Ympäri mennään

Vanha suola janottaa. Totta joka sana, tuli huomattua viikonloppuna.

Oikeita eksiäni, siis entisiä seurustelukumppaneitani, en kaipaa edes hetkittäin. Eroilla on ollut syynsä, enkä ole unohtanut niitä. Asia erikseen ovat kuitenkin ihmiset, jotka ovat käväisseet elämässäni nopeammin - entiset treffituttavuudet ja jatkoseuralaiset saattavat edelleen palata kuvioihin silloin kuin sitä vähiten odottaa.

Niin ainakin tänä viikonloppuna. Lauantaina vietettiin vuoden viimeisiä isompia juhlia, ja odotukset illalle olivat korkealla. Kollega ei toiveistani huolimatta ilmestynyt paikalle, mutta Sijoittaja ja Vakitapaus ilmestyivät. Heidänkään kanssaan en kuitenkaan lopulta ehtinyt juuri jutella, sillä jatkoille saapui myös eräs suomenruotsalainen herrasmies, jota tapailin epäsäännöllisen säännöllisesti noin vuosi sitten. Hauska, suloinen, kaikin puolin sympaattinen ja puoleensavetävä tyyppi, ainakin jos minulta kysytään. Nallekarhumainen hänkin, nyt kun asiaa mietin.

Kovin vakavaksi juttu ei koskaan edennyt - lähinnä siihen pisteeseen, että tapanamme oli lähteä juhlista samaan osoitteeseen ja ihmiset tiesivät sen. Muuten näimme varsin harvoin, eikä minkäänlaisesta sitoutumisesta voi puhua. Emme päässeet keskusteluissa kovinkaan syvälle tasolle, ja jossain vaiheessa juttu jäi paikalleen. Silti ehdin ihastua. 

Tapailu päättyi, kun samainen herra ilmaisi eräiden juhlien jälkeen, että tahtoo jatkaa kotiin mieluummin yksin. Hetken aikaan olin hieman hajalla, vaikka loppu olikin ollut aavistettavissa jo pitkään. 

Silläkin uhalla, että tämä alkaa kohta kuulostaa Salkkareilta, paljastan: Suomenruotsalaisherra asuu yläkerrassani. Muutenkin liikumme jonkin verran samoissa piireissä, joten vaikka juttu päättyi, emme pystyneet välttelemäänkään toisiamme.
 

Parin ensimmäisen kuukauden ajan kohtaamiset olivat hieman vaivaannuttavia. Törmäsimme kuitenkin jatkuvasti, ja jossain vaiheessa aloimme taas vaihtaa pari sanaa, kysellä kuulumisia kun toinen tuli rappukäytävässä vastaan.

Nyt syksyn aikana juttelu on käynyt entistä luontevammaksi, ja juhlissa olemme muutamaan kertaan keskustelleet pidemminkin. Viimeksi pari viikkoa sitten iloitsin kaverilleni, kuinka mukavaa on, että pystymme taas olemaan ihan luontevasti kavereita. 

Kavereita, niinpä niin. Lauantaina unohduimme jälleen juttelemaan pitemmäksi aikaa. Istuin pöydänreunalla ja Suomenruotsalaisherra seisoskeli edessäni, melkoisen lähellä näin jälkeenpäin ajatellen. Muistikuvat ovat aavistuksen verran utuiset, mutta jossain vaiheessa taisimme kumpikin tajuta, että emme edelleenkään pidä toisiamme ihan pelkkinä kavereina. 

Taksi vei samaan osoitteeseen, sain yökutsun yläkertaan. Aamulla Suomenruotsalaisherra laittoi minulle kunnon aamupalaa, croissanttia ja kaikkea. Olin yllättynyt ja yllättävän onnellinen illan ja yön käänteistä. Kumpaakaan ei tuntunut millään lailla harmittavan.

En edelleenkään laita toiveitani siihen, että tästä jotain elämää suurempaa kehkeytyisi, mutta en myöskään pistäisi pahakseni, jos päädyn yläkertaan vielä uudemmankin kerran. 

