Paluu Tinder-maailmaan: 46. ja 47. deittini

Vaikka erossa on varmasti vielä läpikäytävää, olen viimeisen parin viikon aikana suunnannut katseeni nopeasti eteenpäin ja palannut sinne, mistä kaikki alun perin alkoikin: nettideittailun ja Tinder-kulttuurin pariin. Joku voisi sanoa, että olen siirtänyt ajatukseni uuteen vähän liiankin sukkelaan, mutta niin tai näin, Tinder, Happn ja OkCupid löytyvät jälleen puhelimestani. 

Paluu oli yllättävän helppo. OkCupid oli jopa säilyttänyt kaikki aikaisemmat kuvaustekstini ja kyselyvastaukseni – hyvä niin, sen verran pitkät rimpsut olin itsestäni aikanaan kirjoittanut. Kuvat vaihdoin uudempiin ja tekstejä viilasin hieman, mutta kaiken kaikkiaan homma sujui vanhalla rutiinilla. 

Tietysti myös deittipalvelut ovat parin vuoden aikana ehtineet muuttua. Radikaaleimmin oli uudistunut OkCupid, joka toimi aikaisemmin lähinnä tietokoneen selaimella. Käyttäjiä pystyi selailemaan varsin vapaasti, ja kenelle tahansa pystyi laittamaan viestiä, mikä johti myös siihen, että sain jatkuvasti lähestymisiä ympäri maailmaa ihmisiltä, joiden kanssa treffien järjestäminen olisi ollut käytännössä mahdotonta. 

Nyt myös OkCupid on siirtynyt mobiilimaailmaan, ja käyttöliittymä on muuttunut huomattavan samankaltaiseksi Tinderin kanssa. Sikäli harmillista, että muutoksen myötä moni on tyytynyt vain parin sanan kuvausteksteihin, kun aikaisemmin OkCupidin paras ominaisuus oli juuri se, että sen kautta sai selkeästi parhaan käsityksen toisesta osapuolesta jo pelkästään tekstien ja kyselyihin annettujen vastausten perusteella. 

Hyvä puoli on, että toisen käyttäjän lähettämiä viestejä ei näe enää automaattisesti, ellei matchia ole syntynyt, mikä vähentää myös spämmiä: tyhjänpäiväisiä, ketjussa lähetettyjä hello darling -viestejä maailman toiselta puolelta ei tule ikävä. Toisaalta uuden ihmisen huomiota on hyvin vaikea enää kiinnittää, ellei matchia synny välittömästi. Ikävin huomioni on, että kun miehet hakemastani ikäryhmästä loppuvat kesken, sovellus rupeaa tarjoamaan toivettani vanhempia ja nuorempia ehdokkaita, vaikka tiedän täysin varmasti, etten ole tässä vaiheessa hakemassa 25- tai 40-vuotiasta miestä. 

Happnissa homma näyttäisi toimivan melko lailla kuten ennenkin, mitä nyt sekin on ottanut käyttöön Tinder-tyylisen swaippailun. Ehdottomasti rasittavin ominaisuus on edelleen se, että selailussa näkyviin jäävät edelleen kaikki ne miehet, joille olen itse painanut sydäntä, vaikka he eivät olisikaan tehneet samoin – eli feedissäni on jatkuvasti kasvava joukko miehiä, jotka eivät välitä minusta, mutta koska itse pidän heistä, en raaski heitä poistaakaan. 

Tinder on näennäisesti sama kuin ennenkin, mutta algoritmit vaikuttavat kääntyneen tavallista ilmaiskäyttäjää vastaan. Matcheja tulee huomattavasti huonommin kuin pari vuotta sitten, vaikka tekstini on käytännössä sama, ja vaikka olenkin välissä vanhentunut kahdella vuodella, en jaksa uskoa, että kuvieni taso olisi romahtanut niin dramaattisesti, että se selittäisi muutoksen. Ihan periaatteestakaan en kuitenkaan halua maksaa palvelusta, jonka lisäominaisuuksilla en tee juuri mitään: en käytä superlikeä, minun ei ole tarpeen tykätä yli 60 ihmisestä vuorokauden aikana enkä näe mitään syytä piilottaa omaa ikääni tai olinpaikkaani. Näillä siis mennään. 

Mutta hypätäänpä asiasta seuraavaan. Vaikka paluu deittimaailmaan on ollut osaltani melko rauhallinen, muutamat treffitkin ehdin jo tällä välin sopia ja kokea. Yhteenvetona sanoisin, että ei mitään elämää mullistavaa, mutta kiva alku kuitenkin – I’m back on track!

46. deittini: pitkä tietotekniikan opiskelija 

Tämän miehen tunnistin Tinderissä välittömästi: olimme matchanneet jo joskus vuosia sitten, mutta silloin kumpikaan ei aloittanut keskustelua. Nyt mies aloitti, vaihdoimme muutamia viestejä ja sovimme pian treffit paikalliseen museoon. 

Näyttely oli kiinnostava, historiafani minussa hykerteli. Myös mies oli mukava, fiksu, kivan näköinen – ei mitään erityisempää vikaa. Kun lähdimme näyttelystä, mies ei kuitenkaan osannut oikein ehdottaa jatkoa, joten otin asian omiin käsiini ja ehdotin kahveja. Sopivaa paikkaa ei löytynyt. Miehellä ei ollut ehdottaa treffipaikkaa ja omakin ehdotukseni ehti sulkeutua juuri parahiksi, joten päädyimme kauppakeskuksen kliiniseen, hiljaiseen kahvinurkkaukseen. Juttelu sujui mutta ei noussut mitenkään erityiselle tasolle, ja kun mies ilmoitti, että hänen täytyisi lähteä kotiin nukkumaan, minäkään en nähnyt syytä viivytellä. Erotessamme kumpikaan ei edes ehdottanut, että olisi kiva nähdä uudestaankin, enkä ollut mitenkään yllättynyt, ettei miehestä kuulunut sen enempää. 

Mikä sitten tökkäsi omalta osaltani? Tietysti se, ettei mies vaikuttanut mitenkään erityisen kiinnostuneelta minusta itsestäni: keskustelu ei kulkenut syvälliselle tasolle enkä ottanut selvää, olisiko mies itse saanut aikaiseksi ehdottaa edes kahveja vai olisiko koko tapaamisemme jäänyt yhteen näyttelykierrokseen, jos asia olisi ollut hänestä kiinni. Toisaalta koin, että myöskään elämäntilanteemme eivät tällä kertaa kohdanneet. Mies oli vasta aloittanut kokonaan uuden alan opiskelun, ja vaikutti siltä, että kestää vielä vuosia, ennen kuin hän pystyy siirtymään työelämään, jossa olen itse ollut täysipäiväisesti jo vuosia. Opiskelijaelämässä ei ole mitään vikaa, mutta tässä vaiheessa olen jo kypsä siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Nuudelien ja opiskelijasolujen aika on ohi, myös parisuhteessa. 

47. deittini: amerikkalainen asiakaspalvelija

Seuraava deittini löytyi Happnin syövereistä: kivan näköinen, fiksun oloinen amerikkalaismies, joka oli viihtynyt Suomessa jo useammin vuoden. Ajatukset vaihtuivat sujuvasti, ja tapaaminen viihtyisässä pubissa oli nopeasti sovittu. Tapaamispaikassa minua oli vastassa mukava tyyppi, jälleen kerran: miellyttävät kasvot, hyvät keskustelutaidot, hymyilevä olemus. Mies oli itseäni vain aavistuksen pidempi, mutta ruumiinrakenne ei ole koskaan ollut itselleni tärkempiä kriteerejä, joten tämän olisin pystynyt ohittamaan, jos kaikki muu olisi täsmännyt. 

Jotain jäi silti puuttumaan. Tätä ”jotain” on aina yhtä vaikea määritellä, mutta mitä enemmän olen käynyt treffeillä, sitä selkeämmin olen oppinut huomaamaan, jos homma ei vain klikkaa ihan loppuunsa saakka. Voisin kuvitella tapaavani miestä toistekin, mutta vain kaverina. Treffeistä on nyt pari päivää eikä kumpikaan ole ottanut yhteyttä toiseen, joten seikkailu jatkukoon jälleen!

Seuraavan treffikumppanini tapaankin sitten jo tänään. Siitä lisää myöhemmin. 

CC-kuvat: Pixabay.

20. deittini: kanadalainen metsuriseksuaali

Muiden seikkailujen ohessa kunnostauduin viikonloppuna pitkästä aikaa myös nettideittirintamalla. Jo alkuviikosta uumoilin, että edessä saattaisi pian olla treffit kanadalaismiehen kanssa. Näin kävi!

