Blogiani pidempään lukeneet tietävät, että muutamat nimet nousevat elämässäni ja teksteissäni esille kerta toisensa jälkeen. Niin vain on, että joistakin miehistä en pääse yli eikä ympäri: kohtaamme aina uudelleen ilman että jutusta silti kehittyisi mitään vakavampaa.
Tämän viikonlopun jälkeen voisin arvioida, että yhdestä tutusta herrasta saatetaan jälleen kuulla enemmän. Kyseessä on tietysti Vakitapaus, jonka nimikin jo paljastaa pitkän yhteisen historiamme. Olen kertonut siitä tarkemmin muun muassa tässä merkinnässä, mutta lyhyenä yhteenvetona: hengailimme aikanaan yhdessä enemmän tai vähemmän säännöllisesti toista vuotta. Ei mitään suurta eikä mullistavaa – yhteisiä öitä, leffailtoja, muutamia yksittäisiä kertoja iltalenkille tai päiväretkelle. Homman nimi oli friends with benefits, ja kumpikin tapaili jatkuvasti muitakin ilman että se vaikutti keskinäisiin väleihimme.
Juttu jäi, kun ryhdyin seurustelemaan Opettajan kanssa. Kun erosin, Vakitapaus otti jälleen yhteyttä ja näimme muutaman kerran, kunnes hän alkoi vuorostaan seurustella tahollaan.
Loppukesästä kuulin hänen eronneen ja pohdin tässäkin blogissa, kuuluuko miehestä taas pian. Eipä kuulunut – ei ennen kuin viime viikolla.
Aikanaan seurasimme yhdessä kerrassaan loistavaa Silta-sarjaa. Kun kolmannen kauden jaksot tulivat ruutuun viime sunnuntaina, jonkinlainen nostalgia sai minussa vallan ja laitoin Vakitapaukselle ensimmäisen viestin vuoteen: "Vilkaisepa tänään TV1 klo 22." Vaihdoimme pari viestiä sarjasta, emme sen kummempaa. Pallo oli kuitenkin heitetty, kepillä kokeiltu jäätä. Arvelin, että Vakitapaus palaa asiaan, jos on vielä tavalla tai toisella kiinnostunut pitämään yhteyttä.
Oikeassa olin. Perjantaina puoli yhdeltätoista illalta sain viestin, joka koski sarjaa mutta kertoi jo ajoituksensa vuoksi myös jostakin aivan muusta. Pari tuntia myöhemmin olinkin jo matkalla miehen luokse. Yhdessäolo oli mukavaa ja yllättävänkin luontevaa. Tauko oli selvästi tehnyt hyvää.
Aamulla kävelimme merenrantaan, Vakitapaus tarjosi lohikeitot viihtyisässä pikkukahvilassa. Syyspäivä oli täydellinen ja auringonpaiste pakotti siristelemään silmiä ja löysäämään huivia. Olo oli seesteisen kepeä, hymyilin kadulla tuntemattomille. Lähtiessäni kotia kohti halasimme vielä ja totesimme, että oli mukava nähdä. Olikin.
Sen jälkeen emme ole olleet yhteydessä, enkä vielä tiedä, tulemmeko olemaankaan. En oikeastaan jaksa murehtia sitä sen kummemmin. Asiat etenevät, jos ovat edetäkseen. Omasta puolestani näkisin Vakitapausta mielelläni taas enemmänkin, mutta voi hyvin olla, että hänellä on nytkin käynnissä muita kuvioita ja jälleennäkeminen jää yksittäiseksi kerraksi. Katsotaan.
Viime viikko oli suhde-elämäni suhteen muutenkin poikkeuksellisen aktiivinen ja piti sisällään useampia kiinnostavia kohtaamisia.
Eräänä arki-iltana kävin kahvilla varsin mukavan miehen kanssa ja löysin hämmentäviä, melkeinpä uskomattomia yhteensattumia. Kaikesta päätellen hän on kuitenkin varattu, joten en lähde analysoimaan sen enempää – en siksikään, että monien mutkien kautta hän tietää blogistani ja saattaa jopa lukea tätä. Tapaaminen oli silti ilahduttava ja toivon, että törmäämme toistekin.
Vakitapauksen seurassa alkanut lauantaipäivä puolestaan huipentui vauhdikkaisiin jatkojuhliin, joissa oli paikalla moniakin tuttavia. Pikkutunteina huomasin törmääväni jatkuvasti varsin pidettyyn ja rehellisesti sanoen poikkeuksellisen komeaan herraan, joka on näyttäytynyt blogissani pari kertaa aikaisemminkin. En edelleenkään aio antaa hänelle sen kummempaa nimeä, sillä tällä jutulla ei lähtökohtaisesti ole juurikaan tekemistä tunteiden kanssa. Tulemme ihan mukavasti juttuun ja fyysinen yhteys toimii erinomaisesti, mutta ihastua en aio, tuskinpa hänkään.
Joka tapauksessa päädyimme illan kuluessa seisoskelemaan lähekkäin, ja jossain vaiheessa kädet hakeutuivat vaivihkaa yhteen, vaikka molemmat meistä puhuivat näennäisesti täysin eri tyypeille. Jonkin aikaa jatkoimme kiehtovaa peliä, kunnes touhuamme seurannut kaveri totesi lopulta suoraan: "No niin, lähtekäähän nyt panemaan."
Mies tuli luokseni, maksoi herrasmiehenä taksin. Ilta oli hyvä, ja niin oli aamukin. Jatkoa ei kuitenkaan tarvitse turhaan miettiä, sillä mies lähti luotani suoraan pakkaamaan ja vielä illaksi lentokentälle – edessään puolen vuoden työkomennus ulkomaille. Hieno tilaisuus ja upea juttu hänelle, minä jatkan elämääni eteenpäin kuten ennenkin.
Kokonaisuudessaan ilahduttava ja piristävä viikko. Uskoni ihaniin miehiin on taas palautunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti