... eli ote ruotsinkielisestä keskustelusta, jota olen tällä viikolla käynyt Tinderissä erään kovasti hurmaavalta vaikuttaneen ruotsalaismiehen kanssa. Vaikka kielitaitoni on päässyt ruostumaan ja ruotsini on melko kankeaa, ei kuitenkaan niin kankeaa, ettenkö olisi onnistunut saamaan treffikutsua ja sopimaan tapaamista ilman sanaakaan englantia!
Voin heti alkuun paljastaa, että kaikkien aikojen neljännet Tinder-treffini olivat kaikin puolin menestys. Jo miehen profiilikuvat nostattivat vatsassa perhosia, etenkin sen jälkeen kun ystäväni T aivan aiheellisesti huomautti, että mies näytti vähän britiltä. Passar mig! Kun mies vieläpä aloitti Tinder-keskustelun täysin oikeaoppisesti toteamalla, että "Du verkar helt utan krussiduller va en fin tjej!" olin saman tien myyty. Jo toisessa viestissä mies ehdotti kahveja, enkä nähnyt mitään syytä kieltäytyä, vaikka hetken ajan mielessä vilahtikin: olisiko kyseessä sittenkin jonkin sortin pelimies? Tyyppi kun vaikutti melkein liian hyvältä ollakseen totta – mutta vain melkein.
Pelkoni osoittautui turhaksi. Mies vaikutti olevan vilpittömän ilahtunut tapaamisestamme, halasi heti kohdatessamme ja tarjosi kahvit. (Aiheeseen liittymättömänä sivuhuomiona todettakoon, että samassa kahvilassa istuskeli myös Vakitapaus, jonka seuralaisena näytti olevan sama tyttö, jonka kanssa Suomenruotsalaisherralla oli jossain vaiheessa juttua. Pienet on näköjään piirit muillakin kuin minulla!)
Samalla kävi ilmi, että kyseessä olivat miehen ihka ensimmäiset Tinder-treffit. Keskustelu kulki mukavasti – onnekseni enimmäkseen englanniksi, vaikka välillä vaihdoimme pari sanaa myös ruotsiksi. Sain tietää, että mies oli Ruotsissa asuva muusikko, joka oli Suomessa parhaillaan keikkailemassa bändinsä kanssa. Keskustelimme kotipaikkakunnistamme ja perheistämme, työtilanteistamme ja opiskelutaustoistamme. Illan aikana ehdimme käydä läpi myös ruotsalaisia juomatapoja, rikssvenskan ja muminsvenskan eroavaisuuksia ja suomalaista saunakulttuuria. Selityksestäni huolimatta miehelle ei tainnut ihan vielä avautua, mikä on saunavihdan pohjimmaisin tarkoitus.
Mies oli kohtelias, hauska, ystävällinen. Juuri sellainen, johon voisin kuvitella ihastuvani kertaheitolla. Jos nyt aivan rehellisiä ollaan niin ei siitäkään tietenkään haittaa ollut, että mies oli hyvännäköinen täsmälleen sillä tavalla, joka vie jalat altani. Tumma parransänki, say no more.
Kahveilta siirryimme vielä oluille, ja eri suuntiin lähtiessämme mies halasi, sanoi viihtyneensä ja kysyi, tapaisimmeko vielä myöhemmin. Tietysti suostuin. Puhelinnumerot olimmekin jo vaihtaneet ennen tapaamista.
Ja tosiaan: tunnin päästä tapaamme toistamiseen! Olen vähän innoissani, vaikka meillä molemmilla on vielä muutakin ohjelmaa illaksi – ja vaikka tiedostan hyvin, että mies palaa pian takaisin kotiinsa. Oikeaa suhdetta tästä tuskin syntyy, mutta joka tapauksessa on aina hyvä saada muistutus siitä, että joidenkin kanssa kemiat tosiaan voivat kohdata alusta lähtien. Kun se sattuu kohdalle, sen kyllä tietää.
Ystäväni Lääkiskaveri erosi hiljattain pitkäaikaisesta tyttöystävästään ja kävi ensimmäisillä Tinder-treffeillään eron jälkeen. "Ihan mukavaa mut ei ehkä täysin mun tyylinen", kaveri kertoi ja pohti, pitäisikö tavata vielä uudestaan.
Minulle vastaus oli päivänselvä. Jos jotain olen oppinut niin sen, että vaikka kaikki asiat olisivat järjellä ajateltuna kunnossa mutta jokin sisällä saa miettimään, onko jutussa kuitenkaan lopulta riittävästi aineksia, vastaus on useimmiten ei.
