Aikaisemmin totesin, että deittipalstoilla on jälleen tullut vastaan muutama kiinnostavan oloinen tapaus. Yhden kanssa saimmekin sovittua eiliseksi pikaiset treffit.
Aivan suoralta kädeltä en välttämättä olisi veikannut, että mies on juuri minun tyyppiäni. Kyseessä oli hieman vanhempi, tekniikan alan töitä tekevä insinööri. Ulkomuoto ihan hyvällä tavalla nallekarhumainen, olemus jollain tapaa kypsempi kuin monen aikaisemman samaa ikäluokkaa edustaneen treffituttavuuden. Rennon ja reilun oloinen kaveri.
Miehen tapa kirjoittaa viestejä oli varsin tiivis, eikä hän paljastanut elämästään etukäteen oikeastaan kovinkaan paljon. Jollain tapaa kirjoitustyyli oli kuitenkin harkittu ja veikeä, selvästi joukosta erottuva. Ennakkofiilikseni oli positiivisen puolella, ja ilokseni huomasin, että sisälukutaitoni on edelleen kunnossa: treffikumppani paljastui varsin sympaattiseksi ja hauskaksi mieheksi.
Tapasimme suoraan töiden jälkeen keskustassa yksien merkeissä. Jo pitkän aikaa olen valitellut, että treffit kuluvat yleensä aika saman kaavan mukaan, työ- tai opiskeluasioista puhuessa. Ei kuitenkaan tällä kertaa! Toki kävimme hieman läpi elämän pääkuvioita, mutta fiilis oli selvästi keskustelevampi kuin monilla aiemmilla treffeillä - vain ehkä kahden tai kolmen tyypin kanssa juttelu on sujunut heti ensimmäisellä tapaamisella yhtä luontevasti kuin nyt. Puheenaiheet eivät jääneet tarkasti mieleen, mutta juttelimme muun muassa mökkeilystä ja murteista, joulunvietosta ja perheistä. Muistan nauraneeni ja muistan toisen osapuolen nauraneen. Minulla oli oikeasti hauskaa, ei ainoastaan ihan mukavaa. Uskallan väittää, että nämä olivat parhaat treffini sitten alkusyksyn gourmet-illallisen.
Molemmilla oli vielä loppuillaksi ohjelmaa, joten yhdet jäivät tällä kertaa yksiin, mutta reipas tunti meni niin vikkelästi, että pitempäänkin olisimme varmasti viihtyneet.
Hyvästellessämme mies totesi muitta mutkitta, että "eiköhän vielä nähdä", eikä se ollut varsinaisesti edes kysymys. Olin samaa mieltä. Jollain tapaa taidan tykätä tuollaisesta välittömyydestä: jos molemmilla selvästi on kivaa, mitäpä sitä sen kummemmin jahkailemaan.
Miehelläkin taisi olla ihan hyvät fiilikset, sillä illalla sain vielä tekstarin. Ei mitään sen ihmeellisempää, sanoi vain että vaikutin kivalta tytöltä ja toivotteli hyviä öitä. Hymyilytti kuitenkin heti. Näin toimii herrasmies.
Sinkkukerholtakin tuli heti positiivista palautetta. "On kyllä siisteintä oikeesti että jollakin nettideittailu toimii noin hienosti. Sä oot jotenki upeesti masteroinu sen", yksi kaverini totesi. Ehkä niin - kolmestatoista tavatusta tyypistä täydet kolmetoista on ollut kaikin puolin mukavia miehiä, vaikka kaikki eivät olekaan sytyttäneet enemmän kuin kaverina. Tietysti se yksi oikea on vielä löytämättä - masteroinnista voi ehkä puhua vasta sen jälkeen.
Yritämme tavata vielä ennen joululomia. Eiköhän aikaa sen verran löydy. First things first.
Muista kuvioista sen verran, että Vakitapaus on ollut tavallista hiljaisempi eikä ottanut minuun minkäänlaista yhteyttä koko viikonloppuna - harvinaista jo sinänsä. Vähän jo aloin epäillä, että koko homma on hiipumassa, mutta pitäisi vain muistaa, että on meillä aiemminkin ollut kausia jolloin näemme vähän harvemmin, eikä mikään ole silti muuttunut. Eilen sain taas viestin tutusta numerosta, otin glögikutsun vastaan. Joulukukkani kukkii jo komeasti.
PS. Hah, sisäisiä ristiriitoja havaittu! Blogini kuvauksessa totean varsin selkeästi, etten syty "nallekarhuille"! Mutta taidan tarkoittaa sillä ennemminkin sitä, että en syty tyypeille, jotka kuvailevat itse itseään sillä sanalla. Noin yleensä ottaen nalleissa ei toki ole mitään vikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti