Viimeiset sanat: se toimii!

Kuten viime kuukausien hidas postailutahti on osoittanut, tämä blogi on viime aikoina siirtynyt pois agendaltani. Syy on yksinkertainen: kun mies viimein löytyi kuin löytyikin, aktiivinen nettideittailu ja deittikokemuksista kertominen on jäänyt taakse. 

Merkkejä tästä on ollut ilmassa jo pitkään, mutta nyt uskallan ehkä viimein sanoa sen suoraan: minä ja Opettaja seurustelemme. :) Toistemme kaverit on pääosin tavattu, vanhemmille kerrottu, vapaa-aikaa vietetty yhdessä aina kun on voitu. Opettajan oppilaatkin kuulemma tietävät, ettei hän ole enää sinkku. Ensi viikolla lähdemme pääsiäisenviettoon vanhempieni luokse.

Vanhempani pelottelivat, että aikovat istua kahvipöydän ääressä jäykästi ykköset yllä ja näyttää vakavilta. Opettaja pelotteli, että aikoo laittaa hupun kasvojen peitoksi ja mumista lyhyesti jotain epämääräistä kaikkiin kysymyksiin. Minä puolestani uskon, että kaikki tulevat varsin loistavasti toimeen keskenään.

Blogia aloittaessani asetin tietysti tavoitteekseni, että löytäisin netistä miehen, mutta en silti aivan tosissani uskonut, että niin todella kävisi. No, sanottu ja tehty. 

 

Mitä olen oppinut? Ainakin tämän. 

 

1. Ennakkoaavistukseen on syytä luottaa. Melkein aina osasin jo ennen treffejä aavistaa pelkkien viestien perusteella, onko toisessa todellista potentiaalia. On suorastaan huvittavaa lukea vanhoja merkintöjäni.  Ennen ensimmäistä tapaamista kirjoitin Opettajasta seuraavasti:

Pitkään aikaan etukäteisfiilikseni yhdestäkään tyypistä ei ole ollut näin hyvä.- -
Normaalisti olen vähän hidas ja laiska vastailemaan kivoillekin tyypeille, mutta tälle herralle huomasin vastaavani aina saman tien.

 

Treffien jälkeen totesin:  

Juuri tällä hetkellä tuntuu, että pitkästä aikaa olen tainnut tavata miehen, jossa voisin nähdä ihan oikeaakin suhdepotentiaalia. Vielä on hirmuisen aikaista sanoa mitään, mutta melko nopeasti asiat ovat edenneet, ja silti kaikki on tuntunut omituisen luontevalta. 

 

Siitä se lähti. 

 

2. Ekat treffit on parempi sopia tuopin kuin kahvikupin ääreen. 

 

Jokaiset onnistuneet ensitreffini olivat jonkin sortin pubissa tai terassilla. Niin vain on, että tuoppi kädessä tunnelma on jollain tapaa rennompi, ja mikä tärkeintä: jos juttu sujuu, iltaa on helppo jatkaa tilaamalla toiset. Kahvilassa on vaikea istuskella kovin paljon tuntia pidempään. Kun kupit tyhjenevät, on pakko keksiä muuta puuhaa, vaikka oikeastaan tahtoisi vain istua ja jutella. 

3. Nettideittailu toimii. 

Kaikille treffipalstat eivät varmastikaan ole paras tai luontevin paikka etsiä seuraa, mutta jos on kohtalaisen hyvä kirjoittaja, terveellä tavalla kriittinen lukija ja aidosti selvillä siitä, mitä etsii, kaikki mahdollisuudet seuran löytämiseen ovat olemassa.

Paljon muutakin olen tietysti nettideittailun ihmeellisestä maailmasta oppinut, mutta useimmista havainnoistani olen kertonut tässä blogissa jo aiemmin. 

Koska tarkoitukseni oli kirjoittaa nimenomaan nettideittiblogia eikä kertoa vakiintuneen parisuhteen käänteistä, tällä hetkellä joudun haikein mielin (mutta silti varsin tyytyväisenä) heittämään nyt hyvästi tälle blogille. 

 

Ai niin: ehkä vielä sananen muista blogissa esiintyneistä henkilöistä, jos jotakin on jäänyt kiinnostamaan. 

Vakitapaus ei enää ole vakitapaus. Emme ole pitäneet sen kummempaa yhteyttä kuukausiin. Ei sen suurempaa draamaa, ilmeisesti tieto tapailustani vain kulkeutui jossain välissä alakertaan asti. 

Kadetti piti vielä jonkin aikaa aktiivisesti yhteyttä kuultuaan Opettajasta, mutta ymmärsi kai jossain vaiheessa, että oma kiinnostukseni on auttamatta ja peruuttamatta suuntautunut nyt toiseen suuntaan. 

Sijoittajan kanssa bondailimme ja tanssimme vielä hieman eräissä bileissä ehkä kuukausi sitten, mutta se siitä. Molemmat menivät yöksi omiin koteihinsa, eikä muuten voisi enää ollakaan. 

Suomenruotsalaisherra on hymyillyt minulle yhtä lämpimästi kuin ennenkin, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Viime viikolla satuimme törmäämään rappukäytävässä, kun tulin Opettajan kanssa sählystä. Vaihdoimme pari sanaa, ja jollain tapaa herra näytti ehkä yllättyneeltä ja  vähän pettyneeltäkin huomatessaan seuralaiseni. 

Brittimiehen kanssa viestittelen edelleen, joskaan en ehkä enää aivan joka ilta enkä joka toinenkaan. Välit ovat edelleen lämpimät, mutta ehkä kuitenkin lähinnä kaverillisella tavalla. Big news: kuukauden päästä lähden Englantiin moikkaamaan työharjoittelussa olevaa ystävääni, ja kaikella todennäköisyydellä tapaan samalla Brittimiehen Lontoossa. Olen aika innoissani!

Vielä lopuksi: kiitoksia tekstiäni lukeneille ja kommentoineille - viestejänne on ollut ilo lukea! Samalla tietysti toivon, että omistakin teksteistäni on ollut jonkinlaista iloa, hyötyä tai viihdettä ainakin jollekin. Netti on täynnä uhkakuvia, mörköjä ja pelotteluja nettideittailun vaaroista ja palstalla pyörivistä sekopäistä, mutta toivon, että olen tällä blogillani onnistunut tuomaan esille myös toisen, valoisamman puolen.

Pidän blogin näkyvillä vielä ainakin hetken aikaa, mutta on myös mahdollista, että jossain vaiheessa piilotan sen. Jos jokin kysymys on jäänyt mietityttämään, nyt on hyvä hetki esittää se kommenttiboksissa! 

Mikäli vielä joskus päädyn sinkuksi, varmaa on, että kokeilen nettideittailua vielä uudemmankin kerran - ja ehkä palaan myös blogin pariin. Kaikesta sydämestäni toivon kuitenkin, että niin ei käy. 

Opettajan kanssa on hyvä olla. Olen onnellinen ja onnekas. 

Kaikki on hyvin.