Neljäs deittini: potentiaalinen pyöräilijäpoika

Koen suurta tarvetta päivittää bloginikin ajan tasalle deittitilanteestani, joten yritän nyt tsempata itseäni ja saada tähänastiset treffikokemukseni postauksiksi asti. Tällä kertaa vuorossa siis neljäs deittikumppanini.

Tästä nimenomaisesta tapauksesta minun on ensimmäisen lisäksi vaikeinta kirjoittaa. Ei siksi, että tyyppi olisi ollut jotenkin kauhea tai inhottava, vaan siksi, että minä hölmö taisin ihan oikeasti mennä vähän ihastumaan. 

Jo alkuedellytykset kuulostivat lupaavilta: pyöräilyä harrastava, musiikkimaailmassa pyörivä, maailmaa nähnyt mies, joka opiskeli käytännössä samaa kuin minäkin. Ensimmäiselle tapaamiselle en oikeastaan laittanut kovinkaan paljon odotuksia - en yleensä osaa jännittää treffejä mitenkään sen ihmeemmin etukäteen. Vaikka odotukset olisivat kuitenkin olleet korkeallakin, ne olisivat joka tapauksessa ylittyneet kirkkaasti. Yhdet lasilliset kesäisellä ulkoterassilla kestivätkin sitten reippaasti päälle neljä tuntia, niin paljon juteltavaa tuntui riittävän. Ulkonäkökin täsmäsi: poika oli söpö täsmälleen sillä tapaa, josta kaikista eniten pidän. Pitkästä aikaa treffit tuntuivat ihan oikeasti treffeiltä, eivät pelkästään satunnaisten kavereiden kohtaamiselta tai rennolta työhaastattelulta. Kipinöitä oli ilmassa, hymyilytti ja nauratti, juttu poukkoili siellä täällä ilman väkinäisiä kysymyksiä tai kiusallista hiljaisuutta.

Molemmat olivat samaa mieltä siitä, että toinen tapaaminen on syytä sopia. Leijuin kotiin hymy huulilla. 

Tapasimme uudestaan jo parin päivän päästä. Tällä kertaa paikka oli hieman huonommin valittu: sinänsä mukava ulkoilmakahvila ei ollutkaan niin mukava, kun sää viileni ja merituuli yllätti. Samalla tavoin tuntuivat viilenevän myös ensimmäisillä treffeillä valloilleen päässeet kipinät. Aiemmalla kerralla puhuttavaa olisi ollut vaikka kuinka - tällä kertaa sanottava alkoi hiipua jo kahden tunnin kohdalla. Siitä huolimatta olin vielä itse varsin innokas tapaamaan uudelleen ja sanoinkin sen ääneen. Toinen osapuoli myötäili, mutta en voinut olla huomaamatta, että vastaus jäi hieman epämääräiseksi. 

Sitten lähdin muihin maisemiin pariksi viikoksi. Pidimme yhteyttä yksityisviesteillä, mutta emme mitenkään ahkerasti emmekä syvällisesti.

Kun palasin takaisin, ehdotin tapaamista. Pyöräilijäpoika ilmoitti soittavansa minulle. Jo tässä vaiheessa aavistin varmuudella, mitä tuleman pitää. Oikeassa olin. Puhelun sisältö oli: olet kiva, mutta nyt ei vain ole sellainen fiilis että tämä jatkuisi sen pidemmälle.

Tietysti olin pettynyt. Kuten ehkä jossain välissä jo sanoin, olen kohtalaisen nopea tyttö ihastumaan silloin kun juttu luistaa ja olemus iskee, ja jo toisien treffien jälkeen olin jos nyt en suunnittelemassa häitä niin ainakin miettimässä, millaista olisi viettää enemmänkin aikaa yhdessä. Tulin itse siihen tulokseen, että varsin kivaa - mutta jos toisella ei vain syty samat fiilikset, minkäs teet. En ole mikään perässäroikkuja: yksi "ei" riittää vallan hyvin, olen valmis jatkamaan sen jälkeen elämääni eteenpäin.

Puhelun aikana itketti vähän, vaikka yritinkin pitää ääneni tasaisena. Jälkeenpäin tein sen mitä ennenkin: sovin uudet treffit ja yritin unohtaa koko jutun.

Ei siis tulosta tälläkään kertaa, mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin: jälleen sain varmistuksen siitä, että netissä ihan todella pyörii sellaisiakin miehiä, joiden kanssa voisin vakavasti harkita muutakin kuin pelkkää kaveruutta. Enää ei puutu muuta kuin se, että tällaisella miehellä olisi itselläänkin samat ajatukset. 

Sitä odotellessa.

Kuvat: We Heart It