Alun perin mies lähestyi minua OkCupidissa jo alkusyksystä. Aloitusviesti ja profiili jäivät mieleen mukavan persoonallisina (rehellisesti: lupaavimman oloinen tyyppi varmaan viimeiseen puoleen vuoteen), mutta jostain syystä yhteydenpito jäi tuolloin ainoastaan muutamaan viestiin. En lopulta vain tullut vastanneeksi, vaikka en itsekään tiedä, miksi. Vuodenvaihteessa päätin taas kunnostautua deittirintamalla ja lähestyin miestä uudestaan. Treffit oli sovittu varsin vikkelästi. 

Tarkoituksenamme oli tavata jo torstaina, mutta miehelle tuli esteitä ja siirsimme tapaamisen lauantai-iltapäiväksi. Vielä aamulla herätessäni vieraasta kaupunginosasta pää kipeänä kirosin hieman lupailujani, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin kotiin ja suihkuun, selätin krapulan ja ehdin tapaamispaikallemme aivan ajoissa ja freesinä.

Olimme sopineet lounastreffit uudehkoon vietnamilaisravintolaan kello kahdeksi. Mies varoitteli etukäteen, että saattaisi tulla hieman myöhässä, joten osasin varautua asiaan, mutta vartin yli aloin tulla levottomaksi. Norkoilin ravintolan aulassa enkä voinut olla huomaamatta, että yhdessä nurkassa istuskeli yksinään mies, joka muistutti kovasti treffikumppanini profiilikuvaa. Tämä ei ollut tilannut mitään ruokaa, räpläili vain kännykkäänsä, ja minä yritin tuijotella hänen suuntaansa ja päästä selville, oliko kyseessä kanadalaismies vaiko ei. Mies ei kuitenkaan tuntunut noteeraavan minua millään lailla, joten en rohjennut astella hänen luokseen tarkistamaan henkilöllisyyttä. Lähetin OkCupidissa viestin ja kyselin, olisiko mies jo sattumalta paikalla. Ei vastausta.

Kaksikymmentäviisi yli nurkassa istuva mies poistui paikalta, ja äkkiä koko homma rupesi arveluttamaan minua. Olisinko juuri saamassa deittiurani ensimmäiset oharit? Vai oliko äsken poistunut mies ollutkin treffikumppanini, joka ei vain ollut hoksannut minua? Lähetin OkCupidissa vielä toisenkin viestin, ei vastausta. 

Kiertelin paikalla vielä viisi minuuttia. Puolelta päätin, että tämä oli nyt tässä. Mies ei siis tulisi, minkäs teet. Olin juuri astumassa ulos ravintolasta, kun sisään kiiruhti kovaa kyytiä pitkä, parrakas mies. Arvasin hänet välittömästi treffikumppanikseni. Onni oli kuin olikin puolellamme: kaksi minuuttia myöhemmin mies ei enää olisi löytänyt minua.

Anteeksipyynnöt olivat vuolaat ja rehelliset. Kulkuyhteyksien kanssa oli tullut ongelmia, minkä jälkeen mies ei vain ollut hoksannut paikkaa vaan kävellyt monta kertaa ohi tunnistamatta rakennusta ravintolaksi ensinkään. Akkukin oli juuri loppumassa. Annoin nopeasti anteeksi, varsinkin kun mies tarjosi vielä ruuat hyvityksenä. Asiaa auttoi myös se, että jo ensivaikutelma oli kaikin puoli miellyttävä: mies oli pitkä, komea, tyylikäs ja siististi parrakas, aivan täydellinen metsuriseksuaali, kuten viime vuoden muotitermi kuuluu. Täsmälleen sitä sorttia, joka vetoaa minuun.

Juttukin luisti hyvin, kanadalaisaksentti osoittautui yllättävän miellyttäväksi. Juttelimme kieltenopiskelusta ja matkailusta, mies ihmetteli suomalaista saunakulttuuria ja esitteli minulle puhelimestaan Kanadassa oleilevan kissansa kuvaa. Varma keino sulattaa sydämeni! Ravintolassa viihdyimme helposti parikin tuntia, ja sen jälkeen mies ehdotti vielä kahveja. Hänellä oli mielessään ihastuttava paikka, jossa en ollut aiemmin käynytkään, ja hengailimme vielä toista tuntia niitä näitä jutellen. En voinut olla miettimättä: mikä siinä on, että ulkomaalaiset miehet ovat niin sulavia heti ensimmäisillä treffeillä? Omalla tavallaan iltapäivä muistutti minua ensimmäisestä kohtaamisestani Brittimiehen kanssa. Fiksuja ja hauskoja miehiä, puheliaita mutta sopivasti maan pinnalla molemmat. Tietysti otokseni on hurjat kaksi ihmistä ja hekin kahdesta eri maasta, joten paha lähteä tekemään sen enempää johtopäätöksiä. Sanottakoon kuitenkin, että positiivinen käsitykseni natiivienglanninkielisistä miehistä vahvistui entisestään.

