Parhaassa seurassa

Tänä aamuna heräsin osoitteesta, josta en uskonut enää herääväni. Vieläkin vähän huimaa ja hykerryttää. Sattuu nimittäin olemaan niin, että tässä kaupungissa ei ole yhtäkään toista miestä, jonka vierestä mieluummin löytäisin itseni. 

Eilisiltana vietettiin juhlia, joissa oli vanha tuttu porukka. Blogissa vilahtaneista miehistä paikalla olivat muun muassa Suomenruotsalaisherra, Vakitapaus – ja saavuttamaton iki-ihastukseni Sijoittaja. Booli maistui, tanssilattia täyttyi. Juttelin pitkään Suomenruotsalaisherran kanssa, vaihdoin kuulumiset Vakitapauksen ja Sijoittajan kanssa ja etsin sopivaa tasapainoa täytekakun ja gin tonicin välillä. Illan kuluessa Suomenruotsalaisherra jatkoi toisiin juhliin ja puoliltaöin Vakitapauskin katosi paikalta. Pikkutuntien kuluessa huomasin päätyväni jatkuvasti Sijoittajan seuraan – ja ehkä vähän toisinkin päin. Hän tarjosi juoman, piteli ohimennen kättä selälläni, vilkaisi silmiin tanssilattialla ja  herätti kysymyksen, jota en ollut uskaltanut kysyä itseltäni aikoihin: voisiko tässä sittenkin olla vielä jotain?

Puoli viiden maissa Sijoittaja totesi, että taitaa olla aika lähteä nukkumaan ja kysäisi ohimennen: mites sä? Ulko-ovella sain suudelman ja yökutsun, jota olin odottanut melkein kahden vuoden ajan. 

Aamuaurinko sarasti jo taivaanrannassa, kun kuljimme kaupungin tyhjiä katuja pitkin tuttuun osoitteeseen. Olisitko vielä löytänyt tänne? Sijoittaja kysyi. En välttämättä, minä valehtelin. 

Yö – tai oikeastaan aamu – oli juuri niin ihana kuin ajattelinkin. Sijoittajalla on minuun hassu fyysinen vetovoima, joka saa hakeutumaan lähelle aivan toisella tapaa kuin satunnaisissa yövierailuissa yleensä. Juttelemme niitä näitä sen verran kuin hyvä on jutella, mutta pohjimmiltaan kemia ei perustu niinkään keskusteluyhteyteen tai yhteiseen ajatusmaailmaan kuin puhtaaseen tunteeseen: juuri tässä, juuri tämän ihmisen vieressa on hyvä olla juuri nyt. 

Vaikka olen viettänyt öitä monissa osoitteissa, samanlaista tunnetta minulla ei yleensä synny kuin vakavammassa suhteessa, jos siinäkään. Ei tarvitse miettiä, voiko tulla lähelle, voiko silittää poskea tai tulla kainaloon. Kaikki vain tapahtuu. Kenenkään muun vieressä olo ei ole yhtä turvallinen, yhtä varauksettoman rakastettu. Kukaan muu ei noin vain tartu leukaan, katso silmiin ja hymyile. Hengitys salpautuu vieläkin pelkästä ajatuksesta.

Kaikki tämä siitä huolimatta, että meistä kumpikin tietää hyvin, että suurempaa suhdetta ei tule koskaan syntymään. Seuraavaan kertaan voi hyvin mennä taas kaksi vuotta, jos seuraavaa kertaa ylipäätään tulee. Olen oppinut hyväksymään ajatuksen, iloitsemaan niistä harvoista hetkistä jotka itselleni saan. 

Yö Sijoittajan kanssa on täyttänyt hellyyskiintiöni taas hetkeksi paremmin kuin mikään. Samalla se saa pohtimaan: onko jossain olemassa ihminen, jonka kanssa kaikki yöt voisivat olla samanlaisia? Joku, jonka kanssa fyysinen vetovoima toimisi yhtä taianomaisesti mutta jonka kanssa myös keskusteluyhteys löytyisi heti ja joka haluaisi sitoutua, jakaa satunnaisten öiden lisäksi yhteisen arjen?

Toisinaan olen miettinyt, olenko liian nirso, jätänkö liian helposti jutun sikseen jos kaikki tuntuu vain "ihan kivalta". Ehkä toistan itseäni, mutta tällaisen yön jälkeen tajuan taas, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Kun tiedän, miltä yhdessäolo parhaimmillaan tuntuu, kuinka hirvittävän kokonaisvaltainen ihastuksen ja hellyyden tunne voi olla, on mahdotonta tyytyä mihinkään muuhun. 

Vaikka en yleensä ole erityisen taipuvainen uskomaan hormonien, feromonien, biologian ja geenien vaikutukseen suhdeasioissa, olen joutunut myöntämään yhden tosiasian. On olemassa kolme miestä, joiden tuoksun muistan. Sijoittaja on heistä yksi.