Minä, laastari?

Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, kävin hiljattain varsin varteenotettavilla treffeillä mukavan ja sympaattisen oloisen Tinder-deitin kanssa. Vaikka tapaaminen oli omasta mielestäni onnistunut, toiset treffit eivät kuitenkaan millään tuntuneet järjestyvän, ja vaikka jatkoimme jonkinlaista yhteydenpitoa, välejämme hiersi jokin, jota en aivan osannut nimetä. Eilen se sitten selvisi: mies laittoi viestin ja sanoi suoraan, että oli kokenut vaikean eron vain pari kuukautta sitten eikä sittenkään oikein ollut onnistunut irtautumaan jutusta. Ensimmäinen ajatukseni ei ollut "Yhyy, voi ei!" vaan lähinnä "Hohhoi, joko taas?"

Ei nimittäin ollut aivan ensimmäinen kerta, kun lupaava alku tyssääkin siihen, että mies on kaikesta huolimatta liian kiinni eksässään tai jossakin muussa elämänsä naisessa. Niin kävi Lääkärin kanssa, niin kävi keväisen deittiseuralaiseni kanssa ja nyt niin kävi jälleen yhden miehen kanssa – kaikki tämä vain reilun puolen vuoden sisään. 

Ärsyttävää ja turhauttavaa. Miesten kunniaksi sanottakoon toki se, että he kaikki kertoivat tilanteestaan rehellisesti ja suoraan ennen kuin juttu ehti edetä kovin pitkälle – hyvä niin, reilua toimintaa. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin ihmetyttää, miksi miehet ylipäätään pyytelevät minua treffeille, jos eivät vielä ole onnistuneet irrottamaan ajatuksiaan edellisestä suhteestaan. Saattaisin ymmärtää, jos väittäisin itse etsiväni vain kivaa kahviseuraa ilman sen vakavampia suunnitelmia, mutta niinhän asia ei ole: kaikissa deittimaailman profiileissani teen varsin selväksi, että etsin elämäni miestä, en kepeää pikaseuraa enkä varsinkaan vielä haavojaan nuolevaa, särkyneen sydämensä kanssa kipuilevaa laastarinetsijää.

Vaikka tiedän itsekin, että kestäviäkin suhteita voi syntyä suoraan edellisen loputtua (tai pahimmillaan tietysti jo sitä ennen), olen alkanut tulla siihen lopputulokseen, etten enää jaksa tätä. En ole kiinnostunut kuulemaan takana olevasta rankasta erosta ja hiljattaisesta erilleenmuutosta tai totuttelemaan yhteisiin tapoihin, jotka eivät kuulu minulle ja miehelle vaan miehelle ja jollekin näkymättömälle, ääneen lausumattomalle menneisyyden varjolle. Ei enää valmiiksi varattuja sängyn puolia, ei kysymyksiä siitä, miksi pidän hiuksiani niin tai näin (eli toisin kuin eksä) tai miksi nukun näin tai noin (eli toisin kuin eksä).

Ehkä minun pitäisi jatkossa vain alkaa tiedustella heti ensimmäisillä treffeillä: mitenkäs aiempi suhdehistoria? Jos edellisestä erosta on alle puoli vuotta, pitäisin varani – jos alle kolme kuukautta, juoksisin pakoon ja lujaa.

Juuri pitkästä ja vakavasta suhteesta eronneet, pieni pyyntö teille: vaikka Tinderin ihmemaailma vetäisi pitkän seurustelun jälkeen vastustamattomasti puoleensa, ole reilu muita treffailijoita kohtaan ja harkitse vielä. Kysy itseltäsi vaikkapa seuraavat pari pientä kysymystä: 

– Mietinkö eksää yhä päivittäin?

– Kirpaiseeko pelkkä entisen seurustelukumppanini ajattelu kipeästi?

– Vertaanko potentiaalisia naisia/miehiä ensimmäisenä eksääni?

– Tuntuuko, että haluan vielä nauttia vapaudesta ennen uutta vakavampaa sitoutumista?

– Etsinkö pohjimmiltani vain väliaikaista laastaria?

Jos vastaus yhteenkin näistä kysymyksistä on kyllä, et todennäköisesti ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Tee se silloin selväksi myös muille: älä anna ymmärtää etsiväsi vakavaa sitoutumista. Älä valehtele päässeesi yli, ellet ole päässyt. Älä pyydä treffeille ihmisiä, jotka vilpittömästi ja tosissaan etsivät jo muutakin kuin hetken hupia tai pientä piristystä.

Laastariseuraakin netistä varmasti löytyy, joten älä johda harhaan niitä, joille se ei riitä. Kukaan ei halua olla pelkkä korvike vastoin tahtoaan.

CC-kuvat täältä, täältä ja täältä.

Unelmieni mies, osa 1: ulkonäkö

Blogissani puhun ennen kaikkea miehistä: miten heitä löytää, millaisia he ovat, miten heidän kanssaan milloinkin menee. Koko tämän liki kahden vuoden aikana en ole kuitenkaan kertaakaan tullut määritelleeksi, millaista tyyppiä olen oikeastaan etsimässä. Ehkä onkin aika avata hieman aihetta ja kertoa, millainen on unelmieni mies. 

Asiasta riittää sen verran sanottavaa, että jaan postauksen suosiolla useampaan osaan. Niistä ensimmäisenä on vuorossa ulkonäkö – ei niinkään siksi, että se olisi tärkein vaan lähinnä siksi, että sitä on kenties helpoin kuvailla.

Tarkennettakoon vielä, että potentiaaliselta kumppanilta en missään tapauksessa ole vaatimassa kaikkea alla mainitsemaani. Tämä on pelkkä ajatusleikki, ja tosielämässä saatan ihastua aivan toisenlaisiin ihmisiin kuin tässä väitän. 

