma, onko meillä riittävästi yhteistä. Taustamme olivat erilaiset, poliittiset arvomme hieman toisistaan poikkeavat, tapamme viestiä erityyliset. Vähitellen vakuutuin kuitenkin siitä, että vaikka ajattelimme joistakin asioista eri tavoilla, pystyimme keskustelemaan niistä järkevästi ja kiinnostavasti. Väittelimme filosofiasta, ihmisoikeuksista ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta, nousimme keskiyöllä sängystä piirtelemään keskusteluaihettamme havainnollistavia matemaattisia käyriä. 

Huomaamattani ihastuin. Lääkärin lähellä oli helppoa ja mutkatonta olla. Hän veti minua puoleensa enemmän kuin kukaan aikoihin, osasi katsoa silmiin ja rutistaa tiukasti kun sitä tarvitsin. Nukahdin hänen viereensä usein hymy huulilla. Ajattelin, että kaikki oli hyvin. 

Samaan aikaan minussa eli kuitenkin pieni epävarmuus, jonkinlainen hienoinen huoli, joka teki minut aavistuksen verran varautuneeksi, esti antamasta kaikkeani. Tiesin, että Lääkäri oli eronnut pitkästä suhteesta vain muutamia kuukausia aikaisemmin, enkä voinut olla miettimättä, vertaisiko hän minua eksäänsä. Etsisikö vain korviketta, hakisiko laastaria haavoihin? Olin huomaavinani pieniä merkkejä edellisestä suhteesta siellä täällä. Sängyssä Lääkärillä oli yhä oma puolensa, eikä sillä ollut mitään tekemistä minun kanssani. 

Tämän viikon aikana kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin, keskustelumme olivat venyneet aamuyöhön ja aikaiset herätykset aamupäivään. Eilisiltana saavuin Lääkärin luokse odottavin mielin, itse tehty joulukortti laukussa. Näkisimme viimeisen kerran ennen kuin lähtisin joulunviettoon kotimaisemiin, ihana ilta tiedossa!

Katsoimme leffan ja vähän toista kunnes nuokahtelin, ehdotin nukkumaanmenoa. Valojen sammuttua Lääkäri ei kuitenkaan hakeutunutkaan viereeni kuten tavallisesti, ei puhunut mitään, vältteli katsettani. Kysyin, onko kaikki hyvin. 

Ei ollut. Kaikki ei tosiaankaan ollut hyvin.

Vaikka Lääkäri oli vakuuttanut päässeensä yli edellisestä suhteesta, niin ei sitten ollutkaan. Kuluneella viikolla hän oli törmännyt eksäänsä ja herättänyt ajatukset, jotka luuli jättäneensä jo taakseen. Ei enää tiennyt mitä tahtoi, tahtoiko mitään. 

Vaikka minulla oli ollut aavistukseni, olin järkyttynyt ja yllättynyt – ja pohjattoman surullinen. Katselimme toisiamme silmiin, yritimme löytää sanat eteen tulleelle esteelle. Lääkäri halusi miettiä tilannetta, selvittää asioita itselleen. Sovimme, että pidämme taukoa joululomien ajan, kun olemme joka tapauksessa eri kaupungeissa. Hän miettii, minä odotan. 

Ymmärsin ratkaisua, enkä siltikään. Vaikka kuinka taistelin vastaan, kyyneleet kastelivat tyynyn ja sumensivat sanani. Itkemisestä ei tullut ollenkaan loppua, murhe pakahdutti ja lamaannutti minut täysin. Ajattelin laukussani yhä odottavaa joulukorttia, <3:llä minä. Lääkäri otti syliinsä, halasi ja silitteli, pyysi anteeksi. Lohdutti juuri niin kuin pitääkin. Silti nyyhkytin vielä kauan sen jälkeen kun hänen hengityksensä oli tasaantunut uneen. 

Aamulla kyyneleet palasivat heti kun avasin silmäni. Paljoa en puhunut. Lääkäri oli ihana ja ymmärtäväinen, halasi tiukasti, sanoi kauniita sanoja. Kysyi, milloin palaan kaupunkiin. Sanoi, että soitellaan. Annoin joulukortin ja kävelin bussipysäkille silmät turvonneina, huulet rohtuneina, sydän tyhjänä.

Soitellaanko tosiaan? Ei aavistustakaan. Aloite on nyt hänellä, kaikki on hänestä kiinni. En aio lähetellä viestejä ellei hän lähetä, en roikkua perässä väkisin. Kahden viikon päästä olemme jälleen samassa kaupungissa ja silloin tiedän, onko meillä vielä tulevaisuutta. 

Yleensä en usko taukoihin ihmissuhteissa. En juuri koskaan.
Yritän valmistaa itseäni pahimpaan. 

Huomenna on vuoden pimein päivä. Valo pakenee ennen kuin on ehtinyt kunnolla saapuakaan.

CC-kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä. 

Deittailusyksy 2015

Rakkaus löytyy, kun sitä vähiten etsii. Niin ne väittävät. Koskaan en ole siihen uskonut: pelkkä odottelu harvemmin tuo unelmien miestä kotiovelle. Tosielämässä kädet eivät kohtaa kaupan hyllyllä,  ohikulkija ei auta keräämään kadulle kaatuneita ostoksia, puistossa kukaan ei tule kyselemään lukemani kirjan nimeä. 

Jotenkin tässä on kuitenkin käynyt niin, että heti kun julistauduin omistautuvani seuraavina kuukausina vain opiskelulle, elämä toikin mukanaan aivan muuta. Juonipaljastus: olen siirtynyt yksiselitteisestä sinkkuudesta tapailun ihmeelliseen vaiheeseen.

Ennen kuin kerron uusimmista käänteistä enemmän, koen kuitenkin tarvetta koota yhteen syksyn treffisaldoa. Neljä nimeä, ennen kuin kuvioihin astui se, josta tahtoisin kiivaasti kertoa jo enemmänkin. 

***

Deittikumppani numero 24: Fiksu islantilaismies

Alkusyksystä päätin viimein ryhdistäytyä Tinderin saralla ja olla kerrankin itse se, joka lähettää ensimmäisen viestin. Sehän kannatti: nopeasti olin sopinut treffit kivannäköisen ja fiksun oloisen islantilaismiehen kanssa. Netissä juteltavaa riitti – miehen huumorintaju oli juuri sitä sorttia, joka iskee minuun. Tapasimme keskustan pubissa, joimme oluet, juttelimme niitä näitä. Mies kehui aksenttiani brittiläiseksi, ja se jos mikä lämmittää aina sydäntäni hurjasti. 

Mies oli akateeminen ja hyvää seuraa, ja kun hän pyysi minua mukaansa tanssiklubille, suostuin helposti. Kävi ilmi, että kyse ei ollut ihan mistä tahansa tanssi-iltamasta: listahittien sijasta paikalla soi sen sorttinen tekno, josta on mahdotonta päätellä, milloin yksi kappale alkaa ja toinen loppuu. Aluksi se vaati totuttelua, lopuksi oli mahdotonta pysyä paikoillaan. Tanssi vei mukanaan aivan kuten mies oli luvannutkin. 

Pilkun aikaan lähdimme samalla bussilla, kutsuin miehen luokseni. Enemmänkin siksi, että se tuntui sopivan hetkeen kuin siksi, että olisin kokenut sen suurempaa yhteyttä välillämme. Myönnettävä se on: jos mies on hädin tuskin itseni pituinen ja täysin linnunluinen, se on minulle turn-off, vaikka kovasti haluaisin nousta moisen pinnallisuuden yläpuolelle. Tunne siitä, että olen miestä suurempi kaikilla mahdollisilla mittareilla katsoen, on ahdistava. 

Tapasimme kuitenkin vielä toistamiseen, en tahtonut tyrmätä miestä täysin. Kaikesta huolimatta hän oli mukava, siitä ei päässyt mihinkään. Kävimme kahvilla ja katsomassa islantilaisen elokuvan, juttelimme niitä näitä, mutta jotenkin tuntui, että jotain jäi puuttumaan. Ei vetovoimaa, ei kerrassaan, enkä kokenut, että myöskään mies olisi ollut minusta juuri sen enempää kiinnostunut. Elokuvan jälkeen molemmat livahtivat omiin koteihinsa jonkin tekosyyn varjolla. 

Myöhemmin mies kysäisi minua vielä uudestaan klubikeikalle tanssimaan. Ikävästi tehty minulta, tiedän – mutta en koskaan saanut vastattua. Siihen päättyi toistaiseksi ainoa kosketukseni maahan nimeltä Islanti. 

