Hyviä uutisia

Viimeinen viikko on sisältänyt lähinnä opiskelustressiä ja flunssaa, mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin:

 

Nettideittailu taitaa ihan oikeasti toimia. 

 

Muutamassa postauksessa olen puhunut Opettajasta, jonka tapasin ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten. No, yhteydenpito on jatkunut, ja koko ajan minusta tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että tässä voisi nyt oikeastikin olla jonkinlaista potentiaalia.

Ei toki pitäisi hyppiä asioiden edelle: oikeastaan emme ole edes nähneet kuin kolme kertaa. Eilen kävin ensimmäistä kertaa hänen luonaan. Katsottiin elokuvaa, syötiin iltapalaa, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei tarvinnut: yhdessäolo oli mukavaa ja luontevaa ihan niinkin. Yöllä Opettaja piti minua kainalossa tiukemmin kuin kukaan pitkään aikaan. 

Nettideittiprofiilini ovat pysyneet kiinni ja saavat edelleen pysyä. Viikonloppuna päädyin bileistä ihan vain yksin omaan sänkyyni, vaikka paikalla olivat sekä Vakitapaus, Sijoittaja että Suomenruotsalaisherra. Kadetti olisi kai halunnut nähdä, mutta olin kiireinen, kuumeinen - ja suunnitellut muutenkin viettäväni aikaa lähinnä Opettajan kanssa, jos jonkun.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu kovasti hyvältä. Kaksi pientä probleemaa tosin on: sekä deitti numero kolmetoista että Kadetti ovat laitelleet viestejä, ja pohdin, olisiko reilumpaa sanoa ihan vain suoraan  kummallekin, että haluan nyt tällä hetkellä pysytellä ihan vain kaverina - niinhän asia nimittäin on. 

 

Onko korrektia ilmoittaa asia deittikumppanille pelkällä tekstiviestillä, jos olemme kuitenkin tavanneet jo kahdesti? Kolmas tapaaminen tuntuu vähän turhalta, jos tiedän vastauksen joka tapauksessa olevan ei. Soittaakin kai voisin, mutta jotenkin se tuntuu hankalalta. Olen ihan riittävän huono sanomaan ei edes tekstillä, saati sitten puhelimessa. Erityisen romanttisiksi treffimme eivät joka tapauksessa vielä edenneet, joten olisiko ystävällinen ja perusteltu tekstiviesti aivan mahdoton juttu?

Mitä Kadettiin tulee... Jaa-a. Hänen kanssaan pelkkä tekstiviesti taitaisi tuntua vähän hölmöltä, varsinkin kun hän ei kuitenkaan suoranaisesti ole koskaan ilmaissut olevansa sen vakavammin kiinnostunut eikä ehkä olekaan. Olettaapahan vain muuten vain, että olen aina halukas viettämään hänen kanssaan öitä, kun siihen mahdollisuus tarjoutuu. Ehkä parempi on pysytellä nyt ihan kivoissa ja ystävällisissä väleissä ja mainita kaveruudesta sitten jos ja kun tapaaminen tulee taas ajankohtaiseksi. Noin periaatteessa tahtoisin ehdottomasti pysyä vielä hyvissä väleissä, mutta sen suurempi kanssakäyminen tuntuu vähän teeskentelyltä, kun oma kiinnostus suuntautuu aivan toisaalle.

Ei onneksi mitään ylitsepääsemättömiä esteitä - eiköhän tämä tästä lutviudu.

 

Minulla on ikävä Opettajaa jo nyt.

It's raining men

Okei, ehkä vähän liioittelen - ei niitä miehiä nyt ihan satamalla tule. Ihan riittävästi kuitenkin. Viime viikko oli miesrintamalla aktiivisin pitkään aikaan. Kiva minulle, kurja tenttiinlukemiselle. 

Maanantaina näin Kadettia ja kävin vielä illalla kaveripojan kanssa elokuvissa. Keskiviikkona tapasin Opettajan ja torstaina kävin hänenkin kanssaan elokuvissa. Sain yövieraan.

Perjantaina puolestaan Vakitapaus kysyi minua elokuviin. Haluamamme näytös oli kuitenkin loppuunmyyty, joten lopulta teimme ihan vain hänen luonaan tortilloja ja katsoimme jokseenkin keskinkertaista leffaa. Joimme pois varsin tujakkaa glögiä, jäin yöksi.
 

 
Lauantaina näin kolmattatoista deittiäni. Ekat treffit olivat mennet ihan kivasti ja olimme jo pitkään puhuneet toisesta tapaamisesta. Kävimme syömässä, ajelimme autolla vähän siellä täällä. Menimme deitin luokse ja vietimme iltaa ihan kiltisti teeveetä katsoen sekä (lähinnä minä) viiniä juoden. Mukava ja hauska tyyppi, juttelu sujui varsin vaivattomasti. Verrattuna Opettajaan on kai kuitenkin sanottava, että tämän tapauksen kanssa en kokenut mitään sen suurempia fiiliksiä - omat tuntemukseni jäivät lähinnä kaveruuden tasolle. 

Kolmastoista deittini oli reilu ja reipas mies, mutta kiinnostuksenkohteet menivät hieman eri suuntaan kuin itselläni. Moottoripyörät sun muut kulkuneuvot eivät ole minulle mikään sydämenasia, ei myöskään salilla bodailu. En toki sano, että kaikkien harrastusten tulisi mennä yksi yhteen, mutta jollain tapaa en osannut kuvitella häntä kovinkaan romanttisessa mielessä. Kaiken lisäksi paljastui, että mies polttaa, kahdesti tuonkin illan aikana. Sehän on minulle aika lailla no-no, joten sen kummempaa jatkoa tässä tuskin on luvassa. 

Yöksikin olisin saanut jäädä, mutten halunnut. Puoliltaöin kolmastoista deittini vei minut takaisin kotiin. 

Ilta ei kuitenkaan päättynyt vielä siihen. Jo aikaisemmin päivällä oli parin kaveripojan kanssa ollut puhetta, että menisimme illalla baariin, ja WhatsApp kertoi, että seuraan kannattaisi edelleen liittyä. Ei muuta kuin mekko päälle, korkkarit mukaan ja menoksi.
 

Tunnelma oli jo varsin korkealla. Seurueeseen kuului kolme kaveripoikaa, Sijoittaja, Vakitapaus ja tämän kaveri. Vakitapausta itseään ei tosin pahemmin näkynyt - oli kuulemma heti alkuillasta löytänyt jonkun tytön tanssilattialta. Minua ei paljon haitannut, ilta oli varsin onnistunut. Saman tien sisään tullessani Sijoittaja työnsi täyden punaviinilasin käteeni. En kieltäytynyt. Herra oli varsin hyvässä vauhdissa, tilasi juomia koko porukalle ja valloitti tanssilattian. Oli sen verran hurmaavalla tuulella, että olisi ehkä saattanut pyytää minua mukaansa, jos ympäristö olisi ollut toinen. Ehkä.

Ei kuitenkaan tällä kertaa. Lähtiessämme näin vilauksen Vakitapauksesta, joka kulki meidän ohitsemme narikkaa kohti niin nopeasti ettei edes moikannut. Me muutkin saimme lopulta takkimme, ja lähdin kulkemaan kaveripoikien kanssa kotiinpäin. Pian Vakitapaus harppoi meitä vastaan - yksinään. Kaverini tiedusteli, jatkaako hän samaan suuntaan, ja Vakitapaus totesi varsin äkäisen kuuloisena, että ei. Oli tainnut sitten kuitenkin saada pakit, päättelin. En osannut olla ihan hirveän pahoillani. 

Eilen havaitsin, että Opettaja on piilottanut profiilinsa Suomi24:ssa. Hetken harkinnan jälkeen tein samoin.

Juuri tällä hetkellä en kaipaa enää yhtään enempää uusia kuvioita. Ehkä parista vanhastakin olisi pikkuhiljaa päästettävä irti ja keskityttävä niihin, jotka oikeasti voivat johtaakin johonkin.
 

CC-kuvat täältä, täältä ja täältä.

Neljästoista deittini: lupaava opettaja

Pari päivää sitten kerroin olevani edessä olevista treffeistä tavallista enemmän innoissani. Minusta on näköjään tullut nettideittailun suhteen aika hyvä ihmistuntija, sillä kävi ilmi, että syytä intoiluun tosiaankin oli. Hyvinhän se nimittäin meni!

 

 

Kuten sanoin, treffikumppanini oli opettaja - hyvällä tavalla tavallisen oloinen, fiksu ja sanavalmis mies. Tapasimme arki-iltana rennossa kuppilassa, olimme molemmat yhtä mieltä siitä että jutustelu sujuu luontevammin tuopin kuin kahvikupin äärellä. Silti minua jännitti hieman, mikä on huomionarvoista jo sinänsä. Yleensä en stressaile treffejä sen kummemmin, vaan juttua tulee melko lailla itsestään. Nyt kuitenkin huomasin jossain vaiheessa hieman punastuvani, takeltelevani, selitteleväni asioita turhankin monimutkaisesti.

 

Hyvä merkki, päättelin. Kaveripoikien kanssa juttelu sujuu aina varsin sutjakasti, joten alitajunnassani fiilikset olivat selvästi muutakin kuin vain kaverilliset.

 

Kovin sanattomaksi en onnekseni kuitenkaan jäänyt - pienen alkukankeuden jälkeen juttelu lähti sujumaan varsin mukavasti, ja ensitapaaminen venähti kolmeen ja puoleen tuntiin. Lähtiessämme mies antoi nopean suukon, eikä se tuntunut ollenkaan omituiselta tai vaivaannuttavalta, vaikka olimme tavanneet vain hetki sitten. Hyvä merkki sekin.

 

Näköjään myös Opettaja (jep, tykkään nimetä blogissa esiintyvät miehet) oli ihan hyvillä fiiliksillä. Jo seuraavana päivänä eli eilen hän nimittäin laittoi viestiä ja tiedusteli, kiinnostaisiko käydä elokuvissa. No, mikä jottei. Sovimme tapaavamme vielä samana iltana.

 

 

Matkalla elokuviin jonkinlainen hassu kohtalo tuntui haluavan pilailla kustannuksellani. Koko alkuvuonna (kuulostaapa dramaattiselta, johan tätä vuotta on puolitoista viikkoa kulunut!) käytännössä yksikään mies Kadettia lukuun ottamatta ei ole näkynyt eikä ilmoitellut itsestään. Nyt heti lähdettyäni kotoa vastaan käveli Suomenruotsalaisherra, joka hymyili sen verran lämpimästi, että väkisinkin ilahdutti. Bussiin noustuani vilkaisin puhelinta ja huomasin, että Vakitapaus puolestaan oli laittanut aivan hetkeä aiemmin viestiä ja kysellyt, missä menen. Ja kuinka ollakaan, itse elokuvan aikana myös kolmastoista deittini oli lähettänyt viestin ja tiedustellut viikonloppusuunnitelmiani. Miesrintamallani tuntuu pätevän jonkinlainen "kaikki tai ei mitään" -asetelma: kiinnostuneita on aina joko liian vähän tai sitten vähän liiankin paljon kerrallaan.

 

Aika hauska sattuma oli elokuvavalintammekin, Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Koko elokuva nimittäin lähtee käyntiin kohtauksella, jossa päähenkilö Walter yrittää tavoitella unelmiensa naista nettideittipalvelussa. Nettideittailuteema kulkee mukana koko elokuvan ajan, kun eHarmonyn asiakaspalvelija Todd ottaa Walterin deittailun sydämenasiakseen. Elokuva kertoo toki ensisijaisesti paljon muustakin, mutta tuntui jotenkin huvittavan absurdilta, että täysin sattumalta valitsemamme elokuva osui noinkin lähelle tilannettamme.

 

(Suosittelen muuten lämpimästi! En ennen ole juurikaan tykännyt Ben Stilleristä, mutta tämä oli aivan toista luokkaa kuin moni muu hänen elokuvansa. Loistava valinta!)

 

Elokuvan jälkeen kävimme vielä yksillä, ja tällä kertaa jännitykseni oli jo kadonnut - juttelu tuntui sujuvan hyvinkin vaivattomasti ja löysimme jälleen uusia yhteisiä asioita.

 

Ja noh, kyllähän ilta siitä vielä jatkui. Minun luokseni, nimittäin. Aamulla heräsin varsin onnellisena. Opettaja lähti luotani suoraan kouluun.

 

 

Juuri tällä hetkellä tuntuu, että pitkästä aikaa olen tainnut tavata miehen, jossa voisin nähdä ihan oikeaakin suhdepotentiaalia. Vielä on hirmuisen aikaista sanoa mitään, mutta melko nopeasti asiat ovat edenneet, ja silti kaikki on tuntunut omituisen luontevalta.

 

Ainakin siihen tulokseen tulin, että netistä en nyt tällä hetkellä etsi uusia miehiä, ennen kuin saan selville, mihin kaikki nykyiset kuviot oikein johtavat. Laitoin sekä Suomi24:ssä että OkCupidissa kaikille juttukumppaneilleni viestin, jossa kerroin rehellisesti tilanteestani ja toivotin hyviä jatkoja. Vielä en ole profiileitani piilottanut, mutta ainakaan onlinessa en aio tällä erää juurikaan hengailla.

 

Saas nähdä, mitä tuleman pitää.

 

CC-kuvat täältä, täältä ja täältä.

Kiinnostavia deittitilastoja

Pari päivää sitten puhuin OkCupidin blogista, joka tarjoaa kiinnostavaa tilastotietoa nettideittailusta. Vaikka kyseessä onkin kansainvälinen sivusto ja merkinnät jo muutamia vuosia vanhoja, otanta on sen verran suuri että pätee luultavasti ainakin osittain myös ihan suomalaisille nettideittisivustoille.

Ihan omaksi huvikseni poimin sivustolta muutamia kiinnostavia tilastofaktoja:

- Hyvännäköinen nainen saa keskimäärin neljä kertaa enemmän viestejä kuin tavallisen näköinen ja jopa 25 kertaa enemmän kuin rumaksi arvioitu.

- Ihmiset liioittelevat pituuttaan keskimäärin viisi senttiä ylöspäin.

 

- Mies saa enemmän viestejä jos on pitkä, nainen taas jos on lyhyt. 

- Hyvätuloinen mies saa enemmän viestejä kuin huonotuloinen. 

- Mitä viehättävämpi profiilikuva on, sitä todennäköisemmin se on aikoja sitten otettu. 

- Vanhetessaan mies hakee suhteellisesti yhä nuorempia ja nuorempia naisia. Riippumatta asettamistaan ikärajoista 30-vuotias mies lähettelee viestejä yhtä paljon 18- ja 19-vuotiaille kuin omanikäisille naisille.

- Naiset puolestaan lähettävät viestejä varsin tasaisesti sekä nuoremmille että vanhemmille. 

- 26-vuotiaaksi saakka naisilla on enemmän potentiaalisia kumppaneita kuin miehillä, sen jälkeen asetelmat kääntyvät toisinpäin. 48-vuotias mies on kaksi kertaa niin haluttu kuin samanikäinen nainen.

- Naisten profiilikuvissa parhaiten toimii firttailu tai hymyily suoraan kameralle. Miehillä parhaiten kannattaa vakavampi ilme pois kamerasta. Molemmilla sukupuolilla huonoin idea on flirttaileva katse pois kamerasta. Jopa netissä ihmiset siis kokevat, että flirttailu "muille" on huono juttu!

- Naisella paljastava profiilikuva saa paljon viestejä, mutta ne harvemmin johtavat oikeaan keskusteluun. Parhaita keskustelunherättäjiä ovat kuvat, joissa tehdään jotain mielenkiintoista, joissa on eläin tai joissa ollaan matkoilla.

- Miehillä ylävartalon paljastava kuva herättää positiivista huomiota - mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että kroppa tosiaan on hyvässä kunnossa. Paidattomien kuvien teho laskee jyrkästi iän myötä. Ja niin, tavalliset vaatteet toimivat paremmin kuin puku. 

- Miehet lähestyvät selvästi eniten parhaannäköisiä naisia. 2/3 miehistä yrittää 1/3 naisista. Naiset taas lähestyvät huomattavasti useammin tavallisen näköiseksi arvioimiaan miehiä.

Tilastoja olisi vielä enemmänkin, mutta ehkä tämä tästä nyt tällä kertaa. Joka tapauksessa nämäkin tulokset valaisevat jo montaa seikkaa, jotka ainakin keskustelupalstojen perusteella tuntuvat olevan nettideittailun ikuisuuskysymyksiä. Ehkä vähän surullistakin, mutta ei toki yllättävää: nettideittailu tosiaan on tietyssä määrin melko pinnallista hommaa. Ulkonäöllä ja iällä on valtavan paljon vaikutusta suosioon, ja erityisesti miehet yrittävät kauneimpia ja nuorimpia deittailijoita jopa siinä määrin, että tämä vääristää tasapainoa. Vaikka jokaisessa ikäryhmässä olisi saman verran miehiä ja naisia, kaikki eivät löytäisi sopivaa, sillä ikätoiveet eivät mene yksi yhteen. Toki myös naiset ovat jossain määrin valikoivia - paksu lompakko houkuttaa enemmän kuin ohut. 

Kovin kyyniseksi en silti vielä itse menisi. Tilastotiedot voivat toki olla paikkansapitäviä, mutta eivät välttämättä selitä pohjimmaisia syitä. Kuva voi korreloida myös muun kuin suoranaisen ulkonäön kanssa. Fiksu tyyppi tajuaa ottaa kuvansa jossain muussa kuin ankeassa ympäristössä ja hämärässä valaistuksessa; sosiaalisella ihmisellä on luultavasti enemmän kavereita, jotka ovat saattaneet ottaa kivoja otoksia. Voi olla, että nainen ei automaattisesti ole hyvien tulojen vaan esimerkiksi korkeamman koulutuksen perään - ja silloin tulotkin vain sattuvat olemaan keskimäärin korkeammat.

Syitä ja selityksiä voi varmasti jokainen kehitellä mielessään, mutta joka tapauksessa tilastot tarjoavat kiinnostavan uuden näkökulman tähänkin touhuun.

Kuvat täältä ja täältä.

Treffi-intoilua

Nyt heti alkuvuonna intoa bloggaamiseen tuntuu olevan enemmän kuin pitkästä aikaa. Jo toinen postaus tälle päivälle - näin sitä tenttiinlukua vältellään!

Piti vain tulla vähän intoilemaan. Alkuillasta uumoilin, että yhden nettituttavuuden kanssa treffikutsu lienee lähellä. Enpä ollut väärässä ollenkaan! Kutsu oli lähempänä kuin aavistinkaan, tapaamme nimittäin jo huomenna.

Pitkään aikaan etukäteisfiilikseni yhdestäkään tyypistä ei ole ollut näin hyvä. Kohdalle sattunut miekkonen on opettaja, kaikin puolin fiksu, sanavalmis ja huumorintajuinen tyyppi. Viestien lähettely ja saaminen on ollut jollain tapaa selvästi tavallista mukavampaa. Normaalisti olen vähän hidas ja laiska vastailemaan kivoillekin tyypeille, mutta tälle herralle huomasin vastaavani aina saman tien. Keskustelu lähti alusta lähtien vauhdikkaasti käyntiin, ja jo muutamien viestin jälkeen alkoi tuntua siltä, että pystyn oikeasti kuvittelemaan, minkä luonteinen ihminen netin toisella puolella oikein on.

 

Mies veikkasi poliittisen kantani täysin oikein ilman mitään ilmeistä etukäteistietoa, mistä jo yksinään olin varsin tyytyväinen ja yllättynyt. Ajatukset ja kriteerit tuntuvat menevän samaan suuntaan - tähän mennessä olen vaikuttunut oikeastaan kaikesta. Ainoastaan ikä vähän mietityttää: mies on aavistuksen verran vanhempi kuin mitä olen maksimitoiveeksi määritellyt. Ei mikään mahdoton juttu omasta puolestani, mutta saa nähdä, pitääkö hän itse minua turhan nuorena. Oma aika kuluu kuitenkin edelleen suurelta osin bileissä ja muissa opiskelijariennoissa, vakityö ja valmistuminen häämöttävät vasta edessäpäin. 

Tämän enempää en vielä uskalla lähteä innostumaan, mutta joka tapauksessa hauska nähdä, mihin suuntaan homma etenee. Toivotaan parasta!

Mielenkiintoisia lähestymisyrityksiä

Joulun jälkeen vanhat kuviot ovat alkaneet tylsistyttää siinä määrin, että olen taas pyörinyt deittisivuilla varsin aktiivisesti. Sehän kannattaa: pari mielenkiintoista tapausta on jälleen löytynyt, ja ainakin yhden kanssa juttu tuntuu sujuvan siihen malliin että treffikutsu lienee lähellä. Lisäksi ennen joulua tapaamani, ihan lupaavan oloinen tyyppi on edelleen ollut yhteyksissä ja nyt kun olemme jälleen samoilla suunnilla, toiset treffit näyttävät ihan todennäköisiltä.

 

En kuitenkaan ajatellut puhua nyt niistä. Fiksuja ja mukavia yhteydenottoja on tullut ihan mukavasti, mutta samoin myös niitä toisenlaisia. Toisinaan ei voi kuin ihmetellä, mitä lähettäjän mielessä oikein pyörii.

 

 

Tapaus 1:

Käytännössä täysin tyhjä ja kuvaton profiili. Aloitusviestissään herra kertoo lähinnä työpaikkansa (joka toki kuulostaa varsin mielenkiintoiselta) ja kysyy, millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmani. Ei sanaakaan luonteesta, harrastuksista tai ajatuksista noin ylipäätään. Vastaan ja pyydän toista osapuolta kertomaan itsestään vähän enemmän. Saan linkin yhteen kuvaan. Lisäksi mies kertoo kotikaupunkinsa. Ei muuta, ei mitään muuta.

 

- Ookei. Tässä vaiheessa kuulisin kuitenkin mielelläni vähän enemmänkin, kotikaupunki ei vielä paljoakaan sano ja profiilisi on kuitenkin kohtalaisen niukka. :)

 

- Turhaa täällä netissä jutella sen enempiä, parhaiten tutustuu kun näkee ihan kunnolla. Kävisikö torstaina töiden jälkeen?

 

Eipä taida käydä.

 

On toki totta, että kunnolla ihmisiin tutustuu vasta tavatessa, mutta tietääkseni nettideittailun idea olisi kuitenkin ainakin alustavasti kartoittaa, osuuko ihminen ja ajatukset kohdalleen. Kyseinen herra ei ehkä aivan ollut ymmärtänyt samaa.

 

Tapaus 2:

 

- <3

 

Okei. Siis pienempikuinkolme. Ei muuta. Kiva, kiitti. Mutta mitenhän tällaiseenkin viestiin pitäisi vastata? Lopulta päätän, ettei yhtään mitenkään. Pelkkään moikkaukseenkin saatan vielä jotain sanoa, mutta kaksi merkkiä alkaa olla jo vähän turhan heikko keskustelunaloitus, varsinkin kun tyyppi on muutenkin turhan vanha minulle.

 

Tapaus 3:

 

- Täällä olisi tällainen 46-vuotias naimisissa oleva mies. Avioliitossa kipinä on vähän kadonnut, olisiko sinusta seuraksi? ;)

 

- Enpä oikein kiinnostu melkein isäni ikäisestä miehestä, saati sitten varatusta.

 

- Entä jos sponssaan? ;)

 

Jepjep. Eli ei.

 

Tapaus 4:

 

- Moikka! Täällä olis urheilullinen ja huumorintajuinen kundi, joka olis kiinnostunut susta:)Tutustutaanko?

 

- Kiitti viestistä, mutta tässä vaiheessa on sanottava, että 38 vuotta on itselleni ihan liian paljon. Kaikkea hyvää kuitenkin sinne!

 

- Harmi, että rajaat iällä pois. Olen nuorekas, kuten varmaan kuvistakin huomaisit, jos edes viitsisit vilkaista.

 

Nuorekas, jepjep. Ja huomattavasti lähempänä vanhempieni ikää kuin omaani. En tiedä, jotenkin en vain käsitä tuota "ikä on vain numero" -höpönlöpöä. Totta kai se on enemmän kuin numero! Esimerkiksi perheenperustamishommat eivät ole itselleni vielä pariin vuoteen ajankohtaisia, ja siinä vaiheessa kun ovat, kyllä sillä pikkuisen on väliä, alkaako isäkandidaatin ikä kakkosella, kolmosella vai nelosella. Etsin kypsää ja fiksua miestä - ja kypsyydellä tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että siinä vaiheessa kun omista opiskeluajoista on jo reipas kymmenen vuotta, katseet suunnataan samassa elämäntilanteessa oleviin naisiin eikä opiskelijabileissä ravaaviin tyttöihin, jollaiseksi itseni kuitenkin vielä tällä hetkellä lasken.

 

Toisaalta menee tämä toisinkin päin: eräskin 18-vuotias herra oli kovin varma, että nuori mies "huvitteluun" on juuri se, mitä juuri nyt kaipaan. En kaivannut.

 

Tämän kriittisyyden puuskan jälkeen todettakoon, etten yleensä ottaen ole ollenkaan näin tyly ja ikävä. Pyrin vastaamaan ääritapauksia lukuun ottamatta kaikille ihan kivasti ja ystävällisesti ja toivottelemaan onnea etsintöihin niillekin, jotka eivät vastaa yhtään millään tapaa sitä mitä olen etsimässä. Ja kuten olen sanonut: ylivoimaisesti suurin osa lähestyjistä on suurin piirtein sopivan ikäisiä ja sopivalta suunnalta olevia, mukavia ja asiallisia, hauskojakin tyyppejä!

 

Välillä vain vähän hämmästyttää: onko naisia nettideittipalvelussa todellakin niin vähän, että lähestyä kannattaa ihan ketä vain ihan miten vain? Yrittänyttä ei laiteta, mutta toisinaan kannattaisi ehkä hetki miettiä, meneekö viesti nyt ihan oikeaan osoitteeseen. Ei toinen osapuoli ihan omaksi huvikseen listaile, mistä ikäluokasta ja miltä seudulta seuraa etsii. Ainakaan ei kannata ihmetellä, jos hakuammunta ei niin sanotusti osu maaliin.

 

CC-kuva täältä.

Vaikea, vaikeampi, paras

Pidän haasteista. Ihan kiva juttu noin muuten, mutta valitettavasti sama seikka pätee myös ihmissuhteisiini: mitä vaikeammin tavoiteltava mies on, sitä enemmän ihastun. Sitoutumiskammoinen, vain satunnaisesti tunteitaan paljastava Sijoittaja saa sydämeni lyömään joka ikinen kerta nopeammin, kuten myös Suomenruotsalaisherra, joka oikeastaan on jo kerran antanut minulle pakit. Samoin Kollega, joka teki edellisellä tapaamisellamme oharit; samoin Brittimies, joka sattuu asumaan toisella laidalla Eurooppaa. Tahdon mahdottomia.

 

 

Ja sitten toisaalta: kyllästyn nopeasti, jos mies ihastuu minuun liian ilmeisesti tai liian nopeasti. Viime talvella tapailin hetken teekkaripoikaa, joka halusi suunnilleen kuukauden jälkeen ottaa pussailukuvia ja miettiä yhteistä tulevaisuutta. Minun silmissäni hän muuttui saman tien pelkäksi kaveriksi. 

 

Kadettiin puolestaan olin ihastunut niin kauan kuin törmäsimme pari kertaa vuodessa, kaikki oli kauhean epävarmaa enkä yhtään tiennyt, tykkääkö hän minusta tosissaan vai ei. Viimeisen puolen vuoden sisällä hän on kuitenkin koettanut järjestää tapaamisia tämän tästä, lähettänyt viestejä (joihin vastaan ihan liian suurella viiveellä, jos vastaan) ja kysellyt ihmissuhdetilanteestani (sinkku edelleen, kuinkas muutenkaan). Kuinka ollakaan: tunteeni ovat hitaasti mutta varmasti haihtuneet. Eivät vielä kokonaan, mutta kuitenkin siinä määrin, että kysely seuraavasta tapaamisesta saattaa enemmän ärsyttää kuin ilahduttaa. 

Niin kuin nyt esimerkiksi eilen. Edessä tyhjä viikonloppu, suunnitelmissa istua koneella ja lukea tappotahdilla tenttikirjaa. Englanninkielistä minitekstiä tuhat sivua, tenttiin alle kaksi viikkoa. Sitten Kadetti ilmaisee, että hänelläkin olisi viikonloppu vapaana, voisi tulla käymään tässä kaupungissa. Ei ainakaan vähiten minun takiani, päättelen rivien välistä.   

Katsotaan, on vähän kiire. En voi luvata mitään. Pitää lukea tentteihin.

Kadetti on kuitenkin sinnikäs. Hänenkin pitää opiskella. Mehän voidaan opiskella yhdessä!

Hmm ehkä joo. Mutta mun sitten tosiaan pitää lukea koko ilta. Oon silloin tehokkaimmillani. 

Niin kuin oikeasti olenkin.

 

No mutta entäs mitä teen ennen iltaa?

Opiskelen mä silloinkin, vähän hitaammin vain.

En saa sanottua, että minä ihan oikeasti olin ajatellut viettää sunnuntain aivan kaikessa rauhassa itsekseni. Ja yhtäkkiä hänen pieni visiittinsä onkin vienyt siihen, että opiskelemme kai sitten huomenna koko illan yhdessä ahtaassa yksiössäni. Yöpaikkakin taitaa olla Kadetin toiveissa, hän kun tosiaan sattuu asumaan melko lailla kaukana.

Miksi en osaa sanoa ei?

Mutta ei se helppoa ole, ei kun ottaa huomioon, kuinka kauan meilläkin on ollut juttua. Kadetti tuntuu olevan kovin varma siitä, että minä tahdon aina nähdä, että tänne voi aina tulla yöksi, että pidän aina kädestä ja pussaan, nyt ja jatkossa. Ihana mies hän onkin, en minä sitä kiistä. Kokonaan vetovoima ei vieläkään ole kadonnut. En minä tahtoisi olla tyly, en pahoittaa yhtään kenenkään mieltä. Silti tämä ei vain tunnu enää niin hyvältä kuin pitäisi. 

 

Teen asiat itselleni kovin vaikeiksi. Tavoittelen niitä joita en koskaan voi saavuttaa ja ohitan ne, jotka selvästi voisin. Eipä mikään ihme, ettei sinkkuelämälle näy loppua.

CC-kuvat täältä ja täältä.

Mitä sanoa ensimmäisessä viestissä

Olen jo kerran aiemmin puhunut hyvän aloitusviestin luomisesta, mutta koska aihe on koko nettideittailun kannalta varsin oleellinen, palaan siihen vielä uudelleen. Satuin nimittäin tänään OkCupid-sivustoa selaillessani huomaamaan varsin mielenkiintoisen jutun: kyseisen deittisivuston käytöstä ja käyttäjistä on kerätty valtavan paljon kiinnostavaa tilastotietoa, joka on julkaistu ihan kenen tahansa näkyville OkCupidin blogiin.

Nimellä Exactly What To Say In A First Message kulkeva postaus kertoo vakaata tilastotietoa siitä, minkälainen aloitusviesti saa vastauksia. Aineistona on kokonaiset 500 000 aloitusviestiä, joten tieto on taatusti varmempaa kuin pelkästi oma mututuntumani. Myöntää täytyy, että useimmat tulokset kuulostavat varsin järkeenkäyvältä. 

Vaikka tutkimusaineiston viestit ovat olleet englanninkielisiä, tulokset pätevät varmasti monelta osin myös suomenkielisiin viesteihin. Alla olevat vinkit on siteerattu ja varsin vapaasti lyhennetty yllä mainitusta blogista, kaikki kunnia siis sille. Joihinkin vinkkeihin kehoitan kuitenkin suhtautumaan varauksella. Olen lisännyt vinkkien alle omat näkemykseni asiasta.

 

Nyt siis itse asiaan: miten aloittaa ensimmäinen viesti?

 

Kirjoita hyvää kieltä. Huono, liian puhekielimäinen kirjoitusasu on valtava turn-off. Puhekielisyyksistä positiivisia reaktioita olivat herättäneet lähinnä huvitusta ilmaisevat sanat kuten "haha". 

Oma kommenttini: Tietysti suomen kieli on hieman eri asia - en jaksa uskoa, että ketään haittaa, että joku kirjoittaa "mä" eikä "minä". Ainakin jossain määrin siisti ja korrekti kieli toimii kuitenkin myös omien kokemusteni valossa parhaiten. Pisteet, pilkut ja isot kirjaimet paikoilleen ja kielioppivirheet pois, ja tsänssit paranevat välittömästi.

