Kaikki hyvin, mutta

Nyt kun pääsin taas kirjoittamisen makuun, en millään malta olla kertomatta lisää miehestä, jota tästä eteenpäin Taloustieteilijäksi kutsuttakoon.

Kuten kerroin, ensimmäiset treffimme olivat monella tapaa poikkeukselliset. Ainakin omalla kohdallani ensitapaaminen johtaa hyvin harvoin kemiaan – saati kosketukseen, saati samaan osoitteeseen, saati yhteiseen aamupalaan. Nyt kaikkeen tähän.

Alusta asti on ollut selvää, että välillämme on vetoa.  Tapa, jolla hän tarttuu minua kädestä, jolla hän suutelee hiuksiani, jolla painautuu kainalooni sohvalla, on valtavan luonteva, oikea, hyvä. Pidän hänen lempeästä katseestaan, jäntevästä vartalostaan, pehmeiden hiustensa tuoksusta.

Ennen kaikkea: pidän hänestä. Miehessä on valtavan paljon juuri niitä piirteitä, joita laittavat jotain sisälläni läikähtämään. Hän on rauhallinen, lempeä, pohdiskeleva – hassu ja hyväsydäminen hieman vakavalla, sydämeen takertuvalla tavalla. Hänen arvonsa ja ajatusmaailmansa ovat hyvin lähellä omiani. Jaamme samat ajatukset tasa-arvosta, ihmisarvosta, monista pienistä oikean ja väärän kysymyksistä. Ja mikä parasta: hän osaa keskustella. Juttelemme sujuvasti niin arjen sattumuksista, työprojekteista, perhesiteistä kuin maailman tilasta. Hän on älykäs ja sivistynyt, tilannetajuinen ja sopivalla tavalla kriittinen. Nähnyt, kokenut ja oppinut, ei enää mikään aloittelija elämässä eikä ihmissuhteissa. Aika hänen kanssaan tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä.

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen kaikki on soljunut eteenpäin oudon sujuvasti, palaset ovat loksahdelleet paikoilleen ilman suurempaa meteliä. Useimmiten deittailun alkuvaihe käynnistyy hitaasti: viestitellään vähän niitä näitä, nähdään ehkä seuraavalla viikolla, kysellään kuulumisia, kierretään kaupungin kuppiloita ja museoita kerran tai pari viikossa. Ei tällä kertaa.

Toiset treffit seurasivat välittömästi ensimmäisten jälkeen, ja vielä samalla viikolla näimme myös kolmannen, neljännen ja viidennen kerran. Emme kahviloissa ja kaljatuopillisten ääressä vaan saman katon alla, kotisohvillamme, keittiössä teekupit käsissämme. Kaikki toimi, joten annoimme toimia. Hyvin nopeasti elämäämme vakiintui kaava, joka jatkuu edelleen: arki-iltaisin tapaamme useimmiten minun pienessä kämpässäni, viikonloppuisin yövyn hänen avarammassa asunnossaan. Minä keitän teetä, hän paistaa aamiaissämpylöitä tai croissanteja. Neljän viikon aikana olemme viettäneet  enemmän päiviä yhdessä kuin erikseen: yhtäkkiä en enää eläkään arkeani yksin.

Kaikki on edennyt valtavan nopeasti ja lupaavasti. Ja se tekee kaikesta paljon vaikeampaa.

On nimittäin niin, että miehellä on oma rajansa. Kaiken takana väijyy virtahepo olohuoneessa, asia jota emme pysty ylittämään emmekä kiertämään: miehen ero, se tosiasia että alle kuukausi ennen tapaamistamme hän jakoi arkensa, kotinsa ja sydämensä aivan toisen naisen kanssa.

Virtahepo pilkisteli esiin jo aivan ensimetreillä. Hiustenvärjäystarvikkeet miehen kylpyhuoneessa, kissankarvat matossa, toinen sukunimi ovessa. Tapa, jolla hän lipsautti jatkuvasti "me" menneistä tapahtumista puhuessaan. Salamannopeus, jolla mies käänsi piiloon kiitoskortin välissä olevat valokuvat, kun katselin tavaroita hänen pöydällään.

Miehen kunniaksi sanottakoon, ettei hän kuitenkaan yrittänyt salata asiaa minulta, ei piilotella menneisyyttään – lähinnä ehkä suojella minun tunteitani.

Olimme tapailleet hädin tuskin pari viikkoa, kun kyselyni päivän kuulumisista sai oudon vaisun vastauksen: jutellaan lisää illalla. Kun mies tuli sitten luokseni ja kertoi tavanneensa eksänsä aiemmin päivällä, oli selvää, että virtahepo olisi kaivettava esiin.

Aiempien suhdeviritelmieni pohjalta odotin välittömästi pahinta: olin kehitellyt mielessäni valmiiksi ainakin kymmenen eri skenaariota, joilla mies minut illan päätteeksi jättäisi. Mikään niistä ei toteutunut. Sen sijaan kävimme kypsän ja vakavan keskustelun sekä menneestä että tulevasta.

Menneisyys: Ero on vielä tuore ja kipeä, vaatii selvittelemistä, ottaa aikaa. Yhteistä historiaa, asumista ja seikkailuja on vuosien ajalta, eikä sopeutuminen uuteen käy käden käänteessä. Romanttisia tunteita ei kuitenkaan enää ole, yhteenpaluun mahdollisuus on nolla. Käytännön järjestelyjä on silti vielä tehtävä, yhteisissä piireissä eksä tulee todennäköisesti vastaan jatkossakin. Ja niin kauan kuin tämä kaikki on vielä niin lähellä, mies ei voi antaa itsestään aivan kaikkea, ei heittäytyä uuteen aivan koko olemuksellaan.

Tulevaisuus: Mies pitää minusta ja viihtyy seurassani. Ei kuitenkaan ole valmis liian nopeaan etenemiseen, ei halua vakavaa seurustelua ihan vielä. Toisaalta tahtoo kuitenkin jatkaa näkemistäni ja on valmis sitoutumaan siihen, ettemme tapaile muita samaan aikaan. Ei ihmissuhdepelailuja, ei muita treffejä, ei Tinderin swaippailua niin kauan kuin tätä juttua katsomme eteenpäin.

Keskustelu oli vakava mutta toiveikas, mies avoin mutta lempeä. Kun jälkeenpäin istuin jälleen miehen kainalossa, hymyilin ja tunsin, että olimme ottaneet pitkän askeleen eteenpäin: käsitelleet miehen tilannetta, tunteita ja entistä suhdetta ja saaneet raamit omallemme. Luottamukseni mieheen vahvistui, mustasukkaisuus hälveni. Katsellaan rauhassa, mutta yhdessä – juuri sitähän minäkin oikeastaan halusin.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet onnellisia. Olemme nähneet melkein joka päivä, käyneet elokuvissa, syöneet runebergintorttuja, katsoneet yhteisiä sarjoja, jutelleet ja olleet lähellä ja läsnä. Minulla on miehen luona oma hammasharja ja harmaa oloasu, hän on kiinnittänyt jääkaappiinsa minulta saamansa kortin.

Vain kuukauden tuntemisen jälkeen olemme siinä pisteessä, että suunnittelemme pieniä tulevaisuuden askeleita: illallista ystävänpäivänä, yhteistä junamatkaa kotiseudulle, viikonloppuretkeä jonnekin. Ajattelen miestä ensimmäisenä herätessäni ja viimeiseksi mennessäni nukkumaan. Sen jälkeen vielä unissanikin. Hymyilen kaduilla kulkiessani.

Tänä aamuna kaikki sai kuitenkin jälleen ikävän sävyn, ja pahat aavistukseni ovat jälleen lähteneet nousemaan pinnalle. Kaikki liittyy sovellukseen, joka on saanut aikaan elämässäni enemmän iloa ja surua kuin mikään muu: Tinderiin, kuinkas muutenkaan.

Jo hyvin pian tapaamisemme jälkeen päätin piilottaa oman profiilini: ei uusia matcheja, ei uusia viestejä, sillä miksi ihmeessä haluaisin tavata uusia miehiä kun lähellä oli jo niin lupaava? Myös mies sanoi, ettei viestittele enää muiden kanssa, ja uskoin kyllä. Olimme nähneet niin tiiviisti, etten edes tiennyt, millä ajalla hän olisi ehtinyt muita tavata.

Kumpikaan meistä ei ole kuitenkaan varsinaisesti poistanut profiiliaan, ja silloin tällöin olen käynyt kurkkaamassa miehen kuvia – lähinnä siksi, ettei minulla ole hänestä muitakaan otoksia. Tänään huomasin kuitenkin jotain muutakin: miehen profiiliteksti ei ole enää sama kuin muistin. Mies on muuttanut sitä.

Tinder paljastaa kaiken julman tarkasti: kolme päivää sitten, vain kolme päivää sitten hän on katsonut tarpeelliseksi päivittää profiiliaan – hetkeä ennen kuin minä olen sujahtanut hänen kainaloonsa nukkumaan.

Kysymys kuuluu: Miksi ihmeessä? Ja ketä varten?

Ei nimittäin ainakaan minua – siihen hän ei enää tindereitä tarvitse.

Surettaa ja satuttaa, olo on petetty ja vähän vihainenkin. Jos tämä ei ole pelailua niin mikä sitten? Edessä taitaa olla jälleen keskustelu.

Kuvat: Unsplash.