***

Deittikumppani numero 25: Perusinsinööri vol. sata

Jotain tästä treffikumppanista kertonee se, että vaikka treffeistä ei kaiken laskutaitoni mukaan voi olla kahta kuukautta enempää, en muista miehestä juuri mitään. Vasta pitkästä suhteesta eronnut insinööri, jos oikein muistan – nimeäkään en enää osaisi heittää. Tapasimme pubissa, joimme pari olutta, juttelimme pari tuntia. Ei mitään pahaa sanottavaa, ihan kiva mies – mutta ei toisaalta mitään sellaista, mikä olisi laittanut sydämeni sykkyrälleen. Koska muistini pettää, katsotaanpa, millaisen analyysin annoin sinkkukerhomme WhatApp-ryhmään heti treffien jälkeen: 

"Perustreffit peruskivan perusteekkarin kanssa, osa sata. Millonhan oppisin, että tää ei sit kuitenkaan oo mun juttu. :D Puhuin varmaan neljä kertaa enemmän kuin se. Aina kun selitin jotain niin se vastas vain "okei" eikä jatkanut keskustelua. Mun piti aina vain höpistä lisää. "Okei" on kyllä surkea vastaus! Ja kun lähdettiin eri suuntiin niin se kätteli mua uudestaan. :D En näe jatkoa. Mä en kestä treffejä joissa tuntuu että kaikki kortit on mulla, vähän aktiivisempaa otetta kyllä vaaditaan!" 

Eipä tähän paljoa ole lisättävää. Totta tosiaan, tämä mies kätteli minua vielä toistamiseen, kun lähdimme eri suuntaan! Jos jotain olen treffikulttuurista oppinut niin tämän: ensimmäistä kertaa tavatessa kätellään (tai halataan), eri suuntiin lähtiessä halataan (tai pussataan, jos kaikki osuu kohdalleen). Toisen kättelyn antama viesti on yksiselitteinen: tämä oli sitten tässä. 

Melkein viikko treffien jälkeen mies laittoi vielä viestiä perään. Jatkoa ei seurannut.

*** 

Deittikumppani numero 1: Rokkipojan paluu

Kaikista tämän syksyn kohtaamisista yllättävin oli reilu kuukausi sitten sattunut yhteentörmäys kaikkien aikojen ensimmäisen nettitreffituttavuuteni Rokkipojan kanssa. Hän otti minuun aikoinaan yhteyttä samana päivänä kun rekisteröidyin Suomi24 Treffeihin. Tapasimme, tulimme juttuun, tapailimme parin kuukauden ajan. Lopulta homma kuihtui kuitenkin kasaan, enkä sittemmin ollut kuullut miehestä kuin parin Facebook-tykkäyksen verran. Tänä syksynä satuimme kuitenkin samaan tapahtumaan. Minä huomasin hänet ensiksi, harkitsin hetken ja kävin moikkaamassa, vaihtamassa pari yleisluonteista sanaa. Jatkoin matkaani. 

Kun illan lopussa olin narikassa hakemassa takkiani, huomasin miehenkin olevan lähdössä. Nyökkäsin ohimennen ja jatkoi bussiin. Kauaksi en ehtinyt, ennen kuin puhelimeen kilahti viesti: En tiedä, kuinka törkeen booty callin tässä tilanteessa voi pistää. Yllätyin, positiivisesti. Pidin edelleen miehestä, vaikka en enää osannutkaan kuvitella minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta. Toivotin hänet tervetulleeksi luokseni. Booty call oli varsin rehellisesti ilmaistu. Mies ei lopulta jäänyt edes yöksi vaan jatkoi vielä matkaa taksilla kotiinsa. 

En tiennyt, kuulisinko miehestä enää uudelleen, enkä totta puhuen miettinyt asiaa sen kummemmin. Vuosia sitten olin niin ihastunut, että tapailun päättyessä voin päiväkausia huonosti ihan fyysisestikin. Nyt ajattelin, että ottaa yhteyttä, jos on ottaakseen. 

Niin kävikin: pari viikkoa myöhemmin sain varsin suorasukaisen ehdotuksen, johon olisin toisessa tilanteessa mielelläni tarttunutkin. Noiden parin viikon aikana elämäni oli kuitenkin ehtinyt ottaa uuden käänteen, ja kerroin sen rehellisesti myös Rokkipojulle. Olen tavannut yhden tyypin. En hirveesti viitsi säätää nyt muiden kanssa. 

*** 

Suomenruotsalaisherra

Kuten jo aikaisemmin taisin mainita, vanha tuttavani Suomenruotsalaisherra muuttaa vuodenvaihteessa toiselle puolelle Suomea. Jonkinlainen en gång till -ajatus siinä sitten heräsi. Tämä kohtaaminen on käyty läpi varsin nopeasti: bileet, alkoholi, aamuyön pikkutunnit, grillijono, taksijono, minun kämppäni. 

Samoissa merkeissä tuskin enää tapaamme. Tack och adjö! Nyt molempien on aika mennä elämässään eteenpäin. 

***

Ja sitten on vielä treffikumppanini numero 26, mies, jonka kainalosta olen herännyt viimeksi tänä aamuna. Hänestä riittääkin sen verran sanottavaa, että taidan palata asiaan erillisessä postauksessa. 

Kutsuttakoon miestä kuitenkin Lääkäriksi.

Taidan olla ihastunut.