sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Eksän pitkä varjo

Minun ja Taloustieteilijän suhde ei ole lähtenyt liikkeelle aivan helpoimmasta lähtökohdasta. Tapasimme vain muutamia viikkoja sen jälkeen, kun mies oli eronnut edellisestä, vuosia kestäneestä ja kaikin tavoin vakavasta suhteesta. Kun jatkoin ensimmäisen illan päätteeksi hänen luokseen, moni asia asunnossa kieli vielä edellisestä asukkaasta – joka toki sattui myös omistamaan osan kämpästä vielä tuossa vaiheessa.

Nyt toinen nimi ovikyltistä on kadonnut ja mies on hankkinut uuden ruokapöydän ja lampun menetettyjen tilalle. Arki alkaa asettua uusiin uomiinsa. Silti edellinen parisuhde putkahtelee esille useammin kuin ehkä itse toivoisin.


Olen uskoakseni pystynyt suhtautumaan asiaan melko kypsästi ja rakentavasti, tulevaisuuteen katsoen ja menneisyyttä liikaa pelkäämättä. Olen sanonut useampaan kertaan sekä itselleni että miehelle, että tässä iässä on turhaa olla mustasukkainen siitä, että toisella on ollut oma elämänsä ennen tapaamistani – oikeastaan olisi paljon huolestuttavampaa, ellei toisella olisi mitään aiempaa kokemusta parisuhteista. Vaikka minua kirpaiseekin nähdä, kuinka kauniilla sanoilla hän on vanhoissa some-postauksissaan eksäänsä kuvannut, yritän ajatella, että se kertoo myös siitä, kuinka kauniisti hän ehkä minustakin vielä jonain päivänä puhuu. 

Vaikka olen järjen tasolla tilanteen kanssa melko sinut, en silti sano, etteikö edelleen hyvin lähellä häälyvä edellinen suhde aiheuttaisi minulle myös surua, epävarmuutta ja mustasukkaisuutta. On vaikeaa suhtautua esimerkiksi siihen sinällään täysin ymmärrettävään seikkaan, että miehen käsitys arjesta naisen kanssa perustuu hyvin pitkälti arkeen hänen eksänsä kanssa. Kun mies kysyy, enkö käytä kuivashampoota, aivoni täydentävät: "... vaikka eksäni käytti." Kun mies kertoo oppineensa, että hopeashampoo vähentää hiusten keltaisuutta, arvaan kyllä, keneltä oppi on peräisin. Mies intoilee jatkuvasti lautapelistä, jota hänellä ei ole – enää. Uusia kahvikuppihankintoja harkitessa tietynlaiset kupit ovat pannassa, koska niihin liittyy historiallista painolastia. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. 

Ymmärrän tämän kaiken hyvin ja olen iloinen siitä, että mies sanoo asiat ääneen. Uskon vilpittömästi, että se, että hän pystyy puhumaan menneisyydestään, auttaa myös pääsemään siitä irti ja lisää luottamusta meidän välillämme. Tosiasiassa kaikki eksään liittyvät muistot eivät myöskään ole pelkästään valoisia – mies on puhunut myös niistä seikoista, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet eroon. Silti odotan aikaa, jolloin ihan niin monet asiat eivät enää muistuta menneisyydestä, nosta entistä suhdetta jatkuvasti tämän uuden, vasta syntymässä olevan puheenaiheeksi.


Viime viikolla koettiin jälleen hetki, josta olisin saattanut pahoittaa mieleni, ellei mies olisi tajunnut ratkaista tilannetta oma-aloitteisesti. Olimme sopineet näkevämme perjantai-iltana. Torstaina mieheltä tuli viesti: "Kaveri pyysi syömään huomenna alkuillasta." Mies kertoi, että kyse olisi vain nopeasta tunnin menosta, ja minä kuittasin huolettomasti, ettei minua haittaa, jos hän menisi kaveriaan näkemään – ehtisimme kyllä nähdä myöhemminkin illalla, vaikka emme voisikaan syödä yhdessä, kuten olimme aiemmin puhuneet.