Ulkonäkö ei ole itselleni tärkein kriteeri, mutta tietysti valehtelisin, jos väittäisin, ettei sillä ole mitään merkitystä. Kovin yksiselitteisiä rajoja on vaikea vetää, sillä tärkeintä on tapa, jolla ihminen itseensä suhtautuu: terve itsevarmuus antaa anteeksi monta pientä puutetta.

Nuori Hugh Grant – toimii.

– Hassua kyllä en ole koskaan ollut mikään suuri lihasten ystävä. Hunks-miehet eivät ole ihanteeni: sixpack ei tee minuun sen suurempaa vaikutusta kuin ihan tavallinen onepack. Sana "jäntevä" on ehkä lähimpänä sitä mitä haen: ei mallia kukkakeppi, muttei myöskään salilla äärimmilleen pumpattu kaappi. Mieluummin jopa pari ekstrakiloa kuin äärimmäisen timmi pyykkilauta, joka vaatii jatkuvaa proteiinitankkausta ja salilla ravaamista. Monellakin ihastuksistani on ollut hieman vatsaa, eikä se ole minua erityisemmin haitannut niin kauan kuin elintavat ovat olleet suurin piirtein kohdallaan. Paidattomat profiilikuvat ovat varma keino karkoittaa minut riippumatta siitä, mikä on timmiysaste.

– Tatuoinnit ja lävistykset: mieluummin ei. Kasvolävistyksille ehdoton ei, samoin persoonattomille tribaaleille.

– Hiukset: lyhehköt, hyvin leikatut ja tuuheat vetoavat eniten. Silti olen deittaillut varsin paljon myös kaljuuntuvia miehiä, ja sekin on ollut ihan ok niin kauan kuin jäljellä olevat hiukset pysyvät lyhyinä. Ehdoton no-no tulee ainoastaan pitkille hiuksille (ellei mies sitten näytä Orlando Bloomilta Legolaksena). Hiustenväristä sanon vain sen verran, että oma väri, paras väri (ei edelleenkään päde Legolakseen).

Mies minun makuuni. Hevosista en niin välitä.

– Silmälasit sytyttävät, ainakin tyylikkäät ja näyttävät sellaiset. Vaatimuksena sellaisia olisi typerää pitää, mutta jokin laseissa vain toimii. Keittiöpsykologi sanoisi, että etsin isäni kaltaista miestä – silmälasipäinen hänkin. Pienille ja hengettömille, havaintojeni mukaan erityisesti teekkarien ja luonnontieteilijöiden suosimille laseille kuitenkin ei. Tästä olen tarkka silläkin uhalla, että olen samalla myös auttamattoman pinnallinen.

– Pituutta tulisi olla enemmän kuin minulla (onnistuu yleensä helposti), mutta mitään hongankolistajaa en vaadi. Kunhan nyt en korkkareissa olisi aivan huomattavan paljon miestä pitempi niin hyvä.

– Siisti sänki tai lyhyt kokoparta on jees, viikset tai pukinparta ei. Ilmankin kelpaa hyvin.

– Tyylien saralla parhaiten vetoavat tyylikkäät hipsterit ja rennot pukumiehet. Siistit neuleet, kapealinjaiset housut, rennot kauluspaidat, nahkalaukut ja -kengät – you get the idea. Kuten olen todennut, hipit eivät ole oma juttuni, joten löysät batiikkihousut ja rastat saavat minut nopeasti karkuun. White trash -tyyli wifebeatereineen, koruineen ja kulutettuine farkkuineen ei myöskään sytytä suuremmin. Lisättäköön vielä, että amishenkinen pukeutuminen ei ole vahvinta alaani. Hupparin, löysien housujen ja Karjala-lippiksen yhdistelmälläkin on varmasti paikkansa, muttei minun sydämessäni. Mitään mahdotonta tyyliorjuutta en kuitenkaan vaadi. Tärkeintä on tilannetaju: mökillä saa olla kumppareissa ja verkkareissa, mutta häihin ja hautajaisiin ei mennä farkuissa eikä baariin Gote-Tex-housuissa. Jälkimmäinen on valitettavasti elävän elämän esimerkki yhteiselosta  erään eksäni kanssa.

– Tätä on vaikeampi kuvailla tarkasti, mutta miehen tulisi näyttää mukavalta. Ei miltään filmitähdeltä, vaan ehkä ennemmin tavalliselta kivalta naapurinpojalta. Nettideittailussa tämä näkyy käytännössä niin, että kuvissa ilmeen on oltava ainakin jossain määrin ystävällinen tai edes neutraali. Jos profiilista tuijottaa ylimielisen, sulkeutuneen tai vihaisen näköinen kaveri, skippaan yli. Uskokaa huviksenne: hymy toimii aina!

Colin Firth – siinäpä mukava mies! Ja vielä britti.

– Itsestään huolehtiminen on välttämätöntä, liika laittautuminen ei. Säännöllinen hampaidenpesu, suihkussakäynti ja peiliin vilkaiseminen ennen ulos lähtemistä: jees. Kulmakarvojen huolellinen nyppiminen ja geelin läträäminen hiuksiin joka aamu puolen tunnin ajan: noup.

Miesihanteeni tiivistettynä yhteen kuvaan: Lauri Tilkanen ja silmälasit.

Tässäpä ehkä tärkeimmät!

Kuulostanko nyt aivan mahdottomalta? Entä miltä näyttäisi oma ihannemiehesi tai -naisesi?

Kuvissa tällä kertaa miehiä, jotka vetoavat minuun – tai olisivat vähintäänkin vedonneet hieman nuorempina. Otokset täältä, täältä, täältä ja täältä.