Tyttöystävänkorvike

Viime aikoina on tapahtunut yhtä ja toista. Jos aivan rehellisiä ollaan niin vähempikin olisi ehkä riittänyt, ainakin mitä erääseen herraan tulee. Hän on blogissa jo useampaan otteeseen vilahtanut varattu mies, jonka matkaan päädyin muutamia viikkoja sitten, vaikka tiedän hänen parisuhdetilanteestaan. Jossakin tapauksessa saattaisin jo antaa hänelle oman nimen, kuten olen blogini säännöllisille tapauksille usein tehnyt. Tällä kertaa toivon kuitenkin, etten joudu kirjoittamaan hänestä enää tämän enempää.

Toissa viikolla vietettiin juhlia, joiden jatkoilla viihdyimme kumpikin varsin myöhään. Täytyy myöntää, että jokin miehessä vetosi sen verran, että pyörimme oikeastaan koko illan kahdestaan, kuuntelimme ysärihittejä ja tanssimme. Joskus viiden jälkeen päädyimme samaan taksiin, joka vei tällä kertaa minun luokseni. Olimme jälleen liian humalassa, jotta meno olisi ollut kovinkaan kummoinen. Miehellä oli heti aamulla menoja, ja puoli seitsemältä hän otti ja lähti sanomatta puoliuniselle minulle sanaakaan. Eipä siinä, ajattelin. Ei tulisi enää toistumaan. Eihän minulle jäänyt koko jutusta käteen juuri muuta kuin taksikuitti: en voi sanoa, että olisin saanut mukavia sanoja, halauksia tai oikein minkäänlaista hellyyttä.

Lauantaina olimme jälleen samoilla kekkereillä, ja välttelin miestä ihan tietoisesti. Kotiin päädyin ihan vain itsekseni, ja aamulla kiittelin mielessäni pitkiä yöunia ja krapulan täyttä poissaoloa.

Viikonloppu ei kuitenkaan ollut vielä siinä: myös sunnuntai-iltapäivällä oli vuorossa tapahtuma, joka osoittautui yllättävänkin vauhdikkaaksi. Muutaman skumppalasin jälkeen unohdin välttely-yritykseni ja juttu alkoi taas luistaa saman herran kanssa. Hänelle kuohuviini oli maistunut hieman enemmänkin, ja jossain vaiheessa iltaa mies ehdotti, että ottaisimme saman taksin niin että minä jäisin pois kotini kohdalla ja hän jatkaisi omaansa. Kyllähän sen tietää, miten tällaisille ehdotuksille käy. Suostuin silti. 

Matkan aikana mies tulikin yllättäen varsin huonovointiseksi, eikä hänellä ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin jäädä pois jo minun taloni kohdalla. Vielä tuossa vaiheessa hän itse puhui, että nukkuisi vaikka lattialla ihan vain muutaman tunnin ja jatkaisi sitten matkaa kotiinsa. Mies torkahtikin sänkyyni saman tien, mutta olin ymmärtänyt vihjeen enkä yrittänyt mitään sen enempää. Kiertelin pientä kämppääni levottomana, kunnes totesin, että unet kelpaisivat itsellenikin. Asettauduin samaan sänkyyn farkut jalassa ja niin kauas miehestä kuin suinkin voin. Torkahtelin välillä ja yritin turhaan herättää miestä kysyäkseni, oliko hän jo paremmassa voinnissa ja tahtoisiko ehkä lähteä kotiinsa.

Jossain vaiheessa aamuyötä huomasimme kumpikin olevamme hereillä, ja luvassa oli pitkä kiertely-kaarteluepisodi, joka toisinaan toistuu, kun päätyy jonkun sellaisen viereen, jonka mielihaluista ei ole aivan varma. Skenaario toteutuu erityisesti yöllä tai aamulla, kun huomaakin heräävänsä jonkun vierestä, eikä oikein tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä. Molemmat liikahtavat vuoron perään hieman lähemmäksi toisiaan ja odottavat, tekeekö toinen samoin. Jos, niin unissaan vai tarkoituksella? Yrittääkö se lähemmäksi vai haluaako vain saada peittoa? Jalat koskettivat, mitähän siitä pitäisi ajatella? Uskallanko liikahtaa, voisinkohan ehkä hipaista käsivartta?

Kun tätä jahkailua on jatkettu riittävän kauan, molemmat ovat viimein tajunneet, että toinenkin on juonessa mukana. Jompikumpi tekee lopulta kunnollisen aloitteen, ja tilanne eskaloituu nopeasti.

Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun meistä kumpikaan ei (enää) ollut humalassa. Vaikutus oli huomattavan positiivinen.

Jälkeenpäin mies kierähti varsin tylysti ja yksiselitteisesti sängyn toiselle reunalle. Aamu kuudelta heräsin siihen, että ovi kävi. Mies oli poistunut sanomatta minulle sanaakaan.

Väkisinkin tuli hieman tyhjä olo. Tälle miehelle taidan olla vain  hetkellinen tyttöystävänkorvike, jonka voi surutta jättää jatkamaan uniaan ja elämäänsä, kun on saanut haluamansa ja/tai muistanut taas omantuntonsa.

Hitto. Maksoin vielä taksinkin, vaikka mieshän se oli, joka sitä tarvitsi. Itse olisin päässyt kotiin ihan hyvin bussillakin.

Ei tule enää toistumaan. Ehkä. Toivottavasti.


CC-kuva täältä.