Nähtäväksi jää. Joulun lähestyessä kuviot hiljenevät, ja ainakaan ennen uuttavuotta tiedossa tuskin on kovinkaan paljon uusia käänteitä. Ihan kivakin niin - välillä tekee hyvää vain olla ja rauhoittua, viettää aikaa perheen ja ystävien parissa ilman sen suurempaa draamaa. 

Jollain tapaa minua jaksaa huvittaa, että koko loppusyksynä en oikeastaan ole löytänyt ketään uutta - ainoastaan vanhat tuttavuudet ovat yksi kerrallaan palanneet uudelleen elämääni. Ympäri mennään, yhteen tullaan.


CC-kuvat täältä ja täältä.

Kolmastoista deittini: leppoisa nallekarhu

Aikaisemmin totesin, että deittipalstoilla on jälleen tullut vastaan muutama kiinnostavan oloinen tapaus. Yhden kanssa saimmekin sovittua eiliseksi pikaiset treffit.
 

Aivan suoralta kädeltä en välttämättä olisi veikannut, että mies on juuri minun tyyppiäni. Kyseessä oli hieman vanhempi, tekniikan alan töitä tekevä insinööri. Ulkomuoto ihan hyvällä tavalla nallekarhumainen, olemus jollain tapaa kypsempi kuin monen aikaisemman samaa ikäluokkaa edustaneen treffituttavuuden. Rennon ja reilun oloinen kaveri.
 

Miehen tapa kirjoittaa viestejä oli varsin tiivis, eikä hän paljastanut elämästään etukäteen oikeastaan kovinkaan paljon. Jollain tapaa kirjoitustyyli oli kuitenkin harkittu ja veikeä, selvästi joukosta erottuva. Ennakkofiilikseni oli positiivisen puolella, ja ilokseni huomasin, että sisälukutaitoni on edelleen kunnossa: treffikumppani paljastui varsin sympaattiseksi ja hauskaksi mieheksi.
 

Tapasimme suoraan töiden jälkeen keskustassa yksien merkeissä. Jo pitkän aikaa olen valitellut, että treffit kuluvat yleensä aika saman kaavan mukaan, työ- tai opiskeluasioista puhuessa. Ei kuitenkaan tällä kertaa! Toki kävimme hieman läpi elämän pääkuvioita, mutta fiilis oli selvästi keskustelevampi kuin monilla aiemmilla treffeillä - vain ehkä kahden tai kolmen tyypin kanssa juttelu on sujunut heti ensimmäisellä tapaamisella yhtä luontevasti kuin nyt. Puheenaiheet eivät jääneet tarkasti mieleen, mutta juttelimme muun muassa mökkeilystä ja murteista, joulunvietosta ja perheistä. Muistan nauraneeni ja muistan toisen osapuolen nauraneen. Minulla oli oikeasti hauskaa, ei ainoastaan ihan mukavaa. Uskallan väittää, että nämä olivat parhaat treffini sitten alkusyksyn gourmet-illallisen.
 

 Molemmilla oli vielä loppuillaksi ohjelmaa, joten yhdet jäivät tällä kertaa yksiin, mutta reipas tunti meni niin vikkelästi, että pitempäänkin olisimme varmasti viihtyneet.
 

Hyvästellessämme mies totesi muitta mutkitta, että "eiköhän vielä nähdä", eikä se ollut varsinaisesti edes kysymys. Olin samaa mieltä. Jollain tapaa taidan tykätä tuollaisesta välittömyydestä: jos molemmilla selvästi on kivaa, mitäpä sitä sen kummemmin jahkailemaan.
 

Miehelläkin taisi olla ihan hyvät fiilikset, sillä illalla sain vielä tekstarin. Ei mitään sen ihmeellisempää, sanoi vain että vaikutin kivalta tytöltä ja toivotteli hyviä öitä. Hymyilytti kuitenkin heti. Näin toimii herrasmies.
 

Sinkkukerholtakin tuli heti positiivista palautetta. "On kyllä siisteintä oikeesti että jollakin nettideittailu toimii noin hienosti. Sä oot jotenki upeesti masteroinu sen", yksi kaverini totesi. Ehkä niin - kolmestatoista tavatusta tyypistä täydet kolmetoista on ollut kaikin puolin mukavia miehiä, vaikka kaikki eivät olekaan sytyttäneet enemmän kuin kaverina. Tietysti se yksi oikea on vielä löytämättä - masteroinnista voi ehkä puhua vasta sen jälkeen.
 

Yritämme tavata vielä ennen joululomia. Eiköhän aikaa sen verran löydy. First things first.
 

 

Muista kuvioista sen verran, että Vakitapaus on ollut tavallista hiljaisempi eikä ottanut minuun minkäänlaista yhteyttä koko viikonloppuna - harvinaista jo sinänsä. Vähän jo aloin epäillä, että koko homma on hiipumassa, mutta pitäisi vain muistaa, että on meillä aiemminkin ollut kausia jolloin näemme vähän harvemmin, eikä mikään ole silti muuttunut. Eilen sain taas viestin tutusta numerosta, otin glögikutsun vastaan. Joulukukkani kukkii jo komeasti.
 

PS. Hah, sisäisiä ristiriitoja havaittu! Blogini kuvauksessa totean varsin selkeästi, etten syty "nallekarhuille"! Mutta taidan tarkoittaa sillä ennemminkin sitä, että en syty tyypeille, jotka kuvailevat itse itseään sillä sanalla. Noin yleensä ottaen nalleissa ei toki ole mitään vikaa.

CC-kuvat täältä ja täältä.

Välitilassa

Miesrintamalta ei mitään uutta. 

Vakitapauksen suhteen huomasin pari päivää sitten kummallisen jutun. Emme olleet nähneet perjantain jälkeen, siis viiteen päivään. Se tuntui yllättävän pitkältä ajalta. Kun sitten taas tapasimme, juttua olisi tullut vaikka kuinka, koko viikon edestä. Olen jollain hassulla tavalla alkanut tottua Vakitapauksen läsnäoloon - ruvennut luottamaan siihen, että on ihminen, jolle voin säännöllisesti päivittää arjen pieniä kuulumisia. Tarvitsen häntä, ihan vain ystävänä ja juttukaverinakin. 

Tajusin myös, että jos jompikumpi meistä alkaa mihinkään vakavampaan, päivärytmini muuttuvat aika paljonkin. Niin käy oikeastaan joka tapauksessa, sillä Vakitapaus muuttaa pois talosta ennemmin tai myöhemmin. Vaikka olen koko ajan tiedostanut, ettei tämä voi jatkua näin ikuisuuksiin, ajatus siitä, ettei Vakitapaus enää jonain päivänä olekaan vakitapaus, on yllättävän kurja.

Olen viime aikoina alkanut nähdä unia Vakitapauksesta muiden tyttöjen kanssa. Tiedän kyllä, että hänellä on muitakin kuvioita, ihan kuten itsellänikin. Pääasiassa kuvittelen olevani asian kanssa ihan sinut, mutta unet kertovat kyllä muusta - jossain sisimmässäni asia taitaa kuitenkin vaivata minua. Olen mustasukkainen, vaikkei minulla oikeastaan olisi syytä eikä oikeutta olla. Viimeksi viikko sitten Vakitapaus oli avautunut kaverilleni eräästä tutusta tytöstä, jonka seuraan oli kuulemma joku yö päätynyt. Tänään juttelin kyseisen kaverin kanssa parkkipaikalla pitkään miehistä ja elämästä, ja kuinka ollakaan, Vakitapaus sattui kävelemään juuri samaan aikaan ohi. Moikkaus oli varsin jäätävä. Vakitapaus aavisti takuulla, että tieto tytöstä oli kulkenut eteenpäin minullekin.

En tiedä. Kaikki pyörii paikallaan. 

Eilen vietin iltaa jälleen juhlatunnelmissa. Eräs puolituttu herra piti varsin ansiokkaasti seuraa, hauskuutti, tarjosi shotteja jotka jälkeenpäin ajatellen olisin kyllä voinut jättää väliinkin. Ei kuitenkaan mitään kaveruutta kummempaa, ainakaan omalta osaltani: tyyppi on pari vuotta itseäni nuorempi ja kaiken lisäksi eksäni kaveri. Mukavaa seuraa, joka tapauksessa.

Samalla tutustuin toiseenkiin tyyppiin, jonka kanssa juttelu sujui vähintäänkin mukavasti. Illan kuluessa pyörimme jatkuvasti yhdessä, tanssimme, juttelimme, nauroimme. Kiinnostavan oloinen tapaus, ihan hyvännäköinenkin. Vastoin parempaa tietoa olisin ehkä väittänyt, että hän yritti aivan selvästi iskeä minua. 

Paremman tiedon sain puolivälissä iltaa: herra on kuulemma kihloissa, vaikka sormusta ei sormessa näkynytkään. Sepä siitä sitten. 

Loppuillasta shotit alkoivat tuntua siinä määrin, että minusta ei joka tapauksessa olisi ollut yöseuraksi yhtään kellekään. Kaverini piti huolta, istui vieressä, huolehti että pääsen turvassa kotiin. Kihlattukin oli kuulemma yrittänyt jatkuvasti tulla avukseni, mutta kaverini oli häätänyt hänet pois. Ehkä parempi niin.

Ihme haahuilua.

CC-kuvat täältä ja täältä.

Kahdestoista deittini: peruskiva taloustyyppi

Perjantaina kävin kuin kävinkin pitkästä aikaa nettideiteillä. Tarina jää tällä kertaa aika lyhyeksi: ei mitään sellaista kerrottavaa, mitä en jostain edellisestä deitistä olisi jo sanonut.

Netissä keskustelu oli varsin sujuvaa ja ajatukset menivät hyvin yksiin. Sen suurempaa flirttailua ja leikinlaskua ei kuitenkaan ollut - ei netissä, ei oikealla tapaamisella. Kävimme kahvilla ja sitten vielä yksillä, juttelimme pari tuntia niitä näitä. En kunnolla edes muista, mitä - lähinnä kai töistä ja opiskelusta, jälleen kerran. 

Tyyppi oli kaikin puolin mukavan oloinen, tavallinen työssäkäyvä talousalan ihminen, mutta mitään erityisempää keskusteluyhteyttä ei oikein löytynyt. Siinä missä muutamat aikaisemmat treffit ovat venyneet helposti kolmen tai neljänkin tunnin mittaisiksi, näin ei millään tapaa meinannut nyt käydä. Välissä hiljaisuuksia, piti erikseen miettiä mitä seuraavaksi sanoisi. 

Lähtiessä totesin, että oli kiva tavata. Kumpikaan ei puhunut mitään mahdollisesta seuraavasta tapaamisesta, enkä usko, että pidämme enää yhteyttä. Maagista "kemiaa" ei oikein löytynyt, vaikka tyyppi itsessään olikin ihan kiva. Kuten sanottua, "ihan kiva" ei näissä hommissa kuitenkaan riitä vielä kovinkaan pitkälle. Luulen, että toisen osapuolen fiilikset olivat jokseenkin samat - hän ei ainakaan vaikuttanut mitenkään erityisen innokkaalta tai ihastuneelta, ei siltä että laittaisi myöhemmin viestiä perään ja toivoisi toista tapaamista. 

No, kokemusta rikkaampaana jälleen. Yrittänyttä ei laiteta.

 

 

Eilen olimme isommalla kaveriporukalla liikenteessä baarissa, pitkästä aikaa. Iskusuunnitelmien toteutus jäi varsin vaatimattomaksi meidän kaikkien osalta, mutta ei se oikeastaan haitannut juurikaan. En ole koskaan kokenut, että seuranhaku baarista olisi erityisemmin oma juttuni - mieluummin tutustun ihmisiin opiskelijakuvioiden, netin tai omien tuttavieni kautta.

 

Baariseuraa ei löytynyt - ei sillä, että olisin sellaista oikeastaan hirveästi etsinytkään. Sen sijaan kotiin tullessani sainkin vielä viestin kovin tutusta numerosta ja päädyin Vakitapauksen luo. Toista yötä peräkkäin, itse asiassa. Juuri eilen vakuutin taas itselleni, ettei jutussa oikeastaan ole mitään järkeä, mutta täytyy myöntää, että yöllä olin vain ja ainoastaan ilahtunut kutsusta.

 

Iltaa ilahduttivat myös Brittimiehen viestit, baarissa hänkin. "I have a really cool idea. You. Come here."

 

Tällä viikolla kommunikaatiomme on ottanut uudenlaisen askeleen eteenpäin: ääniviestit! Niitä lähettelimme eräänä yönä toisillemme varsin ahkerasti. Aluksi tuntui vähän hölmöltä nauhoittaa omaa englanninkielistä puhetta, mutta paluuviestit olivat niin hauskoja, että hölmöys unohtui pian. Oli uskomattoman kivaa kuulla pitkästä aikaa Brittimiehen ääntä. Ja brittiaksenttia. Oi. Oijoi.

Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.

Vertaistuen voimin

Vaikka sitä oikeaa ei ole ahkerasta etsinnästä huolimatta löytynyt, koko sinkkuelämäni aikana en ole kokenut itseäni yksinäiseksi - en todella, vaikka täällä saatankin välillä niitä näitä nurista. Kiitos siitä kuuluu ystävilleni ja kavereilleni. Aina on joku, jonka kanssa lähteä yksille, mennä kahville tai jutella niitä näitä ihan muuten vain. On biletysseuraa, krapulapitsaseuraa, iltateeseuraa ja lounasseuraa - ihan sellaista seuraa, mitä kulloinkin kipeimmin tarvitsen.

Tietysti on myös kaksi parasta ystävää, joille voin soittaa vaikka keskellä yötä ja puhua mistä vain. Kertoa ihan mistä vain - jopa tästä blogista. Vaikka näemme harmittavan harvoin, vatsalihakset ovat nauramisesta kipeät ja olo tuntuu kaksi kertaa keveämmältä joka kerta kun pääsemme kunnolla juttelemaan. (Kiitos teille, ja terveisiä sinne! Luette kuitenkin. :))

Viime aikoina elämääni on piristänyt myös muiden samassa tilanteessa olevien vertaistuki. Muutama viikko taaksepäin saimme parin kaverin kanssa eräillä jatkoilla loistavan idean: perustetaan sinkkukerho! Perustamiskokous pidettiin kello yhdeltä yöllä, pöytäkirjanpitoa vauhdittivat asiaankuuluvat kokousskumpat. Kerho tuntui silti hyvältä idealta vielä aamullakin.

 

Kerhon idea on tiiviisti ja ytimekkäästi "edistää jäsenten iskemistoimintaa" eli myötävaikuttaa seuranhakuun kannustuksen ja vertaistuen voimin. Käytännössä siis käymme juhlissa, jaamme kokemuksia ja vinkkejä ja juoruilemme kunkin meneillään olevasta tilanteesta hyvän tekosyyn varjolla. Yllättävän hauskaa ja mieltä nostattavaa, vaikka tulokset ovatkin jääneet toistaiseksi varsin vaatimattomiksi.

Se, että muut painivat ihan samanlaisten ongelmien kanssa ja haluavat ihan yhtä lailla seuraa kuin itsekin, lohduttaa kovasti. Ei tilanne niin tuhoontuomittu ehkä olekaan.

Sinkkuelämässäkin on puolensa! Jos ei muuta niin ainakin sinkkukerhoon kuuluminen. Seurustelemaan ryhtyvä jäsen erotetaan välittömästi. 

Ai niin muuten vielä. Huomenna treffit! 

"Aktiivinen jäsen", sinkkukerhosta kommentoitiin heti tuoreeltaan uutista. 

En ole mitenkään uskomattoman innoissani vielä tässä vaiheessa, mutta kuka tietää. Pahimmassakin tapauksessa tiedossa on luultavasti ihan kivat iltakahvit, joten ei valittamista. 

 

Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.

Lisää verkkoja vesille: testissä OkCupid

Heipparallaa ja hellät tunteet! Pitkästä aikaa ajattelin taas palata blogin varsinaiseen teemaan eli nettideittailuun. Olen nimittäin tässä hiljalleen tehnyt uuden mielenkiintoisen aluevalloituksen. 

Reipas kuukausi sitten eräs lukijani vinkkasi minulle deittisivustosta, johon en aikaisemmin ollut törmännytkään: OkCupid oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Aika erinomainen tuttavuus, uskallan nyt reilun kuukauden kokemuksella väittää. Pitkään kuvittelin Suomi24 Treffejä fiksuimmaksi ja monikäyttöisimmäksi ilmaiseksi treffisivustoksi suomalaista seuraa hakevalle. Väärässä olin!

Syy siihen, etten itse liittynyt OkCupidiin jo aikaisemmin on se, että oletin sivuston olevan täysin ulkomainen - arvelin, että tavallisia parikymppisiä suomalaismiehiä on sen kautta aivan turha etsiä. Väärässä olin taas! Toki sivusto on kansainvälinen, ja käyttäjiä on ympäri maailmaa. Tekniikka on kuitenkin sen verran fiksu, että jos ilmoittaa hakevansa seuraa lähiseudulta, palvelu myös näyttää seuraa lähiseudulta eikä yritä tarjota minulle turkkilaisia tai amerikkalaisia herrasmiehiä. 

 

Jollekin tietysti saattaa olla pieni kompastuskivi, että sivusto on täysin englanninkielinen - esittelytekstejä myöten. Lähes jokainen suomalainenkin on kirjoittanut tekstinsä kolmannella kotimaisella. Ensin se hämmensi hieman, mutta sitten tajusin, että asiasta on paljon hyötyäkin. Liekö englannin vai jonkin muun vaikutusta, mutta OkCupidissa tuntuu olevan aivan poikkeuksellisen fiksua ja sanavalmista väkeä. Mielenkiintoisia, ajatuksella tehtyjä profiileja on huomattavasti enemmän kuin Suomi24:ssä, E-Kontaktista puhumattakaan. Yllätyksekseni huomasin itsekin, ettei profiilitekstin laatiminen englanniksi nyt erityisen vaikeaa ollut - oikeastaan pidän OkCupid-profiilistani ehkä jopa enemmän kuin Suomi24:n vastaavasta.

Monella deittisivustolla on jos jonkinlaisia mätsäysprosentteja. En yleensä ole luottanut niihin kovinkaan paljon, mutta tässäkin tapauksessa OkCupid on positiivinen yllätys. Homma ei perustu pelkästään pariin satunnaiseen kysymykseen, vaan lukemattomiin "valitse vaihtoehdoista" -kysymyksiin, joita käyttäjä voi täytellä oman mielensä mukaan niin paljon kuin ikinä jaksaa. Mitä enemmän täyttää, sitä enemmän mätsäysprosentti kertoo. Samalla toisten vastauksia lukiessa saa oikeastikin aika hyvän käsityksen tämän ajatuksista.

"Onko äänestäminen sinusta tärkeää?" 

"Tapailetko vain ihmisiä, joilla on hyvä kroppa?" 

"Valitsisitko loppuelämäksesi ennemmin unelmatyön vai sielunkumppanin?"

"Ohjaako selviytymisvietti mielestäsi kaikkia ihmisen päätöksiä?" 

Tämänkaltaiset ja toki myös keveämmät kysymykset valottavat oikeastikin aika hyvin, millainen maailmankatsomus toisella käyttäjällä on. Olen pystynyt selvittämään heti kättelyssä, että mies ei ole minun tyyppiäni, jos hän on pitänyt homoseksuaalisuutta syntinä, kertonut polttavansa säännöllisesti pilveä tai todennut, ettei koskaan aio hankkia lapsia. Muun muassa nämä kysymykset tulisivat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin vastaan, joten parempi että ennemmin. 

