tiistai 19. marraskuuta 2013

Lisää verkkoja vesille: testissä OkCupid

Heipparallaa ja hellät tunteet! Pitkästä aikaa ajattelin taas palata blogin varsinaiseen teemaan eli nettideittailuun. Olen nimittäin tässä hiljalleen tehnyt uuden mielenkiintoisen aluevalloituksen. 

Reipas kuukausi sitten eräs lukijani vinkkasi minulle deittisivustosta, johon en aikaisemmin ollut törmännytkään: OkCupid oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Aika erinomainen tuttavuus, uskallan nyt reilun kuukauden kokemuksella väittää. Pitkään kuvittelin Suomi24 Treffejä fiksuimmaksi ja monikäyttöisimmäksi ilmaiseksi treffisivustoksi suomalaista seuraa hakevalle. Väärässä olin!

Syy siihen, etten itse liittynyt OkCupidiin jo aikaisemmin on se, että oletin sivuston olevan täysin ulkomainen - arvelin, että tavallisia parikymppisiä suomalaismiehiä on sen kautta aivan turha etsiä. Väärässä olin taas! Toki sivusto on kansainvälinen, ja käyttäjiä on ympäri maailmaa. Tekniikka on kuitenkin sen verran fiksu, että jos ilmoittaa hakevansa seuraa lähiseudulta, palvelu myös näyttää seuraa lähiseudulta eikä yritä tarjota minulle turkkilaisia tai amerikkalaisia herrasmiehiä. 



 
Jollekin tietysti saattaa olla pieni kompastuskivi, että sivusto on täysin englanninkielinen - esittelytekstejä myöten. Lähes jokainen suomalainenkin on kirjoittanut tekstinsä kolmannella kotimaisella. Ensin se hämmensi hieman, mutta sitten tajusin, että asiasta on paljon hyötyäkin. Liekö englannin vai jonkin muun vaikutusta, mutta OkCupidissa tuntuu olevan aivan poikkeuksellisen fiksua ja sanavalmista väkeä. Mielenkiintoisia, ajatuksella tehtyjä profiileja on huomattavasti enemmän kuin Suomi24:ssä, E-Kontaktista puhumattakaan. Yllätyksekseni huomasin itsekin, ettei profiilitekstin laatiminen englanniksi nyt erityisen vaikeaa ollut - oikeastaan pidän OkCupid-profiilistani ehkä jopa enemmän kuin Suomi24:n vastaavasta.

Monella deittisivustolla on jos jonkinlaisia mätsäysprosentteja. En yleensä ole luottanut niihin kovinkaan paljon, mutta tässäkin tapauksessa OkCupid on positiivinen yllätys. Homma ei perustu pelkästään pariin satunnaiseen kysymykseen, vaan lukemattomiin "valitse vaihtoehdoista" -kysymyksiin, joita käyttäjä voi täytellä oman mielensä mukaan niin paljon kuin ikinä jaksaa. Mitä enemmän täyttää, sitä enemmän mätsäysprosentti kertoo. Samalla toisten vastauksia lukiessa saa oikeastikin aika hyvän käsityksen tämän ajatuksista.
"Onko äänestäminen sinusta tärkeää?" 
"Tapailetko vain ihmisiä, joilla on hyvä kroppa?" 
"Valitsisitko loppuelämäksesi ennemmin unelmatyön vai sielunkumppanin?"
"Ohjaako selviytymisvietti mielestäsi kaikkia ihmisen päätöksiä?" 

Tämänkaltaiset ja toki myös keveämmät kysymykset valottavat oikeastikin aika hyvin, millainen maailmankatsomus toisella käyttäjällä on. Olen pystynyt selvittämään heti kättelyssä, että mies ei ole minun tyyppiäni, jos hän on pitänyt homoseksuaalisuutta syntinä, kertonut polttavansa säännöllisesti pilveä tai todennut, ettei koskaan aio hankkia lapsia. Muun muassa nämä kysymykset tulisivat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin vastaan, joten parempi että ennemmin. 



Jotain mätsäysprosentin paikkansapitävyydestä kertoo se, että aivan ensimmäisenä palvelu suositteli minulle ei enempää eikä vähempää kuin... omaa eksääni! Eikä siis mitä tahansa treffituttavuutta vaan miestä, jonka kanssa kuitenkin asuin kaksi vuotta yhdessä. Vaikka tiemme toki jossain vaiheessa erosivatkin, ajatuksemme todellakin kohtasivat monella tavalla. Aika hienoa, että nettideittipalvelu osaa sanoa sen saman tien!