Vältä ulkonäköön liittyviä kohteliaisuuksia. Tämä koskee erityisesti miehiä, sillä he kommentoivat ulkonäköä herkemmin. Voisi kuvitella, että sanat upea, kaunis ja seksikäs on mukava kuulla, mutta näin ei ole. Ihmiset pitävät kyllä kohteliaisuuksista, mutta kun niitä käytetään iskurepliikkeinä ennen kuin on edes tavattu, vaikutelma on lähinnä epämiellyttävä. Sen sijaan yleisluontoisemmat kohteliaisuussanat toimivat hyvin. Mahtava, kiehtova ja siisti parantavat tilastojen valossa mahdollisuuksia, söpö, kuuma ja kaunis taas eivät.

Oma kommenttini: Ihan kokonaan en ulkonäköönkään liittyviä kommentteja tuomitse. Jos viesti on muuten asiallinen ja hauska ja kirjoittaja perustelee hyvin, miksi on kiinnostunut, ainakaan minua ei haittaa ollenkaan, jos hän vielä lisäksi mainitsee minun olevan nätti tai söpö. Liika makeilu on kuitenkin liikaa, ja hyvän maun raja kannattaa tuntea. Jos on etsimässä ennen kaikkea parisuhdetta, seksikkääksi ei välttämättä kannata mennä heti ensi käänteessä toista kehumaan. 

Käytä epätavanomaista tervehdystä. Ensimmäinen sana on ensivaikutelman ensivaikutelma. Pelkän tervehdyssanan sijasta on parempi mennä suoraan asiaan: how's it going on parempi kuin hi.

Oma kommenttini: Tätä en aivan täysin allekirjoita. Saamistani viesteistä tyylikkäimpiä ovat olleet ne, jotka ovat alkaneet tervehdyksellä, eivätkä välttämättä edes millään sen erikoisemmalla. Hei, moi, moikka tai vaikkapa moro tai terve ovat omasta mielestäni ihan hyvä tapa aloittaa viesti. 

Luulen, että tilastoissa näkyvät kuitenkin jokseenkin vahvasti yhden rivin aloitukset, sillä lyhyitä massa-aloituksia lähetetään varmasti lukumääräisesti eniten. Jos tyyppi ei sano mitään muuta kuin hei, siihen on aika vaikea vastata mitään - jopa pelkkä mitä kuuluu toimii silloin paremmin, vaikka on ainakin omasta mielestäni kaikin tavoin tylsä aloitus vielä sellaisenaan. 

Tuo esiin erityisiä kiinnostuksenkohteita. Tilastot osoittavat, että itselle (tai mikä vielä parempi, myös toiselle) tärkeistä asioista puhuminen kannattaa. Olipa sana sitten zombi, bändi tai kasvissyöjä, tilastojen valossa se herättää mielenkiinnon. Vielä parempi on, jos viestissä osoitetaan, että vastaanottajan profiili on luettu. Mainitsit, hyvä maku ja huomasin, että johtavat kaikki kiinnostuksen nousuun. 

Oma kommentti: Ei lisättävää. Allekirjoitan kaiken. 

Mies, älä korosta itseäsi liikaa. Epävarmuutta ja pahoillaan olemista ilmaisevat sanat tuovatkin yllättäen positiivista huomiota, vaikka miehiä usein kehotetaan olemaan itsevarmoja. Epätoivoisuus on kuitenkin ehdoton miinus: viestit, joissa esiintyy sana please saavat muita selvästi harvemmin vastauksia. (Keskimääräinen vastausprosentti miesten naisille lähettämiin viesteihin on 27 - mielenkiintoinen tieto sekin.)

Oma kommenttini: Tätäkään en aivan täysin allekirjoita. Itselleni anteeksipyytely ja turha nöyristely on aivan ehdoton turn-off, mutta tämä tietysti on vain oma mielipiteeni. Jossain on kuitenkin vikaa, jos jo aivan ensimmäisessä viestissä täytyy pyydellä anteeksi, vaikka koskaan aiemmin ei edes olla oltu yhteydessä. Mistä silloin pitäisi olla pahoillaan?

Harkitse ateistiksi ryhtymistä. Oman uskonnon mainitseminen auttaa, mutta eniten silloin, kun ei ole uskonnollinen ollenkaan. Sana ateismi  herättää huomattavasti enemmän vastakaikua kuin mistään muusta uskonnosta puhuminen. 

Oma kommenttini: Tällä on varmasti keskeisempi merkitys Yhdysvalloissa, jossa uskontojen kirjo on ylipäätään suurempi samoin kuin ihmisten uskonnollisuus. Luulisin, että Suomessa voi tuntua hieman luotaantyöntävältä, jos ensimmäisessä viestissä aletaan heti puhua uskonnosta - mutta jos nyt välttämättä niin haluaa tehdä, ateismi tosiaan saattaa olla toimivin vaihtoehto. 

Tämän enempää vinkkejä blogisivu ei tällä kertaa tarjonnut, mutta kiinnostavia havaintoja nämäkin. Täytyypä itsekin lueskella blogista vielä tarkemminkin, mitä OkCupidin tilastot paljastavat!

Menneitä ja tulevia

Pari viikkoa on nyt päässyt vierähtämään hiljaiseloa - niin blogin puolella kuin oikeassakin elämässä. Jotain pientä tietysti nyt aina on, muttei mitään mullistavaa, ei mitään sellaista joka veisi jotenkin elämääni eteenpäin. 

