Hybridilapsi

Nettideittimaailma se aina jaksaa yllättää. Juuri kun kuvittelee kuulleensa jo kaikki mahdolliset ja mahdottomat keskustelunavaukset, huomaa olevansa pahasti väärässä.

Tapahtui Suomi24 Treffeissä pari päivää sitten:


Mies: Onko sinulla kokemusta avaruusolennoista?

Minä: Ööh... Eipä kyllä, enkä oikein usko, että ihmiskunta on ylipäätään vielä sellaisiin törmännyt. 

Mies: Ajattelin, että voisit olla ns. hybridi-lapsi. 

Minä: Anteeksi hölmöyteni, mutta en kyllä oikein ymmärrä, mitä sillä tarkoitat. 

Mies: Ajattelin siis vain kasvonpiirteiden perusteella.
Mies: Suutuitko?

Minä: En, lähinnä hämmennyin. Ensinnäkään en tiedä, onko hyvä vai huono asia näyttää avaruusolennolta ja toisekseen en tiedä, oletko tosissasi vai oliko tämä vain jonkinlainen vitsi. 

Mies: Eihän sitä koskaan tiedä ennen kuin kysyy. Tosiaan ei ollut tarkoitus vitsailla. Olen kiinnostunut kaikenlaisista yliluonnollisista ilmiöistä. Mikään asia ei ole itsessään huono. Minusta ainakin oot kaunis (avaruusnainen ;).


No, mikäs tässä. Avaruusolioksi minua ei ennen olekaan luultu.

Nettideittaajan toinen päiväkirja

Ennen tämän blogin perustamista minulla oli tapana kirjoitella ihmissuhdekuulumisiani paperiseen muotoon. Kesällä 2013 perustelin sen näin: Juuri tällä hetkellä asiasta tuntuu vaikealta puhua, mutta nyt tuntuu, että minun on pakko purkaa pahaa oloani, epävarmuuttani ja yksinäisyyttäni johonkin. Päiväkirja toimikoon kuuntelijanani. 

Blogi on myöhemmin jatkanut samaa tehtävää, toki välillä myös iloisemmissa merkeissä. Hiljattain törmäsin kuitenkin vanhaan, paperiseen päiväkirjaani ja yllätyin: tekstit olivat paljon lähempänä blogikirjoituksiani kuin muistinkaan.

Alun perin blogini nimi Nettideittaajan päiväkirja viittasi ennen kaikkea nettideittailuun. Aikojen  saatossa olen kuitenkin huomannut, että blogi on tosiaan kääntynyt päiväkirjan suuntaan. Ehkä välillä liiaksikin: myönnän, että lukijoiden kannalta olisi varmasti kiinnostavampaa lukea deittailusta ja sinkkuelämästä ylipäätään kuin vain oman elämäni viimeisimmistä, itseään toistavista käänteistä. Lupaan palata reippaammin vielä siihenkin puoleen!

Tällä kertaa en kuitenkaan malta olla hämmästelemättä, kuinka hirvittävän samanlaisina ihmissuhteeni ovat pysyneet jo vuosien ajan. Vai mitäs sanotte näistä? (Päiväkirjassani käytän tietysti oikeita nimiä, en nimimerkkejä. Muuten tekstit ovat alkuperäisessä asussaan.)

Päiväkirjan otteita vuosilta 2012–2013: 

Tuntuu vain niin hämmentävältä, että kun olen perjantaina herännyt Vakitapauksen luota ja lauantaina Suomenruotsalaisherran kainalosta, menenkin hankkimaan vielä kolmannen miehen sunnuntaiaamuksi. 

Alan olla aika vakuuttunut siitä, että minun ja Sijoittajan välillä ei ihan totta tule olemaan enää mitään. Olen asian kanssa ok. Luulisin. 

Vaikka mielipiteeni miesten suhteen tuntuu keikkuvan puolelta toiselle, tällä hetkellä vaikuttaa todella siltä, että olen asettanut Suomenruotsalaisherran etusijalle. Sijoittaja ja Vakitapaus olivat samoilla jatkoilla kumpainenkin, mutta hädin tuskin vilkaisin heitä. 

Päädyin pitkästä aikaa Vakitapauksen luo yöksi. Hirveän humalaista, hirveän hauskaa. Aamulla päätä jomotti eikä kumpikaan muistanut taksin neljättä matkustajaa, minä en edes kolmatta. 

Vakitapaus on tekstannut ja todella jopa soittanut silloinkin, kun hänellä on ollut täysi syy olettaa minun olevan Suomenruotsalaisherran seurassa. Juuri niin asia olikin. 

Kummallisin ja raastavin yhden yön kohtaamiseni oli kukapa muukaan kuin Sijoittaja. Olin yllättynyt, iloissani, jälkeenpäin hämmentynyt ja sitten taas oudolla tavalla tyhjä. Katsotaan, vieläkö jonkin (humalaisen) illan päätteeksi jälleen kohtaamme. En pidä todennäköisenä, mutten toki mahdottomanakaan. 

Aamulla Suomenruotsalaisherra laittoi minulle aamupalaa ja pahoitteli, ettei croissantteja ollut kuin yksi: "Ensi kerralla sitten toinenkin." Tuollaista ei pitäisi heittää ihan noin vain, jos minulta kysytään. 

Kuulostaako tutulta? Ei ihme. Jokaisen yllä mainitun miehen kanssa olen päätynyt jatkoille vielä tänäkin vuonna.

Teksteistä löytyi myös kokonaistilanteen kriittistä arviointia. 

Minua oksettaa ja itkettää, käsi vapisee. Miksi päästän itseni ihastumaan niin helposti ihmisiin, jotka eivät pohjimmiltaan ihastu minuun?

My life's a mess. Siihen lopputulokseen tulee väistämättä, kun näitä mieskuvioita miettii. Yhdellä kunnon jutulla pärjäisin, sen sijaan saan kourallisen sähellystä joka ei johda mihinkään. 

Jälkimmäisen allekirjottaisin edelleen saman tien.

Myös nämä vuoden 2013 aikana kirjoitetut sanat tuntuvat oudon ajankohtaisilta: 

Olen totta puhuen aika ällistynyt. Ne nimet, joiden ajattelin jo kokonaan kadonneen elämästäni, ovat tulleet takaisin. 

Askel eteenpäin, kaksi taakse. Eikä oikeastaan edes haittaa, lähinnä huvittaa.


CC-kuvat täältä, täältä ja täältä.

Vakitapauksen paluu II

Blogiani pidempään lukeneet tietävät, että muutamat nimet nousevat elämässäni ja teksteissäni esille kerta toisensa jälkeen. Niin vain on, että joistakin miehistä en pääse yli eikä ympäri: kohtaamme aina uudelleen ilman että jutusta silti kehittyisi mitään vakavampaa. 

Tämän viikonlopun jälkeen voisin arvioida, että yhdestä tutusta herrasta saatetaan jälleen kuulla enemmän. Kyseessä on tietysti Vakitapaus, jonka nimikin jo paljastaa pitkän yhteisen historiamme. Olen kertonut siitä tarkemmin muun muassa tässä merkinnässä, mutta lyhyenä yhteenvetona: hengailimme aikanaan yhdessä enemmän tai vähemmän säännöllisesti toista vuotta. Ei mitään suurta eikä mullistavaa – yhteisiä öitä, leffailtoja, muutamia yksittäisiä kertoja iltalenkille tai päiväretkelle. Homman nimi oli friends with benefits, ja kumpikin tapaili jatkuvasti muitakin ilman että se vaikutti keskinäisiin väleihimme. 

Juttu jäi, kun ryhdyin seurustelemaan Opettajan kanssa. Kun erosin, Vakitapaus otti jälleen yhteyttä ja näimme muutaman kerran, kunnes hän alkoi vuorostaan seurustella tahollaan. 

Loppukesästä kuulin hänen eronneen ja pohdin tässäkin blogissa, kuuluuko miehestä taas pian. Eipä kuulunut – ei ennen kuin viime viikolla. 

