Hölmö rakkaus

Vai niin, tällaiselta se siis tuntuu. Olla korviaan myöten ihastunut, nimittäin. Edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, että olin melkein jo unohtaa!

Kuten edellisessä tekstissäni vähän ounastelinkin, viime viikolla tapaamani ruotsalaismuusikko (jonka täten nimeän Ruotsalaismieheksi) osoittautui kiinnostavammaksi kuin kukaan treffikumppanini aikoihin. Mistä lähtisin liikkeelle?

No, perjantaina tosiaan tapasimme toisen kerran. Ei hurjaa draamaa tai vauhdikkaita käänteitä: menimme oluille ja juttelimme. Vaan siinäpä sitä riittikin puhuttavaa! Vaikka otaksumani ei perustu mihinkään tieteelliseen pohjaan, uskaltaisin väittää, että tavallinen treffikeskustelu voidaan jakaa karkeasti kahteen eri luokkaan: 

1) Perustaso. Vastaa kysymyksiin "mitä", "missä" ja "milloin". Mitä opiskelet, missä käyt töissä, milloin muutit tänne? Keskustelu liikkuu arkea lähellä olevien aiheiden ympärillä: työ, opiskelu, asuinpaikka, matkustelu ja harrastukset ovat klassisia ja turvallisia puheenaiheita, joista jokaisella on ainakin jotakin sanottavaa. Tälle tasolle voidaan jäädä pitkäksikin aikaa ilman ongelmia. Perustason tunnuspiirteitä on kuitenkin myös se, että samoista aiheista voisi jutella lähes kenen tahansa tuttavan tai työkaverin kanssa. Jotta juttu syvenisi, se vaatii myös toisen keskustelutason. 

2) Henkilökohtainen taso. Vastaa kysymyksiin "miksi", "miten" ja "millainen". Miksi muutit kaupunkiin X? Miten harrastus Y on vaikuttanut elämääsi? Millaiset suhteet sinulla on perheeseesi? Edistyneemmällä tasolla keskustelu siirtyy asioista ihmisiin ja ilmiöihin – tosiasioista ajatuksiin ja tunteisiin. Tyypillisiä aihepiirejä ovat esimerkiksi perhe, ystävät, ihmissuhteet, politiikka, uskonto, arvot ja asenteet. Keskustelu voi liikkua suurissa ja pienissä kysymyksissä, mutta tunnusomaista on, että näitä asioita ei välttämättä kerrottaisi kenelle tahansa. Tällainen keskustelu voi viedä mukanaan, kadottaaa ajantajun, saada nauramaan ja ehkä itkemäänkin – ja ihastumaan toiseen ihmiseen yhdessä iltapäivässä. 

Niin kävi ainakin minulle. Olutlasien äärellä juttelimme perheidemme sisäisestä dynamiikasta, sisaruskateudesta, entisistä suhteista, parisuhdetta koskevista odotuksistamme ja siitä, millaista on kasvaa pienellä paikkakunnalla. Ei ehkä kuulosta erityisen mielenkiintoiselta näin jälkikäteen kirjoitettuna, mutta minulle tuotti todellisia vaikeuksia ehtiä ajoissa illan toiseen sovittuun tapaamiseen, niin ihanaa olisi ollut vain jatkaa juttua.

Lähtiessämme eri suuntiin mies tuli vielä kutsuneeksi minut illan keikalleen. Olin jo sopinut karaokeillasta kavereideni kanssa, mutta onnistuin houkuttelemaan seurueeni jatkoille keikkabaariin. Kun astuin lavan eteen, Ruotsalaismiehen hymy kuumotti korvanlehdissä asti. Bändin pitäessä taukoa esittelin miehen kavereilleni, ja hienoisen humalatilan rohkaisemana vaihdoimme kielen yllättävänkin sujuvasti ruotsiin. Loppuillasta kukin lähti omaan suuntaansa, mutta sovimme miehen kanssa, että laittaisimme seuraavana iltana yhdessä ruokaa minun luonani. 

Niin tapahtui. Kuinka paljon kivempaa ostoskorin täyttäminen ja sopivan viinin valinta onkaan kahdestaan! Teimme thai-currya, joimme valkoviiniä ja istuimme keittiönpöytäni ääressä kokonaiset viisi tuntia ennen kuin miehen piti lähteä valmistautumaan seuraavaan keikkaan. Ovella sanoimme hyvästit, että pidetään yhteyttä, lisätään Facebookiin, jutellaan WhatsAppissa. Sitten hän oli poissa, tänään jo takaisin Ruotsissa.

Vain neljän tapaamisen jälkeen tiedän Ruotsalaismiehestä enemmän kuin monesta muusta treffikumppanistani kuukausien tapailun jälkeen: parhaat ystävät, sisarusten nimet ja iät (ja ulkonäön, mies esitteli perhekuvia puhelimestaan), vanhempien keskinäiset välit, oman ja bändikavereiden suhtautumisen alkoholiin, lempiviinin. 

Onhan tämä vähän hullua: loppujen lopuksi emme ole tässä vaiheessa mitään muuta kuin jutelleet ja halanneet. Yhden vaivaisen viikon jälkeen olen silti ihastuneempi Ruotsalaismieheen kuin kehenkään muuhun sitten Brittimiehen. Mies pyörii ajatuksissani kesken työpalaverin. Facebookissa selaan läpi kaikki hänen kuvansa ja päivityksensä, syynään vuosien takaisen tyttöystävän tiedot ja palaan jatkuvasti katsomaan profiilikuvia, koska omissa silmissäni mies vain sattuu olemaan niin mielettömän hyvännäköinen. WhatsAppin kilahtelusta on jälleen tullut kaikkojen aikojen paras ääni.

Kun puhelimeen saapuu vielä puoliltaöin "Kram å gonatt!", olen ikionnellinen. Tietysti tiedän, ettei tämä todennäköisesti johda mihinkään sen suurempaan. Juuri nyt se kuitenkin riittää minulle. Juuri se saa minut unelmoimaan, uskomaan ja toivomaan.

CC-kuvat täältä, täältä ja täältä.