Mustia sukkia ja pieniä iloja

En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen mustasukkaisena tyyppinä. Suhteissani en ole epäillyt kumppaneideni luotettavuutta, vaatinut tarkkoja tilityksiä illanvietoista tai kyräillyt miehen kaverityttöjä. Eräällä eksälläni oli tapana käydä naispuolisen kaverinsa kanssa toisinaan kahdestaan saunassakin, enkä ollut asiasta moksiskaan – mikä tosin selittyi myös sillä, että tyttö seurusteli eksäni parhaan kaverin kanssa ja oli varsin läheinen myös minulle. Niin tai näin, suuremmalle mustasukkaisuudelle ei mielestäni ole suhteessa tarvetta niin kauan kuin kaikki on hyvin ja luottamus toiseen kunnossa.

Seurustelukumppaneistani en siis ole mustasukkainen. Vaan annahan olla, jos puhutaan jostakin entisestä säädöstä.  

Eilen juhlittiin taas pitkän kaavan mukaan. Illanvietossa oli mukana melkoinen liuta tuttaviani, heidän joukossaan myös on-off-ihastukseni Sijoittaja. Jo osallistujalistaa lukiessani erään naispuolisen henkilön nimi aiheutti minussa pientä levottomuutta, ja illan myötä kävi selväksi, ettei ollenkaan turhaan. Juhlat olivat hauskat, jatkot menevimmät pitkään aikaan. Tanssimme ja hengailimme baaritiskillä isolla porukalla, oli hauska nähdä pitkästä aikaa vanhoja tuttavia. Jatkuvasti huomioni kohdistui kuitenkin Sijoittajaan ja tähän tyttöön, joka käy tapahtumissa suhteellisen harvoin mutta on sitäkin pidetympi. Myönnän itsekin, että kyseessä on kaikin puolin sympaattinen ja ulospäinsuuntautunut tapaus. 

Silti en voinut mitään pettymykselle, joka kasvoi kasvamistaan, kun tajusin, että illalla olisi yksi ainut mahdollinen suunta. Pystyin ainoastaan seuraamaan sivusta, kuinka Sijoittaja ja tyttö tanssivat ja tilasivat juomia, kuinka koskettivat toisiaan ohimennen, kuinka Sijoittaja piti kättä tytön selällä ja kuinka molemmat etsivät loppuillasta yhdessä tuumin takkejaan. Ehdin poistua paikalta ennen heitä, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö näiden kahden matka jatkunut yöksi samaan osoitteeseen.

En onnekseni tehnyt mitään typerää, mutta tiedostan hyvin, että näytin epäilemättä säälittävältä tuijotellessani koko illan haikeana heidän peräänsä. Sijoittajalle ei varmasti ole mikään salaisuus, että olen häneen ihastunut, eikä minuakaan varsinaisesti yllätä, ettei tunne ole molemminpuolinen. Siihen nähden suhtautumiseni ja käytökseni on typerää ja lapsellista. En ymmärrä turhaa perässäroikkumista muilta, mutten silti pysty lopettamaan sitä itse. Ehkä eilisilta tulisi nähdä merkkinä: se on ohi, täysin ja kokonaan. Ei ole mitään järkeä pahoittaa jatkuvasti mieltään itsestäänselvyyksien vuoksi. Siispä höpinät Sijoittajasta jääköön nyt tähän, ellei jotain oikeasti mainitsemisen arvoista tapahdu. Ei tapahdu. 

Ei kuitenkaan niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: 

1. Huomenna on luvassa jälleen treffit, hieman poikkeuksellisesti OkCupidin kautta. Mies lähestyi minua niin hyvällä ja iskevällä viestillä, että suostuin treffeille käytännössä saman tien. Ainakin kuvan ja tekstin perusteella varsin varteenotettavan oloinen tapaus, katsotaan siis!

2. Toisaalla vietetyn syyslomaviikon jälkeen kurkistin tänään pitkästä aikaa postilaatikkoon ja löysin kortin Saksasta. Brittimiehen lähettämä onnittelukortti oli syötävän suloinen ja teksti ihastuttava. Erityisesti jälkikirjoitus "PS: :)" lämmitti sydäntäni hurjasti. Pelkkä tavallinen hymiö ilman muuta tekstiä on viesti, jonka hän lähetti minulle ensimmäisen tapaamisemme jälkeen ja jonka itse lähetin hänelle toisen tapaamisemme jälkeen. Minun korvissani se tarkoittaa paljon enemmän kuin voisi äkkiseltään luulla. Miksi Brittimies on minulle niin hirvittävän ihana että alan toivoa aivan liikoja? Epäreilua.

Olen tänä syksynä aloittanut uudestaan saksan opinnot. Ihan muuten vain, no reason. 

CC-kuvat täältä ja täältä.