Menneitä ja tulevia

Pari viikkoa on nyt päässyt vierähtämään hiljaiseloa - niin blogin puolella kuin oikeassakin elämässä. Jotain pientä tietysti nyt aina on, muttei mitään mullistavaa, ei mitään sellaista joka veisi jotenkin elämääni eteenpäin. 

Oikeastaan päinvastoin. Juuri viime postauksessa pohdiskelin, kuinka kaikki vanhat nimet tuntuvat palaavan elämääni uudelleen, ja samoilla kuvioilla on jatkettu. Joulun aikaan vietin hetken aikaa vanhalla kotiseudullani. Sattui kaksi juttua, joista toisen osasin arvata täysin, toista en ollenkaan. 

Ensinnäkin: Kadetti oli minuun kovastikin yhteydessä. Kaksi kertaa kerkesimme nähdä ohimennen, mutta hän olisi kai toivonut enemmänkin. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä selvemmältä se alkaa kuitenkin näyttää: sitä mukaa kun hän itse tuntuu kiinnostuvan enemmän, omat tunteeni ovat hiljalleen hiipuneet. Ehkä hän on muuttunut, ehkä minä tai luultavammin molemmat, mutta jotenkin kaikki taika on aivan huomaamatta kadonnut. Perhoset eivät lentele vatsanpohjassa kun saan häneltä viestin, pulssi ei nouse vain siksi että hän sattuu olemaan samassa huoneessa. Ikuisesti tämä ei enää voi jatkua siten kuin on tähän mennessä jatkunut.

 

Toisekseen: tapasin välipäivinä lukioaikaisen eksäni. Ei siinä mitään, olen minä hänen luonaan pari kertaa ennenkin kahvilla käynyt, enkä ole nähnyt asiassa mitään sen kummempaa. Tällä kertaa tunnelma oli kuitenkin hieman jännittynyt. Join teetä, höpöttelin niitä näitä ja olin kiusallisen tietoinen siitä, että eksä yritti tulla vähän turhankin lähelle, puhui hempeitä ja käytti sanaa "ensirakkaus". 

 

Myönnän, että monen ihmisen kanssa lähden itsekin juttuun mukaan vaikka en olisi siinä ihan täydellä sydämelläni, mutta tällä kertaa tunne oli hyvin selvä.

"Sori, mutta siitä on ihan liian kauan aikaa."

"Ei se haittaa."

"Haittaa se."

Jäi vähän kummallinen maku, vaikka mitään ei sinänsä tapahtunutkaan. Kohtaamisemme jälkeen eksä on laittanut viestiä ja soittanutkin minulle. En oikein tiedä, miksi. Ei meitä enää nykyään yhdistä juuri muu kuin yhteiset nuoruusmuistot. Ihan kiva tyyppi, mutta en kyllä koe suurempaa tarvetta olla yhteydessä enempää kuin satunnaisten kuulumistenvaihdon verran. 

Brittimiehestä puolestaan on kuulunut viime aikoina turhankin harvoin, vaikka juuri hänen kanssaan vaihtaisin mielelläni enemmänkin kuin vain satunnaisia kuulumisia. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta viestittelemme nyt pikemminkin ehkä kerran kolmessa tai neljässä päivässä kuin joka ilta. Harmittaa, mutta minkäs teet. Ehkäpä yhteydenpito silti jossain vaiheessa vielä tiivistyy. Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että lähden käväisemään keväällä Englannissa, ja vaikka matkan syyt ovat muut, näkisin enemmän kuin mielelläni myös Brittimiestä.
 

Jottei postaus vahingossakaan pääsisi mukavan napakaksi ja lyhyeksi, sanottakoon vielä pari sanaa uudenvuoden reissusta. Ei varsinaisesti mitään suurempaa kerrottavaa, mutta kuten aikaisemmin totesin, sekä Sijoittaja että Vakitapaus kuuluivat matkaseurueeseen. Pelkäsin kiusallisia tilanteita ehkä vähän turhaankin: yövyin eri huoneissa kuin pojat, eikä matkalla ollut mitään sen suurempaa draamaa, lähinnä ison kaveriporukan rentoa hengailua. 

Ihan vain omassa mielessäni tein kuitenkin havainnon, jonka olen tehnyt usein ennenkin mutta aina välillä onnellisesti unohtanut: olen yhä edelleen täysin toivottoman ihastunut Sijoittajaan. Edelleenkään en osaa keskustella hänen kanssaan kovinkaan luontevasti ainakaan selvin päin eikä hän osoittanut minua kohtaan mitään sen erityisempiä tunteita, mutta en vain voi itselleni mitään. Vaikka aina välillä olen ohimennen miettinyt, voisinko kuvitella jotain suurempaa Vakitapauksen kanssa, ei se taida olla kovinkaan mahdollista. Niin kauan kuin hänen paras ystävänsä saa täydet sata prosenttia huomiostani silloin kun olemme kolmistaan samassa paikassa, on aika vaikea kuvitella muuta.

 

Kuten sanoin, mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Läheisin kontaktini Sijoittajaan taisi olla paluumatkalla täpötäydessä lentokenttäbussissa, jossa satuimme seisomaan käytävällä aivan vieretysten. Sitäkin bussimatkaa olisi kyllä omasta puolestani voinut jatkua vaikka kuinka pitkästi.

Vaikka tiedän aivan hyvin, ettei Sijoittajan kanssa tule koskaan tapahtumaan mitään yksittäisiä öitä suurempaa, pystyn käyttämään häntä vertailukohtana. Siinä vaiheessa kun joku toinen ihminen vie samalla tavalla hengityksen ja normaalin puhekyvyn ihan vain pelkällä läsnäolollaan, jutussa saattaa olla potentiaalia. 

Sitä odotellessa.



Tänä vuonna tein yhden ainoan uudenvuodenlupauksen: seuraavaa uuttavuotta en aio enää viettää sinkkuna.


CC-kuvat täältä ja täältä.