Jotain mätsäysprosentin paikkansapitävyydestä kertoo se, että aivan ensimmäisenä palvelu suositteli minulle ei enempää eikä vähempää kuin... omaa eksääni! Eikä siis mitä tahansa treffituttavuutta vaan miestä, jonka kanssa kuitenkin asuin kaksi vuotta yhdessä. Vaikka tiemme toki jossain vaiheessa erosivatkin, ajatuksemme todellakin kohtasivat monella tavalla. Aika hienoa, että nettideittipalvelu osaa sanoa sen saman tien!

Muutenkin sivusto on varsin monipuolinen ja teknisesti sujuva. Jonkinlainen botti laskeskelee yhteensopivaisuuksia ja ehdottelee mahdollisia treffikumppaneita, jotka ihan oikeastikin vaikuttavat yleensä ottaen kiinnostavilta. Chat-tyyppisten online-viestin lähettäminen on mahdollista. Sivusto kertoo myös, kuinka aktiivisesti toinen osapuoli vastailee viesteihin - ominaisuus, jonka luulisin ilahduttavan erityisesti miehiä. Netissä valitetaan usein, kuinka naiset eivät vastaa, mutta OkCupidissa näkee jo etukäteen, jos vastapuolella ei ole ollut tapana laitella viestiä takaisin. Vastapuoli todennäköisesti tietää tämän itsekin ja senpä vuoksi siis vastaakin helpommin kuin ehkä muissa palveluissa. Kätevää!

Hakutoiminto on toisaalta varsin monipuolinen, mutta toisaalta ihmisten löytäminen perustuu varsin paljon sivuston itsessään antamiin suosituksiin. Jos jostain on annettava miinusta, sellainen on ehkä se, että viestejä tulee selvästi vähemmän kuin Suomi24:ssä, ja lähettäjistä varsin suuri osa on ties kuinka kaukaa, vaikka kuinka ilmoittaisi hakevansa Suomessa asuvaa miestä. Toisaalta käyttäjät ovat huomattavan hyväkäytöksisiä, ja pakkeihinkin vastataan yleensä hymyillen ja hyvänonnentoivotuksin. Ilmapiiri on jollakin tapaa mukava ja asiallinen, huomioiva ja kohtelias. Suosittelen!

 

Olen viime aikoina ollut hieman passiivinen niin tämän kuin muidenkin sivustojen suhteen, mutta nyt olen hieman taas mietiskellyt tilannettani ja tullut siihen tulokseen, että ei se ota jos ei annakaan. 

Vakitapauksen kanssa juttu tuskin koskaan vakavoituu - jos oikeasti olisimme rakastuneita, miksi hukkaisimme niin valtavan monta iltaa ja tilaisuutta vain kaverillisesti istuskellen? Brittimies on Briteissä ja mitään sen vakavampaa ei kuvioissa ole hetkeen ollutkaan. 

Niinpä olen sopinut nyt ensimmäiset OkCupid-treffini! Tyyppi on kaikin puolin fiksun ja mukavan oloinen ja tuntuu ajattelevan asioista huomattavan samalla tavoin kuin minä. Kauppispoika taas sattumalta - onko nettideittailu jotenkin erityisen suosittu kauppatieteilijöiden keskuudessa vai osaavatko he vain markkinoida itseään hyvin?

 

Kovin paljon muuta en vielä tyypistä tiedä, mutta tulevan viikonlopun jälkeen osaan ehkä sanoa enemmän. Hyvillä mielin mennään!

Creative Commons -kuvat täältä, täältä ja täältä.

Ihmissuhdetyhjiö

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä merkinnästä. En oikeastaan osaa selittää, miksi - ihmissuhde-elämässäni ei kai vain ole tapahtunut mitään radikaalia muutosta. Ei mitään uutta ja mullistavaa, ei uusia kiinnostavia tapauksia eikä uusia sovittuja treffejä.