Oikeastaan päinvastoin. Juuri viime postauksessa pohdiskelin, kuinka kaikki vanhat nimet tuntuvat palaavan elämääni uudelleen, ja samoilla kuvioilla on jatkettu. Joulun aikaan vietin hetken aikaa vanhalla kotiseudullani. Sattui kaksi juttua, joista toisen osasin arvata täysin, toista en ollenkaan. 

Ensinnäkin: Kadetti oli minuun kovastikin yhteydessä. Kaksi kertaa kerkesimme nähdä ohimennen, mutta hän olisi kai toivonut enemmänkin. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä selvemmältä se alkaa kuitenkin näyttää: sitä mukaa kun hän itse tuntuu kiinnostuvan enemmän, omat tunteeni ovat hiljalleen hiipuneet. Ehkä hän on muuttunut, ehkä minä tai luultavammin molemmat, mutta jotenkin kaikki taika on aivan huomaamatta kadonnut. Perhoset eivät lentele vatsanpohjassa kun saan häneltä viestin, pulssi ei nouse vain siksi että hän sattuu olemaan samassa huoneessa. Ikuisesti tämä ei enää voi jatkua siten kuin on tähän mennessä jatkunut.

 

Toisekseen: tapasin välipäivinä lukioaikaisen eksäni. Ei siinä mitään, olen minä hänen luonaan pari kertaa ennenkin kahvilla käynyt, enkä ole nähnyt asiassa mitään sen kummempaa. Tällä kertaa tunnelma oli kuitenkin hieman jännittynyt. Join teetä, höpöttelin niitä näitä ja olin kiusallisen tietoinen siitä, että eksä yritti tulla vähän turhankin lähelle, puhui hempeitä ja käytti sanaa "ensirakkaus". 

 

Myönnän, että monen ihmisen kanssa lähden itsekin juttuun mukaan vaikka en olisi siinä ihan täydellä sydämelläni, mutta tällä kertaa tunne oli hyvin selvä.

"Sori, mutta siitä on ihan liian kauan aikaa."

"Ei se haittaa."

"Haittaa se."

Jäi vähän kummallinen maku, vaikka mitään ei sinänsä tapahtunutkaan. Kohtaamisemme jälkeen eksä on laittanut viestiä ja soittanutkin minulle. En oikein tiedä, miksi. Ei meitä enää nykyään yhdistä juuri muu kuin yhteiset nuoruusmuistot. Ihan kiva tyyppi, mutta en kyllä koe suurempaa tarvetta olla yhteydessä enempää kuin satunnaisten kuulumistenvaihdon verran. 

Brittimiehestä puolestaan on kuulunut viime aikoina turhankin harvoin, vaikka juuri hänen kanssaan vaihtaisin mielelläni enemmänkin kuin vain satunnaisia kuulumisia. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta viestittelemme nyt pikemminkin ehkä kerran kolmessa tai neljässä päivässä kuin joka ilta. Harmittaa, mutta minkäs teet. Ehkäpä yhteydenpito silti jossain vaiheessa vielä tiivistyy. Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että lähden käväisemään keväällä Englannissa, ja vaikka matkan syyt ovat muut, näkisin enemmän kuin mielelläni myös Brittimiestä.
 

Jottei postaus vahingossakaan pääsisi mukavan napakaksi ja lyhyeksi, sanottakoon vielä pari sanaa uudenvuoden reissusta. Ei varsinaisesti mitään suurempaa kerrottavaa, mutta kuten aikaisemmin totesin, sekä Sijoittaja että Vakitapaus kuuluivat matkaseurueeseen. Pelkäsin kiusallisia tilanteita ehkä vähän turhaankin: yövyin eri huoneissa kuin pojat, eikä matkalla ollut mitään sen suurempaa draamaa, lähinnä ison kaveriporukan rentoa hengailua. 

Ihan vain omassa mielessäni tein kuitenkin havainnon, jonka olen tehnyt usein ennenkin mutta aina välillä onnellisesti unohtanut: olen yhä edelleen täysin toivottoman ihastunut Sijoittajaan. Edelleenkään en osaa keskustella hänen kanssaan kovinkaan luontevasti ainakaan selvin päin eikä hän osoittanut minua kohtaan mitään sen erityisempiä tunteita, mutta en vain voi itselleni mitään. Vaikka aina välillä olen ohimennen miettinyt, voisinko kuvitella jotain suurempaa Vakitapauksen kanssa, ei se taida olla kovinkaan mahdollista. Niin kauan kuin hänen paras ystävänsä saa täydet sata prosenttia huomiostani silloin kun olemme kolmistaan samassa paikassa, on aika vaikea kuvitella muuta.

 

Kuten sanoin, mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Läheisin kontaktini Sijoittajaan taisi olla paluumatkalla täpötäydessä lentokenttäbussissa, jossa satuimme seisomaan käytävällä aivan vieretysten. Sitäkin bussimatkaa olisi kyllä omasta puolestani voinut jatkua vaikka kuinka pitkästi.

Vaikka tiedän aivan hyvin, ettei Sijoittajan kanssa tule koskaan tapahtumaan mitään yksittäisiä öitä suurempaa, pystyn käyttämään häntä vertailukohtana. Siinä vaiheessa kun joku toinen ihminen vie samalla tavalla hengityksen ja normaalin puhekyvyn ihan vain pelkällä läsnäolollaan, jutussa saattaa olla potentiaalia. 

Sitä odotellessa.



Tänä vuonna tein yhden ainoan uudenvuodenlupauksen: seuraavaa uuttavuotta en aio enää viettää sinkkuna.


CC-kuvat täältä ja täältä.