Täydelliset treffit

Voi kyllä. :) Pitkästä aikaa olen taas täysin vakuuttunut siitä, että nettideittailu on kaikkea muuta kuin turha keksintö. Eiliset treffit tulivat ja menivät - ja ylittivät kaikki odotukseni. Etukäteen stressailin vähän kaikkea ja epäilin, onko meillä ylipäätään mitään yhteistä juteltavaa. Illan aikana kävi ilmi, että aika paljonkin. 

 

Tapasimme tosiaan astetta fiinimmässä paikassa, yllättävän sympaattisessa pienessä fine dining -ravintolassa, jossa ainoa ruokaa koskeva valinta oli, otetaanko maistelumenu pidemmän vai lyhyemmän kaavan kautta. Valitsimme pidemmän, ja hyvä niin.

Ruoka oli taivaallista, täysin valehtelematta parempaa kuin mikään mitä olen koskaan syönyt. Annoksia tuli eteen tasaisena virtana, kyytipoikana täydellisesti valittuja viinejä. En ole minkäänlainen viinituntija, mutta tuolla tavoin tarjoiltuna erot eri laatujen välillä todella huomasi: ensimmäistä kertaa ymmärsin aivan kunnolla, mitä tarkoittaa, että viini voi täydentää ruoan makua. Ruokalajeja tuli ja meni, niiden välissä leipiä ja pieniä suupaloja, keittiön tervehdyksiä. Jossain vaiheessa putosin pois laskuista, mutta annoksia oli vähintään kolmetoista, ehkä enemmänkin. Niin pieniä ja keveitä, että missään vaiheessa ei silti tullut ähky.

Vaikka etukäteen jännitin, onko pitkän kaavan ravintolaillallinen jotenkin liian jäykkä tapa tutustua, kävi ilmi, että se olikin varsin loistava idea. Alussa pienten suupalojen kanssa näprääminen antoi puheenaiheita ja tekemistä - loppuillasta annokset saattoivat pysyä edessä koskemattomina pitkäänkin, kun juteltavaa oli niin paljon ettei melkein syömään ehtinyt.

Ensivaikutelmani pojasta oli uraorientoitunut bisnesmies. Aivan väärässä en toki ollut, mutta nyt toisten treffien aikana ymmärsin, että se on lopulta ehkä juuri se, mitä oikeasti etsinkin. Monien edellisten deittien kohdalla minua on tietyllä tapaa harmittanut kunnianhimon puute: pojat ovat olleet kivoja, mutta on tuntunut, ettei heillä ole mitään suurempia suunnitelmia, ei erityistä osaamista tai kiinnostusta omaa opiskelualaa tai työtä kohtaan. Kun kuitenkin itse olen pohjimmiltani kohtalaisen kunnianhimoinen ja tavoitteellinen esimerkiksi opiskelujen suhteen, arvostan samanlaisia ominaisuuksia myös miehessä, ja tässä tapauksessa asiasta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä. Harvoin juttelen ihmisen kanssa, joka oikeasti on kanssani yhtä mieltä siitä, että "pelkkä" nelonen tentistä (asteikolla 1 - 5) on ihan hyvä syy uusia koko homma. Ei siksi, että kukaan ikinä numeroa katsoisi, vaan siksi, että voi itse tuntea osaavansa asian. 

 

Juttelimme toki edelleen paljon työstä ja opiskelusta, mutta emme vain siksi, että se on helppo aihe ventovieraan kanssa, vaan siksi, että meillä oli oikeastikin asiasta sanottavaa. Etukäteen olin vähän pelännyt, että pojan arvomaailma on kovin kova ja jyrkkä, mutta  jutellessa selvisi, että hänenkin jalkansa olivat ihan tukevasti maan pinnalla ja ajatukset eri asioista mieluummin keskellä kuin kummassakaan äärilaidassa. Totta on, että hänen maailmansa on toinen kuin minun: en itse oikein osaa kuvitella työpaikkaa, jossa etuihin kuuluvat taksimatkat toimistosta kotiin ja päivät voivat ihan hyvin venyä yöhön saakka. Silti tuntui, että ajatukset eivät ole liian kaukana omistani, terve maalaisjärki on pysynyt mukana. Poika sanoi, ettei aio ruveta pelaamaan golfia vain siksi että kaikki työkaverit tekevät niin ja että hän on kiinnostuneempi oluista kuin viineistä, vaikka jälkimmäisten tuntemus kuinka kuuluisi ammattietikettiin. 

 

Minä viihdyin, kaipa hänkin. Juttelimme aiemmista nettideittailukokemuksista, poliittisesta kannasta, siitä miten jälkiruoka muka on tarkoitus syödä haarukalla ja lusikalla. En edes onnistunut sotkemaan mitään päälleni! Kolmen tunnin ruokailun jälkeen huomasimme olevamme ainoat ihmiset koko ravintolassa ja rupesimme hiljalleen tekemään lähtöä. Poika maksoi laskun, jonka summaa en onnekseni nähnyt. 

Yö oli lämmin ja pimeä, puolikkaat viinilasit olivat nostaneet sopivasti mielialaa, olo oli kuplivan iloinen. Poikkesimme vielä pubiin yksille, otin poikkeuksellisesti olutta ja jopa tykkäsin siitä. Jossain vaiheessa totesimme kaksi asiaa: kello olisi pian kaksi, ja poika asui vain parinsadan metrin päässä. 

Kämppä oli kaunis ja siisti kuin mikä, vaikka poika kuinka yritti pahoitella epäjärjestystä. Vielä aamullakin mieli oli hyvä. Puhuimme tapaavamme vielä uudelleen, eikä minulla ole mitään syytä uskoa, etteikö niin kävisi. 

Taidan taas olla ihastunut.

Kuvat: We Heart It