"On se vähän tympeästi sinua kohtaan tehty, kun oltiin jo sovittu ilta. Taidan sanoa ei", mies ilmoitti. Totesin vielä uudestaan, ettei minua haittaa, jos hän haluaa kaveriaan nähdä, mutta mies kertoi jo sopineensa näkemisen toiselle illalle.

Kun näimme myöhemmin, mies kertoi heti, että oikeastaan "kaveri" olikin ollut yhtä kuin hänen eksänsä, joka oli ehdottanut näkemistä. Samaan hengenvetoon mies jatkoi, että oli asiaa ajateltuaan tajunnut, ettei olisi reilua minua kohtaan muuttaa meidän suunnitelmiamme hänen takiaan. Olin pohjimmiltani samaa mieltä. Esitin myös toiveen, että jatkossa eksästä ei puhuta vain "yhtenä kaverina": kummallekaan meistä hän ei ole vain miehen kaveri muiden joukossa. Jos mies olisi lykännyt omaa näkemistämme ja vasta jälkikäteen olisikin käynyt ilmi, että syynä olisi ollut eksä, olisin aivan varmasti ollut surullinen ja pettynyt. Onneksi hänkin tajusi tilanteen ja oli kanssani yhtä mieltä siitä, että asioista on puhuttava suoraan ja kiertelemättä.


Luotan Taloustieteilijään. Uskon hänen sanaansa siitä, ettei hänen ja eksän välillä ole enää mitään romanttista, enkä koe naista uhkana meidän suhteellemme, vaikka maininnat hänestä kirpaisevatkin aina hieman. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että he vaihtavat kuulumisia silloin tällöin – tiedän, että he saattavat törmätä harrastuspiireissä vastaisuudessakin, ja on varmasti kaikkien elämän kannalta mukavampaa, että välit pysyvät asiallisina, kohtaamiset vähemmän kiusallisina. En missään nimessä aio olla ihminen, joka sanelee toiselle, ketä tämä saa tavata ja ketä ei.

Samaan aikaan minua silti tietyllä tavalla lohduttaa, ettei mies itse vaikuta erityisen innokkaalta näkemään eksäänsä. Kun tapasimme, hän kertoi, että ero sujui hyvissä väleissä ja he jatkavat kavereina vastaisuudessakin. Silti ero on selvästi jättänyt haavoja ja satuttanut, silti he ovat lakanneet seuraamasta toisiaan somessa. Mitä enemmän suhteesta kuulen, sitä vahvemmin uskon, että sen päättymiseen on tosiaan ollut syynsä, jotka mies ehkä itsekin alkaa nähdä kunnolla vasta nyt huomatessaan, että parisuhde voi olla myös toisenlainen. Kaiken perusteella uskon, että minun ja miehen keskinäisessä suhteessa on tietynlaista tasapainoa, vakautta ja rauhaa, jota hän on tarvinnut ja kaivannut.

Senkin vuoksi yritän olla murehtimatta turhasta, mököttämästä pikkuasioista, kehittelemästä omassa päässäni draamaa ilman todellista syytä. Uskon, että tämä suhde on kehittymisen ja kasvamisen paikka myös itselleni. Jos haluan todella, että tämä kantaa myös tulevaisuuteen, minun on päästävä eroon tietynlaisesta pikkumaisuudesta, annettava toiselle tilaa olla oma itsensä ja ymmärrettävä, että aina kyse ei ole minusta. Vaikeinta on sallia toiselle myös huonot päivät, olla armelias sitä sitä kohtaan että väsy ja yksisanaiset vastaukset eivät välttämättä ole mikään tahallinen loukkaus minua kohtaan, eivät syy pahoittaa mieltäni ja ruveta vastavuoroisesti mököttämään takaisin. Kuten mies itse sanoi jo hyvin aikaisessa vaiheessa tapailuamme, hän ei välttämättä pysty antamaan itsestään vielä aivan sataa prosenttia, ei aivan kaikkeaan. Se minun on hyväksyttävä, jos haluan, että jatkamme yhdessä eteenpäin. Ja tietysti haluan.


