torstai 21. marraskuuta 2013

Vertaistuen voimin

Vaikka sitä oikeaa ei ole ahkerasta etsinnästä huolimatta löytynyt, koko sinkkuelämäni aikana en ole kokenut itseäni yksinäiseksi - en todella, vaikka täällä saatankin välillä niitä näitä nurista. Kiitos siitä kuuluu ystävilleni ja kavereilleni. Aina on joku, jonka kanssa lähteä yksille, mennä kahville tai jutella niitä näitä ihan muuten vain. On biletysseuraa, krapulapitsaseuraa, iltateeseuraa ja lounasseuraa - ihan sellaista seuraa, mitä kulloinkin kipeimmin tarvitsen.

Tietysti on myös kaksi parasta ystävää, joille voin soittaa vaikka keskellä yötä ja puhua mistä vain. Kertoa ihan mistä vain - jopa tästä blogista. Vaikka näemme harmittavan harvoin, vatsalihakset ovat nauramisesta kipeät ja olo tuntuu kaksi kertaa keveämmältä joka kerta kun pääsemme kunnolla juttelemaan. (Kiitos teille, ja terveisiä sinne! Luette kuitenkin. :))




Viime aikoina elämääni on piristänyt myös muiden samassa tilanteessa olevien vertaistuki. Muutama viikko taaksepäin saimme parin kaverin kanssa eräillä jatkoilla loistavan idean: perustetaan sinkkukerho! Perustamiskokous pidettiin kello yhdeltä yöllä, pöytäkirjanpitoa vauhdittivat asiaankuuluvat kokousskumpat. Kerho tuntui silti hyvältä idealta vielä aamullakin.
 
Kerhon idea on tiiviisti ja ytimekkäästi "edistää jäsenten iskemistoimintaa" eli myötävaikuttaa seuranhakuun kannustuksen ja vertaistuen voimin. Käytännössä siis käymme juhlissa, jaamme kokemuksia ja vinkkejä ja juoruilemme kunkin meneillään olevasta tilanteesta hyvän tekosyyn varjolla. Yllättävän hauskaa ja mieltä nostattavaa, vaikka tulokset ovatkin jääneet toistaiseksi varsin vaatimattomiksi.

Se, että muut painivat ihan samanlaisten ongelmien kanssa ja haluavat ihan yhtä lailla seuraa kuin itsekin, lohduttaa kovasti. Ei tilanne niin tuhoontuomittu ehkä olekaan.

Sinkkuelämässäkin on puolensa! Jos ei muuta niin ainakin sinkkukerhoon kuuluminen. Seurustelemaan ryhtyvä jäsen erotetaan välittömästi. 



Ai niin muuten vielä. Huomenna treffit! 
"Aktiivinen jäsen", sinkkukerhosta kommentoitiin heti tuoreeltaan uutista. 

En ole mitenkään uskomattoman innoissani vielä tässä vaiheessa, mutta kuka tietää. Pahimmassakin tapauksessa tiedossa on luultavasti ihan kivat iltakahvit, joten ei valittamista. 
 


Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.

2 kommenttia: