Ensimmäinen deittini: rokkipoju

Jotta voisin kertoa siitä, missä deittirintamalla mennään nyt, koen tarpeelliseksi kertoa ensin siitä, missä siellä on menty aiemmin. Niinpä ajattelin omistaa muutaman postauksen verran tilaa aiemmille treffituttavuuksilleni. 

Parasta lähteä liikkeelle ihan alusta. Ensimmäinen deittituttavani kulkekoon nimellä rokkipoju, kuten eräs kaverini hänet kertomani perusteella nimesi. Oikeastaan ulkoinen olemus muistutti pikemminkin skeittipoikaa, mutta bändissä soittaminen oikeuttakoon nimen. 

Kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin, sain siis heti ensimmäisenä nettideittailupäivänäni mielenkiintoisen yhteydenoton. Siinä missä moni muu tyytyi kyselemään kuulumisiani tai kertomaan itsestään kahdella rivillä, tämä tyyppi vastasi pitkään profiilikuvaukseeni pitkällä aloitusviestillä, jossa kertoi itsestään varsin mielenkiintoisesti ja värikkäästi. Oikeastaan hän ei edes kysynyt mitään - toivoi vain, että ottaisin yhteyttä takaisin. Minä otin, ja siitä lähti liikkeelle pitkien, varsin nokkelien ja ilahduttavien viestien ketju. Tapaamista poika ehdotti, ennen kuin olin ehtinyt nettideittailla vuorokauttakaan, ja tietysti suostuin. Kaikki vaikutti hyvältä: kiinnostava, kiehtova työpaikka, kiva kuva, mielenkiintoisia vapaa-ajan harrastuksia ja positiivinen, ennakkoluuloton elämänasenne.

Tapasimme arki-iltana mukavassa baarissa, ja juttu luisti heti alkuun siinä määrin että yhdet juomat vaihtuivat toisiin ja kolmansiinkin. Vaikutelma oli täsmälleen sama, jonka olin viestienkin kautta saanut. Emme kyselleet harrastuksista tai perheenjäsenistä, emme lomakokemuksista ja koulumuistoista. Sen sijaan keskustelimme ihan oikeasti, väittelimme politiikastakin. Lähtiessä poika totesi, että en minä nyt ihan hullu ole. Sovimme seuraavan tapaamisen. 

Puoltatoista viikkoa myöhemmin rokkipoju järjesti kotonaan bileet, joihin minäkin sain kutsun. Kun muut lähtivät jatkoille, minä jäin. Poika kutsui niitä elämänsä parhaiksi toisiksi treffeiksi. Aamulla kuljin kotiin hymy korvissa. 

Sen jälkeen tapailimme viikoittain. Pari kertaa poika kävi minun luonani, useimmiten minä hänen. Kävimme syömässä, vierailimme pojan työpaikan juhlissa ja vietimme iltapäiviä ja iltoja pojan kämpässä. Jossain vaiheessa juttu kuitenkin pysähtyi paikoilleen. Yhtäkkiä huomasin, että kaikki tapaamiset sujuivat samalla kaavalla - emme tehneet mitään uutta tai käyneet uusissa paikoissa, vaikka kesä oli kauneimmillaan. Mikä pahempaa, minä aloin olla se, joka otti yhteyttä useammin. Tapasimme enimmäkseen kerran viikossa, vaikkei ollut mitään suoranaista estettä sille, ettemmekö olisi voineet nähdä useamminkin. 

Jossain vaiheessa olin piilottanut oman profiilini deittisivustolta, mutta huomasin, että rokkipoju ei ollut tehnyt samoin ja kun kysyin asiasta, selvisi, ettei hän ollut aikeissakaan tehdä niin. 

Lopulta tein omat johtopäätökseni, otin mukaani pojalta lainaamani kirjan ja kysyin, onko nyt tosiaan niin, ettei innostusta kuitenkaan ole sen suurempaan. Vastaus oli myöntävä. Poika ei kuulemma ollut sitoutumistyyppiä, ei ollut seurustellut sen kummemmin vuosikausiin eikä edes kaivannut suhdetta elämäänsä. Ei ainakaan minun kanssani, päättelin.

En ollut millään lailla yllättynyt, mutta pettynyt silti: vaikka juttu ei ollutkaan osoittanut pitkään aikaan edistymisen merkkejä, poika oli niin mahtava tyyppi, että olisin silti halunnut uskoa johonkin suurempaan. Samalla olin vihainen. Kun kuitenkin jo alkumetreiltä asti ilmaisin profiilissani, että etsin nimenomaan vakavampaa suhdetta, olisi ollut reilua ja rehellistä kertoa jo aiemmin, ettei toisella osapuolella ollutkaan sellaiseen sen suurempia haluja. Minä ihastuin ihastumistani aivan turhaan.

Yhden illan itkin, sitten pistin taas profiilini näytille ja sovin vielä saman viikon aikana parit uudet treffit. 

Kaikesta huolimatta jutusta jäi positiivinen fiilis, ja olen iloinen, että tapasimme. Pidän edelleen rokkipojua loistavana tyyppinä, ja voisin ainakin kuvitella, että jos joskus törmäämme kaupungilla, olisi jopa ihan mukavaa vaihtaa pari sanaa. Ainakin vakuutuin siitä, että nettideittimaailmassa ihan oikeasti piilee loistavia tyyppejä. 

Yksi ongelma tosin on: ensimmäinen deittini asetti riman niin korkealle, että toistaiseksi kukaan muu ei vielä ole pystynyt sitä ylittämään.

Ainakin yhden asian opin. Jos toinen ei tosissaan kiinnosta seurustelumielessä, on parempi ilmoittaa se heti alussa kuin venyttää juttua väkisin. Mitä pidemmin tapailu jatkuu, sitä kipeämmin sen päättyminen sattuu.