Oikealla tiellä

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoista hullunmylläkkää. Eivät niinkään parisuhderintamalla kuin ihan muuten vain: opiskelukiireet, viimeiset työviikot ja ulkomaanreissu ovat pitäneet minut varsin tehokkaasti pois blogin parista.

Ehkä olisi silti hyvä kertoa välillä täälläkin, mitä on tapahtunut - sillä tapahtunut on. 

Aloittaessani blogia kysyin sivupalkissani: "Ennen kaikkea: onko netistä todella mahdollista löytää sitä oikeaa?" Päivä päivältä alan tulla entistä varmemmaksi siitä, että vastaus voi totta tosiaankin olla kyllä.
 

Tuntuu uskomattomalta, ettei ole kulunut kuin alle kuukausi siitä kun tapasin Opettajan. Nyt kaiken kiireen keskellä olemme yrittäneet nähdä sen mitä olemme ehtineet, ja jo tässä vaiheessa yhdessäolo on niin helppoa ja luontevaa, että hämmästyn tajutessani, etten ole edes tuntenut koko tyyppiä kuin aivan pienen hetken. 

Pieniä, suuria asioita. En enää muistanutkaan, miten kivaa on käydä ostamassa jonkun kanssa yhdessä iltapalaa. En sitä, miten helposti kutian, enkä sitä, miten ihanaa on laittaa herätyskello soimaan vartin aikaisemmin ihan vain siksi että saa nukkua toisen kainalossa vähän pitempään. Yhdessä jaettu saunajuoma ihan tavallisena maanantai-iltana on aikamoista arjen luksusta.

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa eikä intoutua liikaa tässä vaiheessa - tiedän kyllä. Sen verran olen silti suhteista oppinut, että pystyn aikamoisella varmuudella sanomaan, ettei tämä ole ihan mitä tahansa kevyttä tapailua. Kyllä tämä johonkin johtaa, niin uskon.

Tiedän itsekin olevani miestilanteiden suhteen aika ailahtelevainen. Mieli saattaa muuttua aivan päinvastaiseksi viikonkin sisällä. Nyt olen kuitenkin hiljalleen huomannut raivaavani tilaa jollekin uudelle.
 

 
Viime viikolla tapasin Kadetin ja sain viimein sanottua, että tilanne on nyt se, etten tällä hetkellä voi tarjota hänelle yöpaikkaa enkä muutenkaan muuta kuin kaveruutta. Vähän raskaastihan toinen sen ensin otti. Kertoi olevansa ihastunut minuun, minkä tietysti jo tiesinkin. Vetosin pitkään välimatkaan, toivoin, että pysytään kavereina jatkossakin ja sanoin, että saa kyllä soitella kun seuraavan kerran on tännepäin tulossa.
"Mutta ei mulla ole enää syytä tulla", kuului vastaus.
 
Mitäpä siihen olisi voinut sanoa?
 
Oli vähän paha mieli ja huono omatunto - mutta samalla helpotti. Hyvä, että asiat saatiin viimeinkin puhuttua halki. Olisi tämä joka tapauksessa ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.
 
Deitti numero kolmelletoista laitoin lopulta pitkän tekstiviestin, jossa selitin tilanteeni. En koskaan saanut vastausta. En tiedä, loukkasinko, mutta joka tapauksessa asia on nyt selvitetty.

Vakitapausta ei ole kuulunut eikä näkynyt viikkokausiin. Taitaa olla jonkinlaisia kuvioita hänelläkin meneillään. Hyvä vain. Tällä hetkellä ei tuntuisi kovin reilulta viettää iltoja muiden kuin Opettajan seurassa. En haluaisi, että hän hengailee jonkun satunnaisen naapurisäädön kanssa, joten eipä kai passaa itsekään tehdä niin.

Juuri nyt kaikki näyttää kauhean kivalta ja hyvältä ja lupaavalta. :)

Huomenna mennään Opettajan kanssa uimaan.

Kuvat täältä ja täältä.