Kahden viikon miehet

Blogin puolella on pitänyt pari viikkoa vähän hiljaista, mutta hengissä ollaan! Mitään suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut, mutta ehkä jotain kuitenkin. Täytyy kyllä myöntää, että tästä on huolestuttavaa vauhtia tulossa lähinnä deittipäiväkirja; netti-etuliite on viime aikoina ollut aika lailla vähissä.

Niin nytkin. Juuri nyt elämässä vain tapahtuu niin paljon, etten ole oikeastaan edes kaivannut uusia treffituttavuuksia enkä pyörinyt nettideittipalstoilla kovinkaan aktiivisesti.

Viime viikko kului enimmäkseen Vakitapauksen seurassa, jopa hämmentävissä määrin. Jossain vaiheessa huomasin, että olin viettänyt kokonaiset viisi edellistä iltaa kyseisen herran luona - jonkinlainen ennätys, ehdottomasti. Tv-sarjoja, teetä ja vähän viiniäkin. Joinain iltoina jäin yöksi, useimpina en. 

Alun perin näimme lähinnä bileiden jälkeisinä öinä, nykyään enimmäkseen ihan tavallisina arki-iltoina. Hassua.

Myönnetään silti: tälle viikolle mahtui kyllä yksi bileyökin. Perjantaina oli jälleen juhlat, joissa oli paikalla varsin suuri osa täälläkin mainituista tapauksista. Jälleen toivoin päätyväni Sijoittajan matkaan, jälleen päädyin toisaalle. Kaikesta päätellen minun ja Sijoittajan välit ovat jälleen palanneet normaaliin eli viileän ystävälliseen olotilaan. Moikataan, vaihdetaan pari sanaa, siinä se. Katsotaan uudestaan taas ehkä puolen vuoden päästä, tai jotain.

Lauantai-iltapäivällä heräsin siis Vakitapauksen vierestä. Mikäpä siinä. Tuttu ja turvallinen osoite. Ei ainakaan turhan pitkä kotimatka.

Vakitapauksen lisäksi kuvioissa on pitkästä aikaa vilahtanut iki-ihastukseni Kadetti. Poika oli viikonloppuna käymässä asuinkaupungissani ja pyysi minua kahville. Kovin kauan emme ehtineet nähdä, mutta kohtaaminen oli monessakin mielessä mielenkiintoinen.

Ehkä taustoista sen verran, että jossain määrin välillämme on aika lailla aina ollut kemiaa. Elämäntilanteet, aika ja paikka eivät kuitenkaan ole olleet puolellamme, eikä mitään vakavampaa ole ikinä syntynyt. Nykyään tapaamisten välillä saattaa vierähtää useitakin kuukausia, mutta on kummallista, miten hyvin tulemme edelleen toimeen silloin kun näemme. Tälläkään hetkellä elämässäni ei ole ketään muuta ihmistä, jonka kanssa tuntuisi luontevalta kävellä kaupungilla käsi kädessä tai pussailla junalaiturilla.

Hassua oli, että eilen Kadetti esitteli minut myös veljelleen, jonka kanssa oli kaupungissa käymässä. Lähtiessämme eri suuntiin hän ei mitenkään salaillut juttua vaan suuteli minua tuosta vain, veljen silmien alla. Mitähän tästä pitäisi ajatella? Jotenkin elän edelleen sellaisessa ajatuksessa, ettei perheenjäsenille ole tapana esitellä ihan ketä vain selvästi enemmän kuin kaverina. 

Iltapäivän aikana Kadetti kyseli myös elämäntilanteestani. Sanoin totuudenmukaisesti, että mitään suurempia kuvioita ei ole. Ei, vaikka ehkä tahtoisinkin. Kadetti totesi ehkä hieman yllättäen, että hänkään ei joka tapauksessa pääsisi käymään tässä kaupungissa kuin kerran kuussa. Jäin miettimään, mihin hän kommentillaan viittasi. Siihenkö, kuinka paljon näkisimme jos oikeasti tahtoisimme kehitellä jotain enemmän?

No, katsotaan. Seuraavan kerran näemme oletettavasti joululomalla. Paljon ehtii tapahtua vielä ennen sitä.

Pakko mainita nyt vielä lopuksi Brittimiehestä. Hänestä en ole hetkeen puhellut täällä sen enempää, mutta se ei johdu siitä, ettei mitään olisi tapahtunut vaan ennemminkin siitä, että kyseisestä herrasta on aivan huomaamatta tullut jonkinlainen osa jokapäiväistä elämääni. Viestittelemme päivittäin. Emme jatkuvasti, mutta sitäkin pidemmin. Kymmenen WhatsApp-viestiä kerrallaan ei ole mikään tavaton juttu, ja toinen vastaa sitten kun ehtii. Joskus viestittelemme reaaliajassakin. Lähinnä öisin, lähinnä juhlien jälkeen. 

Viime aikoina mieltäni on lämmittänyt muun muassa seuraava tunnustus: 

- I wish we could spend more time together. You're such excellent company. 

Toissa yönä viestittelimme pitkään. Kello oli Englannissa neljä, täällä kuusi ja kumpikin meistä oli väsynyt ja jossain määrin humalassa. Viestien sisältö menee siis ehkä senkin piikkiin, mutta silti saamani viestit hymyilyttivät seuraavanakin päivänä.

- *Nimeni* <3 You're a wildchild.

- I bet sleeping you is very lovely. Like waking you. Except more tired.

- I'm sending you a digital cuddle to facilitate the sleep.

Hyvänyöntoivotukseksi hän kirjoitti vielä pätkän suomalaisia laulunsanoja, joita on kyllä varsin vaikea tulkita mitenkään muuten kuin romanttisesti. Sanoma oli suurin piirtein "tahtoisin herätä viereltäsi".

Mainitsinko jo, että brittienglanti on kaunein kuulemani kieli?

Kuvat: We Heart It