Viimeiset viikot ovat pyörineet lähinnä yhden miehen ympärillä, ja se on tuttu ja turvallinen Vakitapaus. Sanoin, ettei mitään ole tapahtunut, mutta tavallaan silti on: viime viikkoina olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä kuin koskaan ennen. En edes valehtele, jos väitän viettäväni hänen luonaan kolme tai neljäkin iltaa viikossa. Enimmäkseen kuitenkin lähinnä kaverillisissa merkeissä. Vakitapaus keittää minulle teetä ja tarjoaa keksiä, katselemme sarjoja ja höpöttelemme niitä näitä. Olohuoneessa hän ei koskaan ota minua edes kainaloonsa. Toisinaan kysäisee ehkä lopuksi jäämään yöksi, muttei läheskään aina. Edelleenkään hän ei ole käynyt omassa kämpässäni kertaakaan, ei kertaakaan.

 

Viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä iltalenkillä. Tänään jäin ensimmäistä kertaa nukkumaan hänen kämpilleen vielä sen jälkeen kun hän itse lähti. Kaverini totesi, että olemme kuin vanha pariskunta. Olemmeko? Ehkä niin. Olemme kangistuneet kaavoihin ennen kuin koskaan ehdimme mitään muuta kokeillakaan. Sana tapailustamme (jos sitä sillä nimellä voi edes kutsua) on hiljalleen levinnyt eteenpäin, enkä ole oikeastaan enää edes vaivautunut kiistämään asiaa.

 

Vaikka olemme asiasta jo kerran keskustelleetkin, en ole aivan varma, missä mennään. Miksi viettää melkein joka vapaailta yhdessä ja olla silti enemmän kaveri kuin mitään muuta? Omalta osaltani tiedän vastauksen. Olen viime aikoina alkanut jollain tapaa ahdistua yksinäisistä illoista. Olen aina ajatellut viihtyväni ihan hyvin yksiksenikin, mutta perjantai- tai lauantai-illat ilman tekemistä saavat minut nykyään levottomaksi. Olen niin tottunut menemään ja näkemään ihmisiä, että yksinolo saa minut apaattiseksi. Seilaan pitkin nettiä, katson sarjoja enkä saa mitään aikaiseksi. Ja toisekseen: viihdyn Vakitapauksen kanssa. Keskustelumme käy ilta illalla helpommaksi. Nauran enemmän, kerron enemmän - välillä huomaan pohtivani, voisiko tästä ikinä tulla jotain enemmän.

 

Eiliseltä yksinäisyydeltä minut pelasti Vakitapaus, mutta tänään hän lähti reissuun (Sijoittajan kanssa, kuinkas muutenkaan), eikä minulla ole mitään suunnitelmia illaksi. Pitää varmaan pyytää jotakin kaveria juoruilemaan viinilasillisen ääreen. 

Reissuista tulikin mieleeni: vietän uuttavuotta itsekin reissussa. Pienehköön matkaseurueeseen kuuluvat sekä Vakitapaus että Sijoittaja. Jänniä aikoja edessä.

Viimeinen kuukausi on ollut nettideittailun suhteen huomattavan passiivista, mutta nyt olen päättänyt ryhdistäytyä. Yksi kiinnostava tapaus onkin taas löytynyt, mutta jostain syystä en saa itseäni vastaamaan hänelle niin usein kuin kohteliasta olisi. En enää jaksa höpistä niitä näitä kovin kauan - tahdon mieluummin tavata mahdollisimman pikaisesti, sillä vasta silloin minä oikeasti tiedän, onko jutussa potentiaalia. 

 

Brittimies on ihana. Ja sanoo minun olevan ihana. Ja asuu edelleen Lontoossa. 

Hän suunnittelee kuitenkin edelleen vakavasti tulevansa tänne. Ja on ilmoittanut, ettei ole tulossa katsomaan niinkään Suomea kuin minua. 

Tuntuu, että elämässäni on kaikki hyvän ihmissuhteen palaset, mutta valitettavasti ne vain tulevat eri lähteistä. Hyviä öitä on milloin kenenkin kanssa. Mukavaa, luontevaa arkista yhdessäoloa Vakitapauksen kanssa. Sydäntä sykähdyttäviä keskusteluja Brittimiehen kanssa.

Mutta missä on ihminen, jonka kanssa elämä olisi kaikkea tätä?

Kuvat: We Heart It