Ajoittain on raskasta tiedostaa, että päätösvalta suhteen jatkosta ja kulusta on tällä hetkellä enemmän miehen kuin minun käsissä. Silloin lohduttaa, kun muistan, että kaikesta huolimatta kaikki on edennyt varsin vakaasti, nopeasti ja oikeaan suuntaan.

Tällä viikolla mies kävi syömässä eksänsä kanssa ja kertoi hänelle minusta. Sanoi, että he voivat nähdä myös jatkossa, mutta vain niin kauan kuin se sopii myös minulle. Tietysti sopii, mutta jo ajatus siitä, että hän asettaa minun tunteeni selkeästi eksänsä edelle, ilahduttaa.

Kaikki on hyvin. Kun kuvittelen muuta, muistutan itselleni:

Jokainen päivä entinen suhde on hieman pienempi osa miehen elämää.
Jokainen päivä minä olen hieman suurempi osa sitä.

Se riittää.

Kuvat: Unsplash ja Pixabay


4 kommenttia:

  1. Hei, hyvä asenne sinulla! Ei varmasti ole helppoa seurata tuota tilannetta vierestä. Mutta kuten sanoit; tämä varmastikin johtuu siitä, että heidän erostaan on vielä niin lyhyt aika - se lienee kummallista menettää niin läheinen ystävä kuin mitä kumppanista yleensä parisuhteen aikana muodostuu. Varmasti tilanne kuitenkin muuttuu, jos vaan jaksat odottaa. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pauliina, ja viisaita sanoja – on myös hyvin ymmärrettävää, että kestää aina aikansa tottua ajatukseen siitä, että pitkään hyvin lähellä ollut ihminen on poistunut omasta elämästä. Jo nyt kuukauden jälkeen tuntuu, että tässäkin on onneksi tultu taas eteenpäin, joten uskon kyllä, että suunta on jatkuvasti oikeaan päin! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä blogista! Löysin tänne vasta hetki sitten ja olen nyt viime päivien aikana lukenut koko arkiston järjestyksessä. Osaat kirjoittaa niin hienosti ja näitä treffikokemuksia on ollut ilo seurata. Vaikutat huipputyypiltä ja toivon, että myös treffi-/seurustelurintamalla menisi sen mukaisesti :)

    En tiedä, oletko enää palaamassa blogin pariin, mutta joka tapauksssa toivon sinulle kaikkea hyvää mies- ja muihin seikkailuihin! Lukisin kyllä jatkossakin mielelläni tekstejäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, onpa mukava kuulla! :) Tosi kiva, että kokemuksistani ja teksteistäni on ollut iloa muillekin! Valitettavasti kirjoittaminen on tosiaan jäänyt, enkä ole varma, palaanko enää tämän blogin pariin. Ainakaan uusista treffikokemuksista ei nimittäin ole kerrottavaa eikä toivottavasti tulekaan, sillä olen viimein tainnut löytää elämäni miehen. :)

      Viimeisimmissä postauksissa kuvailtu suhde on jatkunut ja syventynyt, ja kaikki alussa eteen tulleet epävarmuudet on selätetty. Olemme asuneet yhdessä käytännössä jo liki vuoden ja suunnittelemme parhaillaan uuden yhteisen kodin ostoa. En usko, että olen koskaan ollut näin onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa. Tämän miehen kanssa haluaisin istua vielä kiikkustuolissakin. :)

      Kaikkien tässäkin blogissa kuvailtujen käänteiden ja etsinnän jälkeen tämä tuntuu edelleen ihmeelliseltä, että joka aamu saan herätä niin tärkeän ja rakkaan ihmisen vierestä ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Kaikki hyvin siis täällä!

      Poista