Aikanaan seurasimme yhdessä kerrassaan loistavaa Silta-sarjaa. Kun kolmannen kauden jaksot tulivat ruutuun viime sunnuntaina, jonkinlainen nostalgia sai minussa vallan ja laitoin Vakitapaukselle ensimmäisen viestin vuoteen: "Vilkaisepa tänään TV1 klo 22." Vaihdoimme pari viestiä sarjasta, emme sen kummempaa. Pallo oli kuitenkin heitetty, kepillä kokeiltu jäätä. Arvelin, että Vakitapaus palaa asiaan, jos on vielä tavalla tai toisella kiinnostunut pitämään yhteyttä.

Oikeassa olin. Perjantaina puoli yhdeltätoista illalta sain viestin, joka koski sarjaa mutta kertoi jo ajoituksensa vuoksi myös jostakin aivan muusta. Pari tuntia myöhemmin olinkin jo matkalla miehen luokse. Yhdessäolo oli mukavaa ja yllättävänkin luontevaa. Tauko oli selvästi tehnyt hyvää. 

Aamulla kävelimme merenrantaan, Vakitapaus tarjosi lohikeitot viihtyisässä pikkukahvilassa. Syyspäivä oli täydellinen ja auringonpaiste pakotti siristelemään silmiä ja löysäämään huivia. Olo oli seesteisen kepeä, hymyilin kadulla tuntemattomille. Lähtiessäni kotia kohti halasimme vielä ja totesimme, että oli mukava nähdä. Olikin. 

Sen jälkeen emme ole olleet yhteydessä, enkä vielä tiedä, tulemmeko olemaankaan. En oikeastaan jaksa murehtia sitä sen kummemmin. Asiat etenevät, jos ovat edetäkseen. Omasta puolestani näkisin  Vakitapausta mielelläni taas enemmänkin, mutta voi hyvin olla, että hänellä on nytkin käynnissä muita kuvioita ja jälleennäkeminen jää yksittäiseksi kerraksi. Katsotaan. 

Viime viikko oli suhde-elämäni suhteen muutenkin poikkeuksellisen aktiivinen ja piti sisällään useampia kiinnostavia kohtaamisia. 

Eräänä arki-iltana kävin kahvilla varsin mukavan miehen kanssa ja löysin hämmentäviä, melkeinpä uskomattomia yhteensattumia. Kaikesta päätellen hän on kuitenkin varattu, joten en lähde analysoimaan sen enempää – en siksikään, että monien mutkien kautta hän tietää blogistani ja saattaa jopa lukea tätä. Tapaaminen oli silti ilahduttava ja toivon, että törmäämme toistekin. 

Vakitapauksen seurassa alkanut lauantaipäivä puolestaan huipentui vauhdikkaisiin jatkojuhliin, joissa oli paikalla moniakin tuttavia. Pikkutunteina huomasin törmääväni jatkuvasti varsin pidettyyn ja rehellisesti sanoen poikkeuksellisen komeaan herraan, joka on näyttäytynyt blogissani pari kertaa aikaisemminkin. En edelleenkään aio antaa hänelle sen kummempaa nimeä, sillä tällä jutulla ei lähtökohtaisesti ole juurikaan tekemistä tunteiden kanssa. Tulemme ihan mukavasti juttuun ja fyysinen yhteys toimii erinomaisesti, mutta ihastua en aio, tuskinpa hänkään. 

Joka tapauksessa päädyimme illan kuluessa seisoskelemaan lähekkäin, ja jossain vaiheessa kädet hakeutuivat vaivihkaa yhteen, vaikka molemmat meistä puhuivat näennäisesti täysin eri tyypeille. Jonkin aikaa jatkoimme kiehtovaa peliä, kunnes touhuamme seurannut kaveri totesi lopulta suoraan: "No niin, lähtekäähän nyt panemaan." 

Mies tuli luokseni, maksoi herrasmiehenä taksin. Ilta oli hyvä, ja niin oli aamukin. Jatkoa ei kuitenkaan tarvitse turhaan miettiä, sillä mies lähti luotani suoraan pakkaamaan ja vielä illaksi lentokentälle – edessään puolen vuoden työkomennus ulkomaille. Hieno tilaisuus ja upea juttu hänelle, minä jatkan elämääni eteenpäin kuten ennenkin. 

Kokonaisuudessaan ilahduttava ja piristävä viikko. Uskoni ihaniin miehiin on taas palautunut. 

CC-kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.