Nettideittaajan toinen päiväkirja

Ennen tämän blogin perustamista minulla oli tapana kirjoitella ihmissuhdekuulumisiani paperiseen muotoon. Kesällä 2013 perustelin sen näin: Juuri tällä hetkellä asiasta tuntuu vaikealta puhua, mutta nyt tuntuu, että minun on pakko purkaa pahaa oloani, epävarmuuttani ja yksinäisyyttäni johonkin. Päiväkirja toimikoon kuuntelijanani. 

Blogi on myöhemmin jatkanut samaa tehtävää, toki välillä myös iloisemmissa merkeissä. Hiljattain törmäsin kuitenkin vanhaan, paperiseen päiväkirjaani ja yllätyin: tekstit olivat paljon lähempänä blogikirjoituksiani kuin muistinkaan.

Alun perin blogini nimi Nettideittaajan päiväkirja viittasi ennen kaikkea nettideittailuun. Aikojen  saatossa olen kuitenkin huomannut, että blogi on tosiaan kääntynyt päiväkirjan suuntaan. Ehkä välillä liiaksikin: myönnän, että lukijoiden kannalta olisi varmasti kiinnostavampaa lukea deittailusta ja sinkkuelämästä ylipäätään kuin vain oman elämäni viimeisimmistä, itseään toistavista käänteistä. Lupaan palata reippaammin vielä siihenkin puoleen!

Tällä kertaa en kuitenkaan malta olla hämmästelemättä, kuinka hirvittävän samanlaisina ihmissuhteeni ovat pysyneet jo vuosien ajan. Vai mitäs sanotte näistä? (Päiväkirjassani käytän tietysti oikeita nimiä, en nimimerkkejä. Muuten tekstit ovat alkuperäisessä asussaan.)

Päiväkirjan otteita vuosilta 2012–2013: 

Tuntuu vain niin hämmentävältä, että kun olen perjantaina herännyt Vakitapauksen luota ja lauantaina Suomenruotsalaisherran kainalosta, menenkin hankkimaan vielä kolmannen miehen sunnuntaiaamuksi. 

Alan olla aika vakuuttunut siitä, että minun ja Sijoittajan välillä ei ihan totta tule olemaan enää mitään. Olen asian kanssa ok. Luulisin. 

Vaikka mielipiteeni miesten suhteen tuntuu keikkuvan puolelta toiselle, tällä hetkellä vaikuttaa todella siltä, että olen asettanut Suomenruotsalaisherran etusijalle. Sijoittaja ja Vakitapaus olivat samoilla jatkoilla kumpainenkin, mutta hädin tuskin vilkaisin heitä. 

Päädyin pitkästä aikaa Vakitapauksen luo yöksi. Hirveän humalaista, hirveän hauskaa. Aamulla päätä jomotti eikä kumpikaan muistanut taksin neljättä matkustajaa, minä en edes kolmatta. 

Vakitapaus on tekstannut ja todella jopa soittanut silloinkin, kun hänellä on ollut täysi syy olettaa minun olevan Suomenruotsalaisherran seurassa. Juuri niin asia olikin. 

Kummallisin ja raastavin yhden yön kohtaamiseni oli kukapa muukaan kuin Sijoittaja. Olin yllättynyt, iloissani, jälkeenpäin hämmentynyt ja sitten taas oudolla tavalla tyhjä. Katsotaan, vieläkö jonkin (humalaisen) illan päätteeksi jälleen kohtaamme. En pidä todennäköisenä, mutten toki mahdottomanakaan. 

Aamulla Suomenruotsalaisherra laittoi minulle aamupalaa ja pahoitteli, ettei croissantteja ollut kuin yksi: "Ensi kerralla sitten toinenkin." Tuollaista ei pitäisi heittää ihan noin vain, jos minulta kysytään. 

Kuulostaako tutulta? Ei ihme. Jokaisen yllä mainitun miehen kanssa olen päätynyt jatkoille vielä tänäkin vuonna.

Teksteistä löytyi myös kokonaistilanteen kriittistä arviointia. 

Minua oksettaa ja itkettää, käsi vapisee. Miksi päästän itseni ihastumaan niin helposti ihmisiin, jotka eivät pohjimmiltaan ihastu minuun?

My life's a mess. Siihen lopputulokseen tulee väistämättä, kun näitä mieskuvioita miettii. Yhdellä kunnon jutulla pärjäisin, sen sijaan saan kourallisen sähellystä joka ei johda mihinkään. 

Jälkimmäisen allekirjottaisin edelleen saman tien.

Myös nämä vuoden 2013 aikana kirjoitetut sanat tuntuvat oudon ajankohtaisilta: 

Olen totta puhuen aika ällistynyt. Ne nimet, joiden ajattelin jo kokonaan kadonneen elämästäni, ovat tulleet takaisin. 

Askel eteenpäin, kaksi taakse. Eikä oikeastaan edes haittaa, lähinnä huvittaa.


CC-kuvat täältä, täältä ja täältä.