Pari päivää sitten kerroin olevani edessä olevista treffeistä tavallista enemmän innoissani. Minusta on näköjään tullut nettideittailun suhteen aika hyvä ihmistuntija, sillä kävi ilmi, että syytä intoiluun tosiaankin oli. Hyvinhän se nimittäin meni!
Kuten sanoin, treffikumppanini oli opettaja - hyvällä tavalla tavallisen oloinen, fiksu ja sanavalmis mies. Tapasimme arki-iltana rennossa kuppilassa, olimme molemmat yhtä mieltä siitä että jutustelu sujuu luontevammin tuopin kuin kahvikupin äärellä. Silti minua jännitti hieman, mikä on huomionarvoista jo sinänsä. Yleensä en stressaile treffejä sen kummemmin, vaan juttua tulee melko lailla itsestään. Nyt kuitenkin huomasin jossain vaiheessa hieman punastuvani, takeltelevani, selitteleväni asioita turhankin monimutkaisesti.
Hyvä merkki, päättelin. Kaveripoikien kanssa juttelu sujuu aina varsin sutjakasti, joten alitajunnassani fiilikset olivat selvästi muutakin kuin vain kaverilliset.
Kovin sanattomaksi en onnekseni kuitenkaan jäänyt - pienen alkukankeuden jälkeen juttelu lähti sujumaan varsin mukavasti, ja ensitapaaminen venähti kolmeen ja puoleen tuntiin. Lähtiessämme mies antoi nopean suukon, eikä se tuntunut ollenkaan omituiselta tai vaivaannuttavalta, vaikka olimme tavanneet vain hetki sitten. Hyvä merkki sekin.
Näköjään myös Opettaja (jep, tykkään nimetä blogissa esiintyvät miehet) oli ihan hyvillä fiiliksillä. Jo seuraavana päivänä eli eilen hän nimittäin laittoi viestiä ja tiedusteli, kiinnostaisiko käydä elokuvissa. No, mikä jottei. Sovimme tapaavamme vielä samana iltana.
Matkalla elokuviin jonkinlainen hassu kohtalo tuntui haluavan pilailla kustannuksellani. Koko alkuvuonna (kuulostaapa dramaattiselta, johan tätä vuotta on puolitoista viikkoa kulunut!) käytännössä yksikään mies Kadettia lukuun ottamatta ei ole näkynyt eikä ilmoitellut itsestään. Nyt heti lähdettyäni kotoa vastaan käveli Suomenruotsalaisherra, joka hymyili sen verran lämpimästi, että väkisinkin ilahdutti. Bussiin noustuani vilkaisin puhelinta ja huomasin, että Vakitapaus puolestaan oli laittanut aivan hetkeä aiemmin viestiä ja kysellyt, missä menen. Ja kuinka ollakaan, itse elokuvan aikana myös kolmastoista deittini oli lähettänyt viestin ja tiedustellut viikonloppusuunnitelmiani. Miesrintamallani tuntuu pätevän jonkinlainen "kaikki tai ei mitään" -asetelma: kiinnostuneita on aina joko liian vähän tai sitten vähän liiankin paljon kerrallaan.
Aika hauska sattuma oli elokuvavalintammekin, Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Koko elokuva nimittäin lähtee käyntiin kohtauksella, jossa päähenkilö Walter yrittää tavoitella unelmiensa naista nettideittipalvelussa. Nettideittailuteema kulkee mukana koko elokuvan ajan, kun eHarmonyn asiakaspalvelija Todd ottaa Walterin deittailun sydämenasiakseen. Elokuva kertoo toki ensisijaisesti paljon muustakin, mutta tuntui jotenkin huvittavan absurdilta, että täysin sattumalta valitsemamme elokuva osui noinkin lähelle tilannettamme.
(Suosittelen muuten lämpimästi! En ennen ole juurikaan tykännyt Ben Stilleristä, mutta tämä oli aivan toista luokkaa kuin moni muu hänen elokuvansa. Loistava valinta!)
Elokuvan jälkeen kävimme vielä yksillä, ja tällä kertaa jännitykseni oli jo kadonnut - juttelu tuntui sujuvan hyvinkin vaivattomasti ja löysimme jälleen uusia yhteisiä asioita.
Ja noh, kyllähän ilta siitä vielä jatkui. Minun luokseni, nimittäin. Aamulla heräsin varsin onnellisena. Opettaja lähti luotani suoraan kouluun.
Juuri tällä hetkellä tuntuu, että pitkästä aikaa olen tainnut tavata miehen, jossa voisin nähdä ihan oikeaakin suhdepotentiaalia. Vielä on hirmuisen aikaista sanoa mitään, mutta melko nopeasti asiat ovat edenneet, ja silti kaikki on tuntunut omituisen luontevalta.
Ainakin siihen tulokseen tulin, että netistä en nyt tällä hetkellä etsi uusia miehiä, ennen kuin saan selville, mihin kaikki nykyiset kuviot oikein johtavat. Laitoin sekä Suomi24:ssä että OkCupidissa kaikille juttukumppaneilleni viestin, jossa kerroin rehellisesti tilanteestani ja toivotin hyviä jatkoja. Vielä en ole profiileitani piilottanut, mutta ainakaan onlinessa en aio tällä erää juurikaan hengailla.
Saas nähdä, mitä tuleman pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti