Ihmissuhdetyhjiö

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä merkinnästä. En oikeastaan osaa selittää, miksi - ihmissuhde-elämässäni ei kai vain ole tapahtunut mitään radikaalia muutosta. Ei mitään uutta ja mullistavaa, ei uusia kiinnostavia tapauksia eikä uusia sovittuja treffejä.

Viimeiset viikot ovat pyörineet lähinnä yhden miehen ympärillä, ja se on tuttu ja turvallinen Vakitapaus. Sanoin, ettei mitään ole tapahtunut, mutta tavallaan silti on: viime viikkoina olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä kuin koskaan ennen. En edes valehtele, jos väitän viettäväni hänen luonaan kolme tai neljäkin iltaa viikossa. Enimmäkseen kuitenkin lähinnä kaverillisissa merkeissä. Vakitapaus keittää minulle teetä ja tarjoaa keksiä, katselemme sarjoja ja höpöttelemme niitä näitä. Olohuoneessa hän ei koskaan ota minua edes kainaloonsa. Toisinaan kysäisee ehkä lopuksi jäämään yöksi, muttei läheskään aina. Edelleenkään hän ei ole käynyt omassa kämpässäni kertaakaan, ei kertaakaan.

 

Viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä iltalenkillä. Tänään jäin ensimmäistä kertaa nukkumaan hänen kämpilleen vielä sen jälkeen kun hän itse lähti. Kaverini totesi, että olemme kuin vanha pariskunta. Olemmeko? Ehkä niin. Olemme kangistuneet kaavoihin ennen kuin koskaan ehdimme mitään muuta kokeillakaan. Sana tapailustamme (jos sitä sillä nimellä voi edes kutsua) on hiljalleen levinnyt eteenpäin, enkä ole oikeastaan enää edes vaivautunut kiistämään asiaa.

 

Vaikka olemme asiasta jo kerran keskustelleetkin, en ole aivan varma, missä mennään. Miksi viettää melkein joka vapaailta yhdessä ja olla silti enemmän kaveri kuin mitään muuta? Omalta osaltani tiedän vastauksen. Olen viime aikoina alkanut jollain tapaa ahdistua yksinäisistä illoista. Olen aina ajatellut viihtyväni ihan hyvin yksiksenikin, mutta perjantai- tai lauantai-illat ilman tekemistä saavat minut nykyään levottomaksi. Olen niin tottunut menemään ja näkemään ihmisiä, että yksinolo saa minut apaattiseksi. Seilaan pitkin nettiä, katson sarjoja enkä saa mitään aikaiseksi. Ja toisekseen: viihdyn Vakitapauksen kanssa. Keskustelumme käy ilta illalla helpommaksi. Nauran enemmän, kerron enemmän - välillä huomaan pohtivani, voisiko tästä ikinä tulla jotain enemmän.

 

Eiliseltä yksinäisyydeltä minut pelasti Vakitapaus, mutta tänään hän lähti reissuun (Sijoittajan kanssa, kuinkas muutenkaan), eikä minulla ole mitään suunnitelmia illaksi. Pitää varmaan pyytää jotakin kaveria juoruilemaan viinilasillisen ääreen. 

Reissuista tulikin mieleeni: vietän uuttavuotta itsekin reissussa. Pienehköön matkaseurueeseen kuuluvat sekä Vakitapaus että Sijoittaja. Jänniä aikoja edessä.

Viimeinen kuukausi on ollut nettideittailun suhteen huomattavan passiivista, mutta nyt olen päättänyt ryhdistäytyä. Yksi kiinnostava tapaus onkin taas löytynyt, mutta jostain syystä en saa itseäni vastaamaan hänelle niin usein kuin kohteliasta olisi. En enää jaksa höpistä niitä näitä kovin kauan - tahdon mieluummin tavata mahdollisimman pikaisesti, sillä vasta silloin minä oikeasti tiedän, onko jutussa potentiaalia. 

 

Brittimies on ihana. Ja sanoo minun olevan ihana. Ja asuu edelleen Lontoossa. 

Hän suunnittelee kuitenkin edelleen vakavasti tulevansa tänne. Ja on ilmoittanut, ettei ole tulossa katsomaan niinkään Suomea kuin minua. 

Tuntuu, että elämässäni on kaikki hyvän ihmissuhteen palaset, mutta valitettavasti ne vain tulevat eri lähteistä. Hyviä öitä on milloin kenenkin kanssa. Mukavaa, luontevaa arkista yhdessäoloa Vakitapauksen kanssa. Sydäntä sykähdyttäviä keskusteluja Brittimiehen kanssa.

Mutta missä on ihminen, jonka kanssa elämä olisi kaikkea tätä?

Kuvat: We Heart It