Kahdestoista deittini: peruskiva taloustyyppi

Perjantaina kävin kuin kävinkin pitkästä aikaa nettideiteillä. Tarina jää tällä kertaa aika lyhyeksi: ei mitään sellaista kerrottavaa, mitä en jostain edellisestä deitistä olisi jo sanonut.

Netissä keskustelu oli varsin sujuvaa ja ajatukset menivät hyvin yksiin. Sen suurempaa flirttailua ja leikinlaskua ei kuitenkaan ollut - ei netissä, ei oikealla tapaamisella. Kävimme kahvilla ja sitten vielä yksillä, juttelimme pari tuntia niitä näitä. En kunnolla edes muista, mitä - lähinnä kai töistä ja opiskelusta, jälleen kerran. 

Tyyppi oli kaikin puolin mukavan oloinen, tavallinen työssäkäyvä talousalan ihminen, mutta mitään erityisempää keskusteluyhteyttä ei oikein löytynyt. Siinä missä muutamat aikaisemmat treffit ovat venyneet helposti kolmen tai neljänkin tunnin mittaisiksi, näin ei millään tapaa meinannut nyt käydä. Välissä hiljaisuuksia, piti erikseen miettiä mitä seuraavaksi sanoisi. 

Lähtiessä totesin, että oli kiva tavata. Kumpikaan ei puhunut mitään mahdollisesta seuraavasta tapaamisesta, enkä usko, että pidämme enää yhteyttä. Maagista "kemiaa" ei oikein löytynyt, vaikka tyyppi itsessään olikin ihan kiva. Kuten sanottua, "ihan kiva" ei näissä hommissa kuitenkaan riitä vielä kovinkaan pitkälle. Luulen, että toisen osapuolen fiilikset olivat jokseenkin samat - hän ei ainakaan vaikuttanut mitenkään erityisen innokkaalta tai ihastuneelta, ei siltä että laittaisi myöhemmin viestiä perään ja toivoisi toista tapaamista. 

No, kokemusta rikkaampaana jälleen. Yrittänyttä ei laiteta.

 

 

Eilen olimme isommalla kaveriporukalla liikenteessä baarissa, pitkästä aikaa. Iskusuunnitelmien toteutus jäi varsin vaatimattomaksi meidän kaikkien osalta, mutta ei se oikeastaan haitannut juurikaan. En ole koskaan kokenut, että seuranhaku baarista olisi erityisemmin oma juttuni - mieluummin tutustun ihmisiin opiskelijakuvioiden, netin tai omien tuttavieni kautta.

 

Baariseuraa ei löytynyt - ei sillä, että olisin sellaista oikeastaan hirveästi etsinytkään. Sen sijaan kotiin tullessani sainkin vielä viestin kovin tutusta numerosta ja päädyin Vakitapauksen luo. Toista yötä peräkkäin, itse asiassa. Juuri eilen vakuutin taas itselleni, ettei jutussa oikeastaan ole mitään järkeä, mutta täytyy myöntää, että yöllä olin vain ja ainoastaan ilahtunut kutsusta.

 

Iltaa ilahduttivat myös Brittimiehen viestit, baarissa hänkin. "I have a really cool idea. You. Come here."

 

Tällä viikolla kommunikaatiomme on ottanut uudenlaisen askeleen eteenpäin: ääniviestit! Niitä lähettelimme eräänä yönä toisillemme varsin ahkerasti. Aluksi tuntui vähän hölmöltä nauhoittaa omaa englanninkielistä puhetta, mutta paluuviestit olivat niin hauskoja, että hölmöys unohtui pian. Oli uskomattoman kivaa kuulla pitkästä aikaa Brittimiehen ääntä. Ja brittiaksenttia. Oi. Oijoi.

Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.