Bussipysäkillä sain halauksen, mutta en oikeastaan kovinkaan suurta selvyyttä jatkosta. Kumpikaan ei puhunut uudesta tapaamisesta, vaikka pidin iltapäivää suorastaan loistavana. Jostain syystä minulla on silti sellainen tunne, että tapaaminen saattoi jäädä ainoaksi, vaikka minulla oli tyypistä ainoastaan positiivista sanottavaa. Ehkä epävarmuuteni syy on se, että yleensä olen tottunut siihen, että mies ottaa käsiinsä jonkinlaisen aloitteen seuraavan tapaamisen suhteen. En kuitenkaan ole edelleenkään saanut minkäänlaista yhteydenottoa, joten oletan, että mies ei sitten kuitenkaan ollut niin innostunut, että näkisi tässä suurempaa potentiaalia. Harmi, jos näin on. 

Tässä tapauksessa kokemus oli sen verran positiivinen, että aion ottaa parin päivän kuluessa vielä itse yhteyttä, jos miehestä ei kuulu. Jos sekään ei tuota tulosta, luulen silti jääväni treffeistä plussan puolelle: juuri tällaiset hauskat kohtaamiset uusien ihmisten kanssa ovat koko nettideittailun suola - tosiasia, joka aina välillä pääsee unohtumaan. 

Tällaisten tyyppien vuoksi tykkään yhä nettideittailusta.

PS. Ai niin. Joku oikein tarkkasilmäinen saattaisi huomata, etten edelleenkään ole tehnyt erillistä postaustaan edes edellisestä, 19. deittikumppanistani. Sellainenkin on vielä tulossa, lupaan. Aivan lopussaan sekään tarina ei nimittäin välttämättä vielä ole.

CC-kuvat täältä, täältä ja täältä. 

Deittikausi käyntiin

Olen jo kertonut palanneeni jälleen nettideittailun maailmaan, mutta vielä toistaiseksi en ole puhunut tuoreista kokemuksistani juurikaan enempää. Puhutaanpa siis!

Pari viikkoa sitten päätin jälleen liittyä nettideittailijoiden suureen ja jatkuvasti kasvavaan joukkoon. Tinderistä olen kerennyt jo puhuakin, mutta sen lisäksi palasin takaisin vanhaan tuttuun Suomi24 Treffeihin sekä OkCupidiin. Sekä Suomi24:ssa että OkCupidissa profiilini olivat hieman yllätykseksenikin vielä olemassa, joten riitti, että laitoin ne jälleen näkyville myös muille käyttäjille ja viilailin hieman perustietojani ajankohtaisempaan suuntaan. Paluu deittimaailmaan oli helpompi kuin luulinkaan.

Reilut puoli vuotta taukoa, onko mikään muuttunut?

Uskallan väittää, että on – hyvässä ja huonossa. Ehdottomasti suurin pettymykseni oli Suomi24 Treffeihin jossain vaiheessa livahtanut uudistus, jonka myötä ilmaiskäyttäjä saa nykyään keskustella ainoastaan viiden käyttäjän kanssa vuorokaudessa. Aion palata aiheeseen vielä myöhemmin erillisessä postauksessaan, mutta tällä hetkellä sanon vain: älytön asetus, joka varmasti rajoittaa ilmaiskäyttäjien määrää ja heijastuu sitä kautta koko sivuston suosioon. On vaikea pitää yllä mielekästä ja aktiivista keskustelua, kun viestit loppuvat tämän tästä kesken. Myös periaatteeni kaikille vastaamisesta on joutunut koetukselle. Silti itse sivusto on mielestäni edelleen omaan käyttööni toimivin, ja muutamaan kiinnostavampaankin tyyppiin olen törmännyt.

