Totta helvetissä -teoria eli vastakaiun tärkeydestä

Jo toista vuotta sitten törmäsin vanhaan artikkeliin, jota olen pitkään halunnut siteerata blogissani mutta johon palaan vasta nyt. Mark Mansonin teksti Fuck Yes or No nostaa esiin tärkeän kysymyksen, jonka merkityksen olen tajunnut itse kunnolla vasta hiljattain: Miksi ikinä olisin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole innostunut olemaan minun kanssani?

Artikkelin mukaan deittaillessa päädytään usein harmaalle alueelle, jolla tunteet ovat epäselviä. Toinen vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta ei vastaa viesteihin, tai yhdessäolo on hauskaa, mutta toinen on aina liian kiireinen näkemään. Lupaavaa lämpöä ja sitten taas kylmää vettä niskaan.

Näissä tilanteissa keskitytään usein antamaan vinkkejä siihen, miten selvittää tilanne: kuinka herättää kiinnostus, tulkita tunteita, sanoa oikeat sanat oikeassa paikassa ja kietoa toinen sormen ympärille askel kerrallaan, vaikka vastapuolesta ei oikein ottaisi selvää.

Väärin, sanoo Manson. Harmaalla alueella ollaan jo valmiiksi hukassa. Kun orastava suhde on muuttunut peliksi, jossa täytyy laskea minuutteja ennen kuin voi vastata viestiin tai tarkkailla oikeita ja olemattomia kasvonliikkeitä toisen kiinnostuksen analysoimiseksi, ei hyvältä näytä. Jos toinen ei vaikuta riittävän kiinnostuneelta, hän ei todennäköisesti ole riittävän kiinnostunut.

Itselleen on hyvä esittää pari olennaista kysymystä: Jos toinen ei halua viettää aikaa kanssani nyt, miksi hän haluaisi tehdä niin myöhemminkään? Miksi haluaisin nähdä vaivaa jonkun sellaisen vuoksi, joka ei näe vaivaa minun vuokseni? Ja miksi minun pitäisi vakuuttaa toinen ihminen siitä, että tämä haluaa olla kanssani?

Mansonia lainaten: En ostaisi koiraa, joka puree minua. En pitäisi ystävänäni ihmistä, joka jatkuvasti hylkää minut. En ottaisi työtä, josta ei makseta. Miksi siis haluaisin kumppanikseni ihmisen, joka ei halua tapailla minua?

Tästä päästäänkin Fuck Yes or No -periaatteeseen, jonka suomennan vapaasti totta helvetissä -säännöksi:

– Jos haluan edetä uuden ihmisen kanssa, hänen täytyy saada minut ajattelemaan: "Totta helvetissä!"
– Jos haluan edetä uuden ihmisen kanssa, minun täytyy saada hänet ajattelemaan: "Totta helvetissä!"

Kuulostaa melkein liiankin yksinkertaiselta, mutta pitää sisällään totuuden. Jos kumppani ei pohjimmiltaan tunnu riittävän oikealta tai yhtä kiinnostuneelta minusta itsestäni kuin minä hänestä, parempi päästää menemään.

Etuja on paljon: Ei enää roikkumista ihmisissä, jotka eivät tunne samoin. Ei enää toisten itsekästä pompottelua vain siksi, ettei "parempaakaan ollut saatavilla". Ei sen jatkuvaa arpomista, mitä toinen milloinkin etsii tai ajattelee – sillä jos toisen tunteet ja teot pitää jatkuvasti kyseenalaistaa, se on vastaus jo itsessään.

Totta helvetissä -säännön soveltaminen ei tarkoita sitä, että vaatimuksena olisi rakkautta ensisilmäyksellä tai että molempien pitäisi saman tien olla valmiita kävelemään alttarille. Sääntö sopii moniin eri tilanteisiin. Jos molemmat ovat sitä mieltä, että puhdas yhden yön juttu näkemättä toista enää koskaan myöhemmin on "totta helvetissä", niin käyköön. Jos molemmat ovat sitä mieltä, että "totta helvetissä" on hyvä idea tapailla ensin rauhassa pari kuukautta ennen kuin keskustellaan mistään vakavammasta, siitä vain. Kyse on ennen kaikkea siitä, että molemmat ovat keskenään samalla kyllä-linjalla, mitä asia sitten koskeekaan. Jos vakavampi suhde, yhteinen yö tai vaikkapa pelkkä ystävyyskin ei vain tunnu oikealta tai toinen ei vaikuta haluavan samaa, silloin vastaus ei ole "totta helvetissä" ja kaikki muu on vain ajan ja tunteiden tuhlausta.

Toivon hartaasti, että joku olisi kertonut tämän kaiken itselleni jo kauan sitten. Vuosien aikana olen päätynyt tilanteisiin, joissa minä olen aina se, joka laittaa viestiä, vahtii toisen viimeistä paikallaolohetkeä WhatsAppissa ja kehittelee päässään turhia toiveita, vaikka toinen on selvästi jättänyt tarttumatta tilaisuuksiin jatkaa iltaa ja elämäänsä kanssani. Yhtä lailla olen ollut myös se, joka vastaa viesteihin parin päivän viiveellä ja lähtee toisen luokse vain siksi, ettei illalla ole parempaakaan tekemistä ja on kivempaa olla sentään jonkun vieressä kuin yksin.

Ei ehkä ole suuri yllätys, kun paljastan, että yksikään näistä tilanteista ei ole johtanut onnelliseen parisuhteeseen.

Viimeisten vuosien ja erityisesti tämän kevään aikana olen kuitenkin alkanut sisäistää totta helvetissä -säännön myös omassa elämässäni. Uskallan sanoa, että vaikutus on vapauttava.

Olen oppinut päästämään irti haaveista, jotka eivät koskaan tule toteutumaan ja sanomaan suoraan, jos juttu ei sittenkään kiinnosta. Pakit eivät enää ole minulle valtava pelko tai maailmanloppu vaan omalla tavallaan jopa helpotus: jos toinen ei ole tosissaan kiinnostunut, on parempi kuulla siitä suoraan kuin roikkua yksin tyhjissä haaveissa. Ymmärrän asian, päästän irti ja jatkan elämääni ilman sen suurempaa takertumista, itseruoskimista tai nolostumista. Vastavuoroisesti olen pakottanut myös itseni kertomaan suoraan, jos en olekaan toisesta niin innoissani kuin ehkä haluaisin.

Tunteet ovat niin mystinen juttu, että se, että joku ihminen ei ihastukaan takaisin, ei ole henkilökohtainen loukkaus vaan tosiasia, joka on vain otettava vastaan ja hyväksyttävä. En tietenkään sano, etteikö olisi kipeää ja kurjaa kuulla, ettei omiin tunteisiin löydykään vastakaikua, etteikö se voisi hetken verran itkettää tai tuottaa surua.

Silti on parempi olla yksin kuin suhteessa, jossa molemmat eivät ole mukana täydellä sydämellään.


CC-kuvat täältä, täältä ja täältä. 


PS. Omasta tilanteestani lisää seuraavalla kerralla. Paljastettakoon kuitenkin, että nettideittailuun ei tällä hetkellä ole tarvetta. :)