Lunastamattomia lupauksia

Vuosi sitten tein kaveripoikani kanssa uudenvuodenlupauksen: vuoden 2015 koittaessa kumpikaan meistä ei olisi enää sinkku. Alkuvuosi näyttikin rohkaisevalta. Meistä kumpikin kohtasi netissä mukavan tyypin, tapaili jonkin aikaa ja rupesi seurustelemaan. Joulukuussa vietettiinkin sitten jo kaverini ja tämän Tinder-tyttöystävän tupareita. Suloinen pariskunta, sitä he ovat.

Kuten tiedetään, omalta osaltani tarina ei päättynyt aivan yhtä onnellisesti. Lupauksesta huolimatta syksy toi tullessaan eron, ja sinkkuelämä jatkuu edelleen.

Aivan toimeton en toki loppuvuonnakaan ollut. Nettitreffeillä kävin viiden tyypin kanssa, ja tuttavapiiristäkin yöseuraa löytyi silloin tällöin. Ehdoton kohokohta oli matkani Saksaan iki-ihanaa Brittimiestä tapaamaan. Unohtumaton viikonloppu, mutta ei siitä sen suurempaa suhdetta silti syntynyt.

Kysymys kuuluu: miten käy vuonna 2015? Lupauksia en tällä kertaa tehnyt, mutta se ei tarkoita, etteikö toiveita olisi. Jos valita saa, tahtoisin jo hiljalleen löytää elämäni miehen. Tänä vuonna edessä mitä todennäköisimmin häämöttää valmistuminen ja astuminen työelämään. Opiskelijabileet alkavat hiljalleen jäädä vähemmälle ja aikaa olisi parisuhteellekin – jos sellainen vain olisi. Haaveilen tilavasta kaupunkikaksiosta, kissasta ja muutaman vuoden kuluttua kenties lapsistakin. Näistä kissa on ainoa, johon minulla on yksinäni mahdollisuus, ja sellaisenkin vastuun jakaisin mielelläni jonkun toisen ihmisen kanssa. Vaikka olen onnellinen, pitemmän päälle elämäni ei etene yksin.

Sinkkuaikanakin näköpiirissä on yleensä ollut sentään jotain, edes pieniä mahdollisuuksia ja kipinän alkuja. Nyt ei mitään. Vanhat tapaukset ovat siirtyneet vakaasti kaverilinjalle tai sitoutuneet omille tahoilleen. Loppuvuoden juhlat osoittivat, että opiskelijapiireistäni uusia kiinnostavia miehiä ei enää juurikaan löydy ja vanhemmat on nähty jo vähän turhankin monta kertaa. Brittimiehen kanssa olen edelleen jatkuvasti yhteyksissä ja viestit ilahduttavat minua aivan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta järki sanoo, että tästä langasta on turha roikkua: välimatka on liian suuri emmekä edelleenkään ole edes selvittäneet, mitä välillämme on vai onko mitään. 

Siksi onkin aika taas tarttua härkää sarvista.  Koska aikomuksenani ei ole aloittaa uutta supersosiaalista harrastusta eikä ryhtyä notkumaan seuranhaussa baarien narikassa kello kolme, vaihtoehtoja jää yksi: internetin ihmemaailma. Loppuvuotta kohti aktiivisuuteni on jatkuvasti hiipunut enkä aina ole vastannut kiinnostaviinkaan aloitteisiin. Ehkä pitäisi. 

Viime päivinä olenkin taas tykkäillyt Tinderissä ja vastaillut viesteihin Suomi24:ssä. Täydellistä napakymppiä ei ehkä vielä ole tullut vastaan, mutta treffejä varmasti tulisi, jos jaksaisin sellaisia ryhtyä sopimaan. 

Aion pitää silmät auki. Jos niin kurjasti käy, että aloitan myös vuoden 2016 sinkkuna, ainakaan yrityksen puutteesta se ei tule johtumaan!

CC- kuvat täältä ja täältä.