maanantai 22. elokuuta 2016

Sieniä sateella

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tai ehkä kolmas ja neljäskin, jos tarkkoja ollaan. Nimittäin: treffejä pukkaa jälleen suunnasta jos toisesta niin että melkein hengästyttää. 

Ehkä kyse on alkavan syksyn aktivoitumisesta, ehkä puhtaasta sattumasta, mutta äkkiä näköpiirissä on niin monta kiinnostavaa tapausta, etten oikein tiedä, mistä aloittaa. Noh, yritetään silti. 

Tapaus 1: Hauskan, fiksun ja sosiaalisen oloinen teekkarismies, jonka kanssa olemme vaihtaneet viestejä Tinderissä jo muutamia viikkoja. Samansuuntaiset ajatukset ja kevyen helppoa jutustelua – ja viimeinkin myös sovitut treffit. Huomenna kahville töiden jälkeen, sen jälkeen lienen viisaampi!

Tapaus 2: Kiinnostavan oloinen ranskalaismies, joka on asunut Suomessa jo pidempään ja on vastannut OkCupidin kysymyksiin niin hämmentävän samalla tavoin kuin minä, että näen tyypissä väistämättäkin potentiaalia. Kuvien perusteella ulkonäkö on hyvinkin minun mieleeni, ja vaihtamistamme viesteistä on tullut sen verran pitkiä, että uskoisin treffien olevan todennäköinen skenaario, jos sille tielle lähden. 

Tapaus 3: Blogissani vuosi sitten muutamaan otteeseen vieraillut vanha lukiotuttuni Nappisilmä, jonka kanssa kävin muutamilla onnistuneilla treffeillä ennen kuin mies katosi vuodeksi Itä-Eurooppaan. No, nyt hän on sitten palannut kaupunkiin, ja Tinder-matchasimme toisen kerran. Mies on edelleen mystisellä tavalla hurmaava ja lähettelee edelleen vähän kryptisiä, lyhyitä viestejä, joihin en oikein osaa vastata. Viime lauantaina mies kyseli iltasuunnitelmistani, ja ellen olisi ollut itse järjestämissäni juhlissa, pyyntö lähteä yksille olisi uskoakseni ollut varsin todennäköinen. 

Tapaus 4: Opiskelijapiireistä naamatutuksi tullut suomenruotsalaismies, jonka olen nähnyt lukuisia kertoja ja jota ehkä moikkaisin kadulla, mutta jonka kanssa en koskaan ole vaihtanut paria sanaa enempää – en ainakaan ennen kuin matchasimme Tinderissä. (Onko matchata-/mätsätä-verbille minkäänlaista järkevää suomenkielistä vastinetta?) Jo muutamien viestien jälkeen mies kysyi, haluaisinko nähdä tällä viikolla, ja taisin tulla vastanneeksi myöntävästi. Plussaa: tiedän varmuudella, että meillä on paljon yhteisiä jutunaiheita ja yhteisiä tuttuja. Miinusta: meillä tosiaan on yhteisiä tuttuja. Vaikkapa eräätkin tapaukset Sijoittaja, Vakitapaus ja Suomenruotsalaisherra. Onkohan enää mitään mieltä sekoittaa soppaa näissä piireissä? Mene ja tiedä.

Mihin suuntaan siis kallistua? En tiedä vielä.


Edellä mainituista herroista puheen ollen: viikonloppuna vietin valmistujaisjuhliani, ja oli jollakin tavalla hauska huomata, kuinka moni entisistä säädöistäni on pysynyt yhä enemmän tai vähemmän ystävinäni. Oli ilahduttavaa vaihtaa kuulumisia nykyään toisessa kaupungissa asuvan Suomenruotsalaisherran kanssa ja mukavaa nähdä pitkästä aikaa Lukiotuttua, joka halasi edelleen melko lailla tiukasti ollakseen pelkkä lukiotuttuni. Sijoittaja ja Vakitapaus (joka ilmeisesti on jälleen vakavammassa suhteessa) antoivat minulle yhdessä lahjaksi kylpylälahjakortin kahdelle. Näin asiassa jotain hykerryttävällä tavalla huvittavaa. 

Kortissa Sijoittaja kuvaili minua sanalla ihana, mistä olin kohtuuttoman onnellinen – ihan niin kuin siitäkin, että aamuyön tunteina hän jälleen tarjosi drinkin ja otti minut ohimennen kainaloon tavalla, joka saattoi olla kaverillinen mutta saattoi olla muutakin. Illan päätteeksi otin reippaasti taksin itselleni enkä onneksi jäänyt roikkumaan kenenkään perään, mutta jollakin tavalla nämäkin pienet kohtaamiset yhä ilahduttavat minua, vaikka eivät enää johtaisi mihinkään. 


Lieväksi yllätyksekseni myös Jenkkitutkijasta on kuin onkin edelleen kuulunut: olemme viestitelleet useampanakin iltana ja vaihtaneet kevyitä kuulumisia. Ollakseni rehellinen viestit eivät ole ylimaallisen mielenkiintoisia, enkä edelleenkään ole ihan varma, tuleeko ystävyytemme kestämään – minulla on jo ihana ystäväpiiri, enkä tiedä, olenko varsinaisesti kiinnostunut Jenkkitutkijasta pelkkänä kaverina. Omien kaveripoikieni kanssa puheenaiheet liikkuvat hyvin usein ihmissuhteissa, ja kun se vaihtoehto on suljettu pois, on vaikea sanoa, jääkö meille lopulta paljoakaan syvällistä sanottavaa. Niin tai näin, en enää ole sydän syrjällään Jenkkitutkijan vuoksi, ja se on hyvä se.

Tällä hetkellä päällimmäinen tunteeni on kevyen pirskahteleva ilo ja uuden syksyn odotus. Juuri tähän aikaan vuodesta teen yleensä päätöksiä ja otan elämässäni uusia askelia – jossakin sisimmässäni kuvittelen kai edelleen eläväni koululaisen elämää, jossa syksy on yhtä kuin uusi luokka-aste ja harrastuskauden alku. Niinpä olen saanut jälleen itseni ryhmäliikuntatunneille ja selaillut innoissani työväenopiston kursseja: kahden viikon päästä aloitan elämäni ensimmäistä kertaa virallisesti kirjoitusharrastuksen luovan kirjoittamisen kurssilla.

Tervetuloa siis, tihkusade ja pimenevät illat! Tästä syksystä tulee aivan hyvä – näin olen päättänyt. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti