keskiviikko 21. elokuuta 2013

Minä, nettideittaaja?


Tilanne on lyhyesti tämä: olen nettideittaaja ja haluan puntaroida asiaa muutenkin kuin omassa päässäni. Niinpä päätin perustaa blogin, jossa pohdin nettideittailua, nettideittailijoita ja muuta ilmiön ympäriltä ja vierestä. Samalla selvitän vastausta olennaisimpaan kysymykseen: voiko internetin ihmemaailmasta ihan tosiaan löytyä se oikea?


Miten tähän oikein päädyttiin? Vielä puoli vuotta sitten en luultavasti olisi uskonut, jos joku olisi väittänyt, että ryhdyn hakemaan seuraa netistä. Olen uskoakseni ihan kivannäköinen, menevä ja sosiaalinen opiskelijatyttö, ihmisiä on ympärillä ja elämä on muutenkin aika mukavasti kunnossa. Juhlia ja illanviettoja riittää tuon tuostakin, ja vaikka olen sinkkuna jo hetken verran ollut, seuraa on kyllä halutessa löytynyt muualtakin kuin baarilattialta aamuyön tunteina.
 
Silti sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Tapailut eivät ole johtaneet sen vakavampaan; kenenkään kanssa ajatukset eivät ole loksahtaneet niin saumattomasti yksiin että se olisi johtanut sen suurempaan sitoutumiseen. Kuviot ovat vaihtuneet välillä varsin tiheästikin, ja silti tilanne on pysynyt samana: sinkkuna ollaan, edelleen.
 
Ehkä se oli teeveessä pyörivä Eliittikumppanin mainos, ehkä erään tuttavani maininta siitä, että hänen kaverinsa oli menossa treffeille netissä tapaamansa tyypin kanssa. Niin tai näin, yhtenä päivänä sain vain äkkiä päähäni, että nyt on aika tehdä ilmoitus deittisivustolle ja suunnata katseet uusiin ihmisiin. Tuumasta toimeen: pian oli profiiliteksti kasassa, sopiva kuva valittu, kriteerit asetettu kohdalleen. Klik vain, ja äkkiä huomasin saavani yhteydenottoja enemmän kuin olin arvannutkaan. Eikä edes miltään vanhoilta ukoilta, seksiseuraa etsiviltä huijareilta tai epäsosiaalisilta mammanpojilta, vaan ihan tavallisilta, mukavilta, mielenkiintoisilta miehiltä. Sen jälkeen paluuta ei ollut.
 

Miksi sitten päätin aloittaa blogin? Ensinnäkin: siihen nähden että nettideittailua kaikesta päätellen harrastaa reilusti päälle satatuhatta suomalaista (tämän verran käyttäjiä on jo pelkästään Suomi24-treffisivustolla), tietoa ja kokemuksia löytyy netistä yllättävän vähän. Kun itse päätin deittimaailmaan sukeltaa, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä olisi paras sivusto, millainen hyvä profiili, mikä yleinen deittietiketti. Suomi24-sivuston keskustelupalsta on toki varsin aktiivinen, mutta myös jokseenkin masentava paikka: keskusteluissa suurimmassa äänessä tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän katkeroituneet, vastakkaiseen sukupuoleen oudon vihamielisesti suhtautuvat ihmiset, joilla ei ole nettideittailusta eikä tapaamistaan ihmisistä oikein mitään hyvää sanottavaa.


Silti toisenlaisiakin tarinoita kaikesta päätellen on: ihmiset voivat ihan oikeastikin löytää kumppaninsa netistä. Aihe vilahtelee silloin tällöin tiedotusvälineissä, ja muutamaan nettideittailua käsittelevään blogiinkin olen törmännyt. Tämän blogin myötä tahdon kuitenkin tuoda esiin vielä yhden näkökulman lisää.
 
Toinen syy on ihan henkilökohtainen: nettideittailu ihan tosissaan kiinnostaa minua ilmiönä, ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että minulla olisi aiheesta paljonkin sanottavaa. En silti ole liikkeellä vain tutkimusmielessä. En minä deittisivustolle mitenkään vahingossa ole päätynyt, enkä ole pelkästään katselemassa meininkiä vaan ihan vakavissani etsimässä ihanaa miestä elämääni.


Millaisia aiheita blogi käsittelee? Tähän en vielä itsekään osaa vastata tyhjentävästi, mutta tarkoitus olisi rakentaa jonkinlainen kuva siitä, mitä nettideittailun maailma pitää sisällään ja kuinka siellä tulee toimeen. Aion puhua mielenkiintoisen profiilitekstin luomisesta, sopivan kuvan valinnasta, ikärajojen määrittelystä ja vaikkapa siitä, millä tavoin kiinnostavaa ihmistä kannattaa lähestyä ja mitä treffeiltä voi odottaa. Näkökulma on tietysti itsekkäästi ihan vain minun: en väitä tietäväni nettideittailusta yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan sitä kokeillut, eikä ole olemassa vain yhtä tapaa rakentaa kiva profiili tai pyytää ekoille treffeille. En myöskään osaa sanoa, millainen on miessukupuolen, toisella puolella Suomea asuvan tyypin tai ihan vain edes naapurini kokemus seuranhakupalstoista. Mielelläni kuulisinkin siis myös muita kokemuksia ja mielipiteitä aiheen tiimoilta - kommenttilaatikko on auki!
 
Samalla kerron myös omakohtaisista kokemuksistani, käymistäni treffeistä, tapaamistani tyypeistä. En mene henkilökohtaisuuksiin eikä tarkoituksena missään tapauksessa ole nostaa ihmisiä tunnistettavasti esille, mutta omien sattumusten kautta aiheesta on mielenkiintoisempaa puhua. Kuka tietää, vaikka etsintä vielä jokin päivä tuottaisikin tulosta!
 
Tässä vaiheessa voisin ehkä vielä mainita, että omat käsitykseni perustuvat ennen kaikkea jo yllä mainittuun Suomi24 Treffit -sivustoon. Maksullisista deittipalveluista minulla ei ole mitään käsitystä - on siis ihan todennäköistä, että se, mitä itse väitän, ei pädekään monen muun kohdalla.
Tervetuloa seuraamaan nettideittipäiväkirjaani! :)
 

Kuvat: We Heart It

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti