Rakkaus löytyy, kun sitä vähiten etsii. Niin ne väittävät. Koskaan en ole siihen uskonut: pelkkä odottelu harvemmin tuo unelmien miestä kotiovelle. Tosielämässä kädet eivät kohtaa kaupan hyllyllä, ohikulkija ei auta keräämään kadulle kaatuneita ostoksia, puistossa kukaan ei tule kyselemään lukemani kirjan nimeä.
Jotenkin tässä on kuitenkin käynyt niin, että heti kun julistauduin omistautuvani seuraavina kuukausina vain opiskelulle, elämä toikin mukanaan aivan muuta. Juonipaljastus: olen siirtynyt yksiselitteisestä sinkkuudesta tapailun ihmeelliseen vaiheeseen.
Ennen kuin kerron uusimmista käänteistä enemmän, koen kuitenkin tarvetta koota yhteen syksyn treffisaldoa. Neljä nimeä, ennen kuin kuvioihin astui se, josta tahtoisin kiivaasti kertoa jo enemmänkin.
***
Deittikumppani numero 24: Fiksu islantilaismies
Alkusyksystä päätin viimein ryhdistäytyä Tinderin saralla ja olla kerrankin itse se, joka lähettää ensimmäisen viestin. Sehän kannatti: nopeasti olin sopinut treffit kivannäköisen ja fiksun oloisen islantilaismiehen kanssa. Netissä juteltavaa riitti – miehen huumorintaju oli juuri sitä sorttia, joka iskee minuun. Tapasimme keskustan pubissa, joimme oluet, juttelimme niitä näitä. Mies kehui aksenttiani brittiläiseksi, ja se jos mikä lämmittää aina sydäntäni hurjasti.
Mies oli akateeminen ja hyvää seuraa, ja kun hän pyysi minua mukaansa tanssiklubille, suostuin helposti. Kävi ilmi, että kyse ei ollut ihan mistä tahansa tanssi-iltamasta: listahittien sijasta paikalla soi sen sorttinen tekno, josta on mahdotonta päätellä, milloin yksi kappale alkaa ja toinen loppuu. Aluksi se vaati totuttelua, lopuksi oli mahdotonta pysyä paikoillaan. Tanssi vei mukanaan aivan kuten mies oli luvannutkin.
Pilkun aikaan lähdimme samalla bussilla, kutsuin miehen luokseni. Enemmänkin siksi, että se tuntui sopivan hetkeen kuin siksi, että olisin kokenut sen suurempaa yhteyttä välillämme. Myönnettävä se on: jos mies on hädin tuskin itseni pituinen ja täysin linnunluinen, se on minulle turn-off, vaikka kovasti haluaisin nousta moisen pinnallisuuden yläpuolelle. Tunne siitä, että olen miestä suurempi kaikilla mahdollisilla mittareilla katsoen, on ahdistava.
Tapasimme kuitenkin vielä toistamiseen, en tahtonut tyrmätä miestä täysin. Kaikesta huolimatta hän oli mukava, siitä ei päässyt mihinkään. Kävimme kahvilla ja katsomassa islantilaisen elokuvan, juttelimme niitä näitä, mutta jotenkin tuntui, että jotain jäi puuttumaan. Ei vetovoimaa, ei kerrassaan, enkä kokenut, että myöskään mies olisi ollut minusta juuri sen enempää kiinnostunut. Elokuvan jälkeen molemmat livahtivat omiin koteihinsa jonkin tekosyyn varjolla.
Myöhemmin mies kysäisi minua vielä uudestaan klubikeikalle tanssimaan. Ikävästi tehty minulta, tiedän – mutta en koskaan saanut vastattua. Siihen päättyi toistaiseksi ainoa kosketukseni maahan nimeltä Islanti.
***
Deittikumppani numero 25: Perusinsinööri vol. sata
Jotain tästä treffikumppanista kertonee se, että vaikka treffeistä ei kaiken laskutaitoni mukaan voi olla kahta kuukautta enempää, en muista miehestä juuri mitään. Vasta pitkästä suhteesta eronnut insinööri, jos oikein muistan – nimeäkään en enää osaisi heittää. Tapasimme pubissa, joimme pari olutta, juttelimme pari tuntia. Ei mitään pahaa sanottavaa, ihan kiva mies – mutta ei toisaalta mitään sellaista, mikä olisi laittanut sydämeni sykkyrälleen. Koska muistini pettää, katsotaanpa, millaisen analyysin annoin sinkkukerhomme WhatApp-ryhmään heti treffien jälkeen:
"Perustreffit peruskivan perusteekkarin kanssa, osa sata. Millonhan oppisin, että tää ei sit kuitenkaan oo mun juttu. :D Puhuin varmaan neljä kertaa enemmän kuin se. Aina kun selitin jotain niin se vastas vain "okei" eikä jatkanut keskustelua. Mun piti aina vain höpistä lisää. "Okei" on kyllä surkea vastaus! Ja kun lähdettiin eri suuntiin niin se kätteli mua uudestaan. :D En näe jatkoa. Mä en kestä treffejä joissa tuntuu että kaikki kortit on mulla, vähän aktiivisempaa otetta kyllä vaaditaan!"
Eipä tähän paljoa ole lisättävää. Totta tosiaan, tämä mies kätteli minua vielä toistamiseen, kun lähdimme eri suuntaan! Jos jotain olen treffikulttuurista oppinut niin tämän: ensimmäistä kertaa tavatessa kätellään (tai halataan), eri suuntiin lähtiessä halataan (tai pussataan, jos kaikki osuu kohdalleen). Toisen kättelyn antama viesti on yksiselitteinen: tämä oli sitten tässä.
Melkein viikko treffien jälkeen mies laittoi vielä viestiä perään. Jatkoa ei seurannut.
***
Deittikumppani numero 1: Rokkipojan paluu
Kaikista tämän syksyn kohtaamisista yllättävin oli reilu kuukausi sitten sattunut yhteentörmäys kaikkien aikojen ensimmäisen nettitreffituttavuuteni Rokkipojan kanssa. Hän otti minuun aikoinaan yhteyttä samana päivänä kun rekisteröidyin Suomi24 Treffeihin. Tapasimme, tulimme juttuun, tapailimme parin kuukauden ajan. Lopulta homma kuihtui kuitenkin kasaan, enkä sittemmin ollut kuullut miehestä kuin parin Facebook-tykkäyksen verran. Tänä syksynä satuimme kuitenkin samaan tapahtumaan. Minä huomasin hänet ensiksi, harkitsin hetken ja kävin moikkaamassa, vaihtamassa pari yleisluonteista sanaa. Jatkoin matkaani.
Kun illan lopussa olin narikassa hakemassa takkiani, huomasin miehenkin olevan lähdössä. Nyökkäsin ohimennen ja jatkoi bussiin. Kauaksi en ehtinyt, ennen kuin puhelimeen kilahti viesti: En tiedä, kuinka törkeen booty callin tässä tilanteessa voi pistää. Yllätyin, positiivisesti. Pidin edelleen miehestä, vaikka en enää osannutkaan kuvitella minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta. Toivotin hänet tervetulleeksi luokseni. Booty call oli varsin rehellisesti ilmaistu. Mies ei lopulta jäänyt edes yöksi vaan jatkoi vielä matkaa taksilla kotiinsa.
En tiennyt, kuulisinko miehestä enää uudelleen, enkä totta puhuen miettinyt asiaa sen kummemmin. Vuosia sitten olin niin ihastunut, että tapailun päättyessä voin päiväkausia huonosti ihan fyysisestikin. Nyt ajattelin, että ottaa yhteyttä, jos on ottaakseen.
Niin kävikin: pari viikkoa myöhemmin sain varsin suorasukaisen ehdotuksen, johon olisin toisessa tilanteessa mielelläni tarttunutkin. Noiden parin viikon aikana elämäni oli kuitenkin ehtinyt ottaa uuden käänteen, ja kerroin sen rehellisesti myös Rokkipojulle. Olen tavannut yhden tyypin. En hirveesti viitsi säätää nyt muiden kanssa.
***
Suomenruotsalaisherra
Kuten jo aikaisemmin taisin mainita, vanha tuttavani Suomenruotsalaisherra muuttaa vuodenvaihteessa toiselle puolelle Suomea. Jonkinlainen en gång till -ajatus siinä sitten heräsi. Tämä kohtaaminen on käyty läpi varsin nopeasti: bileet, alkoholi, aamuyön pikkutunnit, grillijono, taksijono, minun kämppäni.
Samoissa merkeissä tuskin enää tapaamme. Tack och adjö! Nyt molempien on aika mennä elämässään eteenpäin.
***
Ja sitten on vielä treffikumppanini numero 26, mies, jonka kainalosta olen herännyt viimeksi tänä aamuna. Hänestä riittääkin sen verran sanottavaa, että taidan palata asiaan erillisessä postauksessa.
Kutsuttakoon miestä kuitenkin Lääkäriksi.
Taidan olla ihastunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti