Kahdestoista deittini: peruskiva taloustyyppi

Perjantaina kävin kuin kävinkin pitkästä aikaa nettideiteillä. Tarina jää tällä kertaa aika lyhyeksi: ei mitään sellaista kerrottavaa, mitä en jostain edellisestä deitistä olisi jo sanonut.

Netissä keskustelu oli varsin sujuvaa ja ajatukset menivät hyvin yksiin. Sen suurempaa flirttailua ja leikinlaskua ei kuitenkaan ollut - ei netissä, ei oikealla tapaamisella. Kävimme kahvilla ja sitten vielä yksillä, juttelimme pari tuntia niitä näitä. En kunnolla edes muista, mitä - lähinnä kai töistä ja opiskelusta, jälleen kerran. 

Tyyppi oli kaikin puolin mukavan oloinen, tavallinen työssäkäyvä talousalan ihminen, mutta mitään erityisempää keskusteluyhteyttä ei oikein löytynyt. Siinä missä muutamat aikaisemmat treffit ovat venyneet helposti kolmen tai neljänkin tunnin mittaisiksi, näin ei millään tapaa meinannut nyt käydä. Välissä hiljaisuuksia, piti erikseen miettiä mitä seuraavaksi sanoisi. 

Lähtiessä totesin, että oli kiva tavata. Kumpikaan ei puhunut mitään mahdollisesta seuraavasta tapaamisesta, enkä usko, että pidämme enää yhteyttä. Maagista "kemiaa" ei oikein löytynyt, vaikka tyyppi itsessään olikin ihan kiva. Kuten sanottua, "ihan kiva" ei näissä hommissa kuitenkaan riitä vielä kovinkaan pitkälle. Luulen, että toisen osapuolen fiilikset olivat jokseenkin samat - hän ei ainakaan vaikuttanut mitenkään erityisen innokkaalta tai ihastuneelta, ei siltä että laittaisi myöhemmin viestiä perään ja toivoisi toista tapaamista. 

No, kokemusta rikkaampaana jälleen. Yrittänyttä ei laiteta.

 

 

Eilen olimme isommalla kaveriporukalla liikenteessä baarissa, pitkästä aikaa. Iskusuunnitelmien toteutus jäi varsin vaatimattomaksi meidän kaikkien osalta, mutta ei se oikeastaan haitannut juurikaan. En ole koskaan kokenut, että seuranhaku baarista olisi erityisemmin oma juttuni - mieluummin tutustun ihmisiin opiskelijakuvioiden, netin tai omien tuttavieni kautta.

 

Baariseuraa ei löytynyt - ei sillä, että olisin sellaista oikeastaan hirveästi etsinytkään. Sen sijaan kotiin tullessani sainkin vielä viestin kovin tutusta numerosta ja päädyin Vakitapauksen luo. Toista yötä peräkkäin, itse asiassa. Juuri eilen vakuutin taas itselleni, ettei jutussa oikeastaan ole mitään järkeä, mutta täytyy myöntää, että yöllä olin vain ja ainoastaan ilahtunut kutsusta.

 

Iltaa ilahduttivat myös Brittimiehen viestit, baarissa hänkin. "I have a really cool idea. You. Come here."

 

Tällä viikolla kommunikaatiomme on ottanut uudenlaisen askeleen eteenpäin: ääniviestit! Niitä lähettelimme eräänä yönä toisillemme varsin ahkerasti. Aluksi tuntui vähän hölmöltä nauhoittaa omaa englanninkielistä puhetta, mutta paluuviestit olivat niin hauskoja, että hölmöys unohtui pian. Oli uskomattoman kivaa kuulla pitkästä aikaa Brittimiehen ääntä. Ja brittiaksenttia. Oi. Oijoi.

Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.

Vertaistuen voimin

Vaikka sitä oikeaa ei ole ahkerasta etsinnästä huolimatta löytynyt, koko sinkkuelämäni aikana en ole kokenut itseäni yksinäiseksi - en todella, vaikka täällä saatankin välillä niitä näitä nurista. Kiitos siitä kuuluu ystävilleni ja kavereilleni. Aina on joku, jonka kanssa lähteä yksille, mennä kahville tai jutella niitä näitä ihan muuten vain. On biletysseuraa, krapulapitsaseuraa, iltateeseuraa ja lounasseuraa - ihan sellaista seuraa, mitä kulloinkin kipeimmin tarvitsen.

Tietysti on myös kaksi parasta ystävää, joille voin soittaa vaikka keskellä yötä ja puhua mistä vain. Kertoa ihan mistä vain - jopa tästä blogista. Vaikka näemme harmittavan harvoin, vatsalihakset ovat nauramisesta kipeät ja olo tuntuu kaksi kertaa keveämmältä joka kerta kun pääsemme kunnolla juttelemaan. (Kiitos teille, ja terveisiä sinne! Luette kuitenkin. :))

Viime aikoina elämääni on piristänyt myös muiden samassa tilanteessa olevien vertaistuki. Muutama viikko taaksepäin saimme parin kaverin kanssa eräillä jatkoilla loistavan idean: perustetaan sinkkukerho! Perustamiskokous pidettiin kello yhdeltä yöllä, pöytäkirjanpitoa vauhdittivat asiaankuuluvat kokousskumpat. Kerho tuntui silti hyvältä idealta vielä aamullakin.

 

Kerhon idea on tiiviisti ja ytimekkäästi "edistää jäsenten iskemistoimintaa" eli myötävaikuttaa seuranhakuun kannustuksen ja vertaistuen voimin. Käytännössä siis käymme juhlissa, jaamme kokemuksia ja vinkkejä ja juoruilemme kunkin meneillään olevasta tilanteesta hyvän tekosyyn varjolla. Yllättävän hauskaa ja mieltä nostattavaa, vaikka tulokset ovatkin jääneet toistaiseksi varsin vaatimattomiksi.

Se, että muut painivat ihan samanlaisten ongelmien kanssa ja haluavat ihan yhtä lailla seuraa kuin itsekin, lohduttaa kovasti. Ei tilanne niin tuhoontuomittu ehkä olekaan.

Sinkkuelämässäkin on puolensa! Jos ei muuta niin ainakin sinkkukerhoon kuuluminen. Seurustelemaan ryhtyvä jäsen erotetaan välittömästi. 

Ai niin muuten vielä. Huomenna treffit! 

"Aktiivinen jäsen", sinkkukerhosta kommentoitiin heti tuoreeltaan uutista. 

En ole mitenkään uskomattoman innoissani vielä tässä vaiheessa, mutta kuka tietää. Pahimmassakin tapauksessa tiedossa on luultavasti ihan kivat iltakahvit, joten ei valittamista. 

 

Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.

Lisää verkkoja vesille: testissä OkCupid

Heipparallaa ja hellät tunteet! Pitkästä aikaa ajattelin taas palata blogin varsinaiseen teemaan eli nettideittailuun. Olen nimittäin tässä hiljalleen tehnyt uuden mielenkiintoisen aluevalloituksen. 

Reipas kuukausi sitten eräs lukijani vinkkasi minulle deittisivustosta, johon en aikaisemmin ollut törmännytkään: OkCupid oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Aika erinomainen tuttavuus, uskallan nyt reilun kuukauden kokemuksella väittää. Pitkään kuvittelin Suomi24 Treffejä fiksuimmaksi ja monikäyttöisimmäksi ilmaiseksi treffisivustoksi suomalaista seuraa hakevalle. Väärässä olin!

Syy siihen, etten itse liittynyt OkCupidiin jo aikaisemmin on se, että oletin sivuston olevan täysin ulkomainen - arvelin, että tavallisia parikymppisiä suomalaismiehiä on sen kautta aivan turha etsiä. Väärässä olin taas! Toki sivusto on kansainvälinen, ja käyttäjiä on ympäri maailmaa. Tekniikka on kuitenkin sen verran fiksu, että jos ilmoittaa hakevansa seuraa lähiseudulta, palvelu myös näyttää seuraa lähiseudulta eikä yritä tarjota minulle turkkilaisia tai amerikkalaisia herrasmiehiä. 

 

Jollekin tietysti saattaa olla pieni kompastuskivi, että sivusto on täysin englanninkielinen - esittelytekstejä myöten. Lähes jokainen suomalainenkin on kirjoittanut tekstinsä kolmannella kotimaisella. Ensin se hämmensi hieman, mutta sitten tajusin, että asiasta on paljon hyötyäkin. Liekö englannin vai jonkin muun vaikutusta, mutta OkCupidissa tuntuu olevan aivan poikkeuksellisen fiksua ja sanavalmista väkeä. Mielenkiintoisia, ajatuksella tehtyjä profiileja on huomattavasti enemmän kuin Suomi24:ssä, E-Kontaktista puhumattakaan. Yllätyksekseni huomasin itsekin, ettei profiilitekstin laatiminen englanniksi nyt erityisen vaikeaa ollut - oikeastaan pidän OkCupid-profiilistani ehkä jopa enemmän kuin Suomi24:n vastaavasta.

Monella deittisivustolla on jos jonkinlaisia mätsäysprosentteja. En yleensä ole luottanut niihin kovinkaan paljon, mutta tässäkin tapauksessa OkCupid on positiivinen yllätys. Homma ei perustu pelkästään pariin satunnaiseen kysymykseen, vaan lukemattomiin "valitse vaihtoehdoista" -kysymyksiin, joita käyttäjä voi täytellä oman mielensä mukaan niin paljon kuin ikinä jaksaa. Mitä enemmän täyttää, sitä enemmän mätsäysprosentti kertoo. Samalla toisten vastauksia lukiessa saa oikeastikin aika hyvän käsityksen tämän ajatuksista.

"Onko äänestäminen sinusta tärkeää?" 

"Tapailetko vain ihmisiä, joilla on hyvä kroppa?" 

"Valitsisitko loppuelämäksesi ennemmin unelmatyön vai sielunkumppanin?"

"Ohjaako selviytymisvietti mielestäsi kaikkia ihmisen päätöksiä?" 

Tämänkaltaiset ja toki myös keveämmät kysymykset valottavat oikeastikin aika hyvin, millainen maailmankatsomus toisella käyttäjällä on. Olen pystynyt selvittämään heti kättelyssä, että mies ei ole minun tyyppiäni, jos hän on pitänyt homoseksuaalisuutta syntinä, kertonut polttavansa säännöllisesti pilveä tai todennut, ettei koskaan aio hankkia lapsia. Muun muassa nämä kysymykset tulisivat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin vastaan, joten parempi että ennemmin. 

Jotain mätsäysprosentin paikkansapitävyydestä kertoo se, että aivan ensimmäisenä palvelu suositteli minulle ei enempää eikä vähempää kuin... omaa eksääni! Eikä siis mitä tahansa treffituttavuutta vaan miestä, jonka kanssa kuitenkin asuin kaksi vuotta yhdessä. Vaikka tiemme toki jossain vaiheessa erosivatkin, ajatuksemme todellakin kohtasivat monella tavalla. Aika hienoa, että nettideittipalvelu osaa sanoa sen saman tien!

Muutenkin sivusto on varsin monipuolinen ja teknisesti sujuva. Jonkinlainen botti laskeskelee yhteensopivaisuuksia ja ehdottelee mahdollisia treffikumppaneita, jotka ihan oikeastikin vaikuttavat yleensä ottaen kiinnostavilta. Chat-tyyppisten online-viestin lähettäminen on mahdollista. Sivusto kertoo myös, kuinka aktiivisesti toinen osapuoli vastailee viesteihin - ominaisuus, jonka luulisin ilahduttavan erityisesti miehiä. Netissä valitetaan usein, kuinka naiset eivät vastaa, mutta OkCupidissa näkee jo etukäteen, jos vastapuolella ei ole ollut tapana laitella viestiä takaisin. Vastapuoli todennäköisesti tietää tämän itsekin ja senpä vuoksi siis vastaakin helpommin kuin ehkä muissa palveluissa. Kätevää!