Jos taas perhoset lentelevät vatsassa vielä ensimmäisen tapaamisen jälkeen, on parempi katsoa, mihin kaikki johtaa, vaikka järki sanoisi, ettei suuremmalle suhteelle ole mahdollisuuksia.
Voi hyvin olla, että tänään näemme toisen ja viimeisen kerran. Aion kuitenkin nauttia joka hetkestä!
Itse kyllä yleensä tapaan toisenkin kerran tyypin, joka on paperilla hyvä, mutta ensivaikutelma olisikin ollut pliisu. En toki tapaa uudestaan ketään, joka aiheuttaa inhoreaktion heti ensi näkemältä, mutta kädenlämpöiselle tapaukselle voin antaa vähän lämmitysaikaa. Jotenkin musta tuntuu, että parin tunnin kohtaamisella ei voi mitenkään saada selville, että onko hommasta mihinkään.
VastaaPoistaTyylejä on monia, ja ihmiset ovat hyvin erilaisia tavoissaan tutustua ja ihastua – en missään nimessä sano, että oma tapani toimia olisi se ainoa oikea. :) Tavatessani ensimmäisiä nettideittituttavuuksiani suostuin itsekin helpommin toiseen tapaamiseen, vaikka ensimmäinen ei olisi aiheuttanut sen suurempia ihastumisen tunteita – vain huomatakseni jokaisella kerralla, että eivätpä ne tunteet myöhemminkään peliin ilmestyneet. Jos ensimmäisellä kerralla oli vaikea löytää yhteistä puhuttavaa, seuraavalla kerralla nekin vähät keskustelunaiheet oli jo käytetty. Jos tuntui vaivaannuttavalta halata ekojen treffien jälkeen, toisilla treffeillä tuntui sitäkin kauheammalta, kun mies yritti äkkiä suudella. Olen ennemmin nopeasti ihastuvaa kuin hitaasti lämpeävää sorttia, enkä pysty enkä halua tukahduttaa tätä puolta itsessäni.
VastaaPoistaTavattuani nyt jo likemmäs kolmekymmentä nettideittikumppania olen alkanut luottaa omiin vaistoihini enemmän. Kyse ei ole siitä, että tyrmäisin heti jokaisen, ellen aivan ensimmäisten treffien jälkeen ole korviani myöten rakastunut, vaan pikemminkin siitä, että toisinaan lähden ensimmäisiltä treffeiltä hymyssä suin ja seuraavaa tapaamista odottaen ja toisinaan en. Jos ajatus toisista treffeistä ei tunnu millään lailla kiinnostavalta, jännittävältä, lämmittävältä tai mukavalta, en näe jutussa pitemmän ajan potentiaalia, ja aika usein olen huomannut, että eipä toinenkaan osapuoli silloin niin kovin kiinnostunut ole ollut.
Siitä olen samaa mieltä, että ensimmäisten treffien jälkeen ei voi olla millään lailla varma siitä, tuleeko juttu varmasti toimimaan. Parinkin tunnin keskustelun jälkeen pystyn kuitenkin itse olemaan melko varma siitä, ovatko tunteeni yksinomaan kaverilliset vai onko mukana ainakin pieni kipinä, jonka vuoksi kannattaisi olla valmis tapaamaan vielä toistekin.
Hitaassa lämpenemisessä ei tietenkään ole mitään vikaa. Tiedän toki, että "oikeassa elämässä" monet ihmiset ovat pitkäänkin varsin neutraaleissa väleissä ennen kuin kumpikaan tulee edes ajatelleeksi, että jutussa voisi olla jonkinlaista potentiaalia, ja monilla sama pätee varmasti myös treffeihin. Omalla kohdallani kuitenkaan ei. En usko rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta jollakin tasolla ja omassa elämässäni uskon kyllä ihastumiseen ensimmäisillä treffeillä. Ajattelen asiaa myös toisen osapuolen kannalta: en haluaisi tapailla ihmistä, joka ei olisi lähtökohtaisesti sen suuremmin minusta kiinnostunut. Tämä artikkeli summaa tässä suhteessa ajatukseni melko hyvin: http://markmanson.net/fuck-yes
Kärjistäen: "The Law of “Fuck Yes or No” states that when you want to get involved with someone new, in whatever capacity, they must inspire you to say “Fuck Yes” in order for you to proceed with them.
The Law of “Fuck Yes or No” also states that when you want to get involved with someone new, in whatever capacity, THEY must respond with a “Fuck Yes” in order for you to proceed with them."