OkCupid on juuri sellainen kuin muistelinkin – sivustona toimiva, mutta suomalaisilta käyttäjämääriltään selvästi monia kilpailijoitaan pienempi. Englanninkielisyytensä vuoksi sivusto on suosittu etenkin ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien keskuudessa, minkä huomaa nopeasti: saamistani viesteistä ehkä yhdeksän kymmenestä on englanniksi. Valitettavan usein huonoksi englanniksi. Noin lähtökohtaisesti en näe ajatusta ulkomaalaisen miehen deittailusta mitenkään mahdottomana, mutta potentiaalisen mieskandidaatin kanssa haluan pystyä jakamaan vähän muutakin kuin jokapäiväisiä kuulumisia, ja se vaatii myös melko lailla peruskoulutasoa parempaa kielenhallintaa. Minuun vetoaa leikittelevä, kekseliäs kielenkäyttö, ja tässä tapauksessa parhaiten pärjää natiivitasoinen tai sitä hipova englanninpuhuja. Useimmat saamani yhteydenotot edustavat kuitenkin valitettavasti tyyliä "hi how r u? ur beutiful, wanna go out sumtime?" Kun olen reilun vuoden verran viestitellyt sukkelasanaisen Brittimiehen kanssa, vaatimukseni ovat... noh, tiukentuneet.

Tinder on Tinder. Aluksi tutustuin jokaiseen profiiliin huolellisesti ennen kuin painoin rastia tai sydäntä, mutta nyt selailusta on tullut nopeampaa ja rutiininomaista, mikä on tietyllä tapaa sääli. Se kuitenkin taitaa kuulua pelin henkeen. Match-pareja on tällä hetkellä noin 150, mutta läheskään kaikkien kanssa en tietenkään ole jutellut. Monien kanssa keskustelunavaukset ovat jääneet kuulumisten tasolle, ja siitä juttu harvemmin lähtee sen suuremmin lentoon. Joukossa on kuitenkin myös yksi ehdottoman virkistävä poikkeus.

Pari viikkoa sitten viestiä laittoi mukavan ja fiksun oloinen tapaus, jonka hyvällä tavalla persoonalliseen profiilitekstiin olin jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Varsin varhaisessa vaiheessa huomasimme, että meillä oli enemmän yhteistä kuin olimme arvanneetkaan: opiskelemme täysin samaa alaa täysin samassa vaiheessa, mikä on jo sinänsä aikamoinen yhteensattuma, sillä tieteenalani on varsin pieni. Kun jatkoimme juttelua, kävi ilmi, että juttukumppani oli edellisenä keväänä asunut pari kuukautta samassa taloyhtiössä kuin minä, aivan naapurissani. Tajusin juuri, että on hyvinkin mahdollista, että olemme törmänneet. Jollakin hassulla tavalla ajatus lämmittää mieltä.

Olen edelleen tottuneempi Suomi24:n pitkiin viesteihin kuin nopeisiin pikaviesteihin, ja se on tuntunut sopivan myös toiselle osapuolelle: kirjoittelemme pikemminkin pitkiä viestejä muutaman kerran päivässä kuin lyhyitä jatkuvasti. Näin ilahduttavia viestejä en ole lähetellyt aikoihin kenenkään (ellen sitten Brittimiehen) kanssa. Hymyilyttää. Jos minulta kysytään, tahtoisin jo ehdottomasti tavata tyypin, sen verran mukavasti juttu tuntuu kulkevan. Asiassa on kuitenkin yksi pieni probleema: tämä herra sattuu asumaan aivan toisessa kaupungissa, parin tunnin matkan päässä. Itse asiassa on aikamoista sattumaa, että ylipäätään löysimme toisemme Tinderistä – oma rajaukseni kun tosiaan on 30 kilometriä. Hyvä kuitenkin, että se tällä kertaa lipsui. Jos juttu sujuisi oikeassakin elämässä näin mukavasti, uskon, että välimatka olisi kyllä selätettävissä. Juna kulkee ja valmistuminen häämöttää molemmilla jo näköpiirissä. Vaan eipä mennä asioiden edelle! Jutellaan ja katsellaan, toivotaan että jompikumpi saa pian hyvän tekosyyn pistäytyä toisen kotikaupungissa.

Ja niin, on minulla yhdet treffitkin jo sovittuna, eri tyypin kanssa tosin. Niistä lisää ensi kerralla!

CC-kuvat täältä ja täältä.