Hakutoiminto on toisaalta varsin monipuolinen, mutta toisaalta ihmisten löytäminen perustuu varsin paljon sivuston itsessään antamiin suosituksiin. Jos jostain on annettava miinusta, sellainen on ehkä se, että viestejä tulee selvästi vähemmän kuin Suomi24:ssä, ja lähettäjistä varsin suuri osa on ties kuinka kaukaa, vaikka kuinka ilmoittaisi hakevansa Suomessa asuvaa miestä. Toisaalta käyttäjät ovat huomattavan hyväkäytöksisiä, ja pakkeihinkin vastataan yleensä hymyillen ja hyvänonnentoivotuksin. Ilmapiiri on jollakin tapaa mukava ja asiallinen, huomioiva ja kohtelias. Suosittelen!

 

Olen viime aikoina ollut hieman passiivinen niin tämän kuin muidenkin sivustojen suhteen, mutta nyt olen hieman taas mietiskellyt tilannettani ja tullut siihen tulokseen, että ei se ota jos ei annakaan. 

Vakitapauksen kanssa juttu tuskin koskaan vakavoituu - jos oikeasti olisimme rakastuneita, miksi hukkaisimme niin valtavan monta iltaa ja tilaisuutta vain kaverillisesti istuskellen? Brittimies on Briteissä ja mitään sen vakavampaa ei kuvioissa ole hetkeen ollutkaan. 

Niinpä olen sopinut nyt ensimmäiset OkCupid-treffini! Tyyppi on kaikin puolin fiksun ja mukavan oloinen ja tuntuu ajattelevan asioista huomattavan samalla tavoin kuin minä. Kauppispoika taas sattumalta - onko nettideittailu jotenkin erityisen suosittu kauppatieteilijöiden keskuudessa vai osaavatko he vain markkinoida itseään hyvin?

 

Kovin paljon muuta en vielä tyypistä tiedä, mutta tulevan viikonlopun jälkeen osaan ehkä sanoa enemmän. Hyvillä mielin mennään!

Creative Commons -kuvat täältä, täältä ja täältä.

Ihmissuhdetyhjiö

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä merkinnästä. En oikeastaan osaa selittää, miksi - ihmissuhde-elämässäni ei kai vain ole tapahtunut mitään radikaalia muutosta. Ei mitään uutta ja mullistavaa, ei uusia kiinnostavia tapauksia eikä uusia sovittuja treffejä.

Viimeiset viikot ovat pyörineet lähinnä yhden miehen ympärillä, ja se on tuttu ja turvallinen Vakitapaus. Sanoin, ettei mitään ole tapahtunut, mutta tavallaan silti on: viime viikkoina olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä kuin koskaan ennen. En edes valehtele, jos väitän viettäväni hänen luonaan kolme tai neljäkin iltaa viikossa. Enimmäkseen kuitenkin lähinnä kaverillisissa merkeissä. Vakitapaus keittää minulle teetä ja tarjoaa keksiä, katselemme sarjoja ja höpöttelemme niitä näitä. Olohuoneessa hän ei koskaan ota minua edes kainaloonsa. Toisinaan kysäisee ehkä lopuksi jäämään yöksi, muttei läheskään aina. Edelleenkään hän ei ole käynyt omassa kämpässäni kertaakaan, ei kertaakaan.

 

Viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä iltalenkillä. Tänään jäin ensimmäistä kertaa nukkumaan hänen kämpilleen vielä sen jälkeen kun hän itse lähti. Kaverini totesi, että olemme kuin vanha pariskunta. Olemmeko? Ehkä niin. Olemme kangistuneet kaavoihin ennen kuin koskaan ehdimme mitään muuta kokeillakaan. Sana tapailustamme (jos sitä sillä nimellä voi edes kutsua) on hiljalleen levinnyt eteenpäin, enkä ole oikeastaan enää edes vaivautunut kiistämään asiaa.

 

Vaikka olemme asiasta jo kerran keskustelleetkin, en ole aivan varma, missä mennään. Miksi viettää melkein joka vapaailta yhdessä ja olla silti enemmän kaveri kuin mitään muuta? Omalta osaltani tiedän vastauksen. Olen viime aikoina alkanut jollain tapaa ahdistua yksinäisistä illoista. Olen aina ajatellut viihtyväni ihan hyvin yksiksenikin, mutta perjantai- tai lauantai-illat ilman tekemistä saavat minut nykyään levottomaksi. Olen niin tottunut menemään ja näkemään ihmisiä, että yksinolo saa minut apaattiseksi. Seilaan pitkin nettiä, katson sarjoja enkä saa mitään aikaiseksi. Ja toisekseen: viihdyn Vakitapauksen kanssa. Keskustelumme käy ilta illalla helpommaksi. Nauran enemmän, kerron enemmän - välillä huomaan pohtivani, voisiko tästä ikinä tulla jotain enemmän.

 

Eiliseltä yksinäisyydeltä minut pelasti Vakitapaus, mutta tänään hän lähti reissuun (Sijoittajan kanssa, kuinkas muutenkaan), eikä minulla ole mitään suunnitelmia illaksi. Pitää varmaan pyytää jotakin kaveria juoruilemaan viinilasillisen ääreen. 

Reissuista tulikin mieleeni: vietän uuttavuotta itsekin reissussa. Pienehköön matkaseurueeseen kuuluvat sekä Vakitapaus että Sijoittaja. Jänniä aikoja edessä.

Viimeinen kuukausi on ollut nettideittailun suhteen huomattavan passiivista, mutta nyt olen päättänyt ryhdistäytyä. Yksi kiinnostava tapaus onkin taas löytynyt, mutta jostain syystä en saa itseäni vastaamaan hänelle niin usein kuin kohteliasta olisi. En enää jaksa höpistä niitä näitä kovin kauan - tahdon mieluummin tavata mahdollisimman pikaisesti, sillä vasta silloin minä oikeasti tiedän, onko jutussa potentiaalia. 

 

Brittimies on ihana. Ja sanoo minun olevan ihana. Ja asuu edelleen Lontoossa. 

Hän suunnittelee kuitenkin edelleen vakavasti tulevansa tänne. Ja on ilmoittanut, ettei ole tulossa katsomaan niinkään Suomea kuin minua. 

Tuntuu, että elämässäni on kaikki hyvän ihmissuhteen palaset, mutta valitettavasti ne vain tulevat eri lähteistä. Hyviä öitä on milloin kenenkin kanssa. Mukavaa, luontevaa arkista yhdessäoloa Vakitapauksen kanssa. Sydäntä sykähdyttäviä keskusteluja Brittimiehen kanssa.

Mutta missä on ihminen, jonka kanssa elämä olisi kaikkea tätä?

Kuvat: We Heart It

Kahden viikon miehet

Blogin puolella on pitänyt pari viikkoa vähän hiljaista, mutta hengissä ollaan! Mitään suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut, mutta ehkä jotain kuitenkin. Täytyy kyllä myöntää, että tästä on huolestuttavaa vauhtia tulossa lähinnä deittipäiväkirja; netti-etuliite on viime aikoina ollut aika lailla vähissä.

Niin nytkin. Juuri nyt elämässä vain tapahtuu niin paljon, etten ole oikeastaan edes kaivannut uusia treffituttavuuksia enkä pyörinyt nettideittipalstoilla kovinkaan aktiivisesti.

Viime viikko kului enimmäkseen Vakitapauksen seurassa, jopa hämmentävissä määrin. Jossain vaiheessa huomasin, että olin viettänyt kokonaiset viisi edellistä iltaa kyseisen herran luona - jonkinlainen ennätys, ehdottomasti. Tv-sarjoja, teetä ja vähän viiniäkin. Joinain iltoina jäin yöksi, useimpina en. 

Alun perin näimme lähinnä bileiden jälkeisinä öinä, nykyään enimmäkseen ihan tavallisina arki-iltoina. Hassua.

Myönnetään silti: tälle viikolle mahtui kyllä yksi bileyökin. Perjantaina oli jälleen juhlat, joissa oli paikalla varsin suuri osa täälläkin mainituista tapauksista. Jälleen toivoin päätyväni Sijoittajan matkaan, jälleen päädyin toisaalle. Kaikesta päätellen minun ja Sijoittajan välit ovat jälleen palanneet normaaliin eli viileän ystävälliseen olotilaan. Moikataan, vaihdetaan pari sanaa, siinä se. Katsotaan uudestaan taas ehkä puolen vuoden päästä, tai jotain.