Muutenkin sivusto on varsin monipuolinen ja teknisesti sujuva. Jonkinlainen botti laskeskelee yhteensopivaisuuksia ja ehdottelee mahdollisia treffikumppaneita, jotka ihan oikeastikin vaikuttavat yleensä ottaen kiinnostavilta. Chat-tyyppisten online-viestin lähettäminen on mahdollista. Sivusto kertoo myös, kuinka aktiivisesti toinen osapuoli vastailee viesteihin - ominaisuus, jonka luulisin ilahduttavan erityisesti miehiä. Netissä valitetaan usein, kuinka naiset eivät vastaa, mutta OkCupidissa näkee jo etukäteen, jos vastapuolella ei ole ollut tapana laitella viestiä takaisin. Vastapuoli todennäköisesti tietää tämän itsekin ja senpä vuoksi siis vastaakin helpommin kuin ehkä muissa palveluissa. Kätevää!

Hakutoiminto on toisaalta varsin monipuolinen, mutta toisaalta ihmisten löytäminen perustuu varsin paljon sivuston itsessään antamiin suosituksiin. Jos jostain on annettava miinusta, sellainen on ehkä se, että viestejä tulee selvästi vähemmän kuin Suomi24:ssä, ja lähettäjistä varsin suuri osa on ties kuinka kaukaa, vaikka kuinka ilmoittaisi hakevansa Suomessa asuvaa miestä. Toisaalta käyttäjät ovat huomattavan hyväkäytöksisiä, ja pakkeihinkin vastataan yleensä hymyillen ja hyvänonnentoivotuksin. Ilmapiiri on jollakin tapaa mukava ja asiallinen, huomioiva ja kohtelias. Suosittelen!
 


Olen viime aikoina ollut hieman passiivinen niin tämän kuin muidenkin sivustojen suhteen, mutta nyt olen hieman taas mietiskellyt tilannettani ja tullut siihen tulokseen, että ei se ota jos ei annakaan. 

Vakitapauksen kanssa juttu tuskin koskaan vakavoituu - jos oikeasti olisimme rakastuneita, miksi hukkaisimme niin valtavan monta iltaa ja tilaisuutta vain kaverillisesti istuskellen? Brittimies on Briteissä ja mitään sen vakavampaa ei kuvioissa ole hetkeen ollutkaan. 

Niinpä olen sopinut nyt ensimmäiset OkCupid-treffini! Tyyppi on kaikin puolin fiksun ja mukavan oloinen ja tuntuu ajattelevan asioista huomattavan samalla tavoin kuin minä. Kauppispoika taas sattumalta - onko nettideittailu jotenkin erityisen suosittu kauppatieteilijöiden keskuudessa vai osaavatko he vain markkinoida itseään hyvin?
 
Kovin paljon muuta en vielä tyypistä tiedä, mutta tulevan viikonlopun jälkeen osaan ehkä sanoa enemmän. Hyvillä mielin mennään!


Creative Commons -kuvat täältä, täältä ja täältä.

2 kommenttia:

  1. Moi! Löysin sun blogin tässä reilu kuukausi sitten ja oon ihan koukussa! Kirjotat kiinnostavasti ja sujuvalla suomella, kirjoitusvirheet blogeissa tuppaavat vähän häiritsemään, vaikken itsekään tietysti täydellisesti kirjoita. Itsekin Helsingissä asustelevana reilu parikymppisenä yliopisto-opiskelijatyttönä tää jotenkin kolahti. (Parisuhteessa tosin ainakin tällä hetkellä..) Jatka samaan malliin, lukijoita kyllä löytyy! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitoksia, mahtavaa kuulla! Et arvaakaan, miten tällaiset kommentit piristävät. :) Olen tosiaan kohtalaisen tarkka kielen suhteen, luultavasti itse olisin mahdollisten kirjoitusvirheiden suhteen kaikista ankarin itselleni. Huippua kuulla, että blogi kiinnostaa sellaistakin, jolla deittailu ei nyt ole erityisen ajankohtainen asia! Eiköhän blogi jatku entiseen tapaan, merkkejä sinkkuilun loppumisesta ei valitettavasti pahemmin ole ilmassa. :D

    VastaaPoista