Lauantai-iltapäivällä heräsin siis Vakitapauksen vierestä. Mikäpä siinä. Tuttu ja turvallinen osoite. Ei ainakaan turhan pitkä kotimatka.

Vakitapauksen lisäksi kuvioissa on pitkästä aikaa vilahtanut iki-ihastukseni Kadetti. Poika oli viikonloppuna käymässä asuinkaupungissani ja pyysi minua kahville. Kovin kauan emme ehtineet nähdä, mutta kohtaaminen oli monessakin mielessä mielenkiintoinen.

Ehkä taustoista sen verran, että jossain määrin välillämme on aika lailla aina ollut kemiaa. Elämäntilanteet, aika ja paikka eivät kuitenkaan ole olleet puolellamme, eikä mitään vakavampaa ole ikinä syntynyt. Nykyään tapaamisten välillä saattaa vierähtää useitakin kuukausia, mutta on kummallista, miten hyvin tulemme edelleen toimeen silloin kun näemme. Tälläkään hetkellä elämässäni ei ole ketään muuta ihmistä, jonka kanssa tuntuisi luontevalta kävellä kaupungilla käsi kädessä tai pussailla junalaiturilla.

Hassua oli, että eilen Kadetti esitteli minut myös veljelleen, jonka kanssa oli kaupungissa käymässä. Lähtiessämme eri suuntiin hän ei mitenkään salaillut juttua vaan suuteli minua tuosta vain, veljen silmien alla. Mitähän tästä pitäisi ajatella? Jotenkin elän edelleen sellaisessa ajatuksessa, ettei perheenjäsenille ole tapana esitellä ihan ketä vain selvästi enemmän kuin kaverina. 

Iltapäivän aikana Kadetti kyseli myös elämäntilanteestani. Sanoin totuudenmukaisesti, että mitään suurempia kuvioita ei ole. Ei, vaikka ehkä tahtoisinkin. Kadetti totesi ehkä hieman yllättäen, että hänkään ei joka tapauksessa pääsisi käymään tässä kaupungissa kuin kerran kuussa. Jäin miettimään, mihin hän kommentillaan viittasi. Siihenkö, kuinka paljon näkisimme jos oikeasti tahtoisimme kehitellä jotain enemmän?

No, katsotaan. Seuraavan kerran näemme oletettavasti joululomalla. Paljon ehtii tapahtua vielä ennen sitä.

Pakko mainita nyt vielä lopuksi Brittimiehestä. Hänestä en ole hetkeen puhellut täällä sen enempää, mutta se ei johdu siitä, ettei mitään olisi tapahtunut vaan ennemminkin siitä, että kyseisestä herrasta on aivan huomaamatta tullut jonkinlainen osa jokapäiväistä elämääni. Viestittelemme päivittäin. Emme jatkuvasti, mutta sitäkin pidemmin. Kymmenen WhatsApp-viestiä kerrallaan ei ole mikään tavaton juttu, ja toinen vastaa sitten kun ehtii. Joskus viestittelemme reaaliajassakin. Lähinnä öisin, lähinnä juhlien jälkeen. 

Viime aikoina mieltäni on lämmittänyt muun muassa seuraava tunnustus: 

- I wish we could spend more time together. You're such excellent company. 

Toissa yönä viestittelimme pitkään. Kello oli Englannissa neljä, täällä kuusi ja kumpikin meistä oli väsynyt ja jossain määrin humalassa. Viestien sisältö menee siis ehkä senkin piikkiin, mutta silti saamani viestit hymyilyttivät seuraavanakin päivänä.

- *Nimeni* <3 You're a wildchild.

- I bet sleeping you is very lovely. Like waking you. Except more tired.

- I'm sending you a digital cuddle to facilitate the sleep.

Hyvänyöntoivotukseksi hän kirjoitti vielä pätkän suomalaisia laulunsanoja, joita on kyllä varsin vaikea tulkita mitenkään muuten kuin romanttisesti. Sanoma oli suurin piirtein "tahtoisin herätä viereltäsi".

Mainitsinko jo, että brittienglanti on kaunein kuulemani kieli?